Kuvassa alkuperäinen, 1960-luvun Fleetwood Mac…
Fleetwood Mac on yksi
maailman vanhimpia bändejä. Legendaarinen kitaristi Peter Green perusti sen Englannissa jo vuonna 1967. Alkuaikojen Fleetwood Mac soitti tiukkaa, bluespohjaista rokkia. Peter Green oli yhtyeen ehdoton johtohahmo ja yhtyeen suurimpien hittien nerokas luoja. Valitettavasti Green kuitenkin jätti bändin vuonna 1970. Yhtye joutui vaikeaan tilanteeseen menetettyään luovan johtajansa. Muutaman välivaiheen levyn jälkeen yhtye päätti siirtyä USA:aan, jossa sekä miehistö että bändin musiikki kokivat rajun muutoksen. Vuonna 1975 etsiessään uutta tuottajaa Mick Fleetwood kuuli kalifornialaisen duon Buckingham-Nicks levyn ja tarjosi kitaristi Lindsey Buckinghamille paikkaa Fleetwood Macissa. Buckingham sai Fleetwoodin ottamaan yhtyeeseen myös Stevie Nicksin, joka oli duon toinen osapuoli ja Buckinghamin silloinen tyttöystävä. Lindseyn ja Nickisin mukaantulo muutti rajusti bändi musiikillista suuntaa. Bluespohjaisesta soitannosta yhtye siirtyi levyttämään tarttuvia poprock-kappaleita ja ensimmäistä kertaa yhtyeen uran aikana suuri yleisö ympäri maailmaa innostui bändistä. Uuden musiikkityylin huipentuma oli vuonna 1977 julkaistu Rumours -albumi, joka oli valtava menestys ympäri maailmaa. Tähän mennessä levyä on tiettävästi myyty yli 40 miljoonaa kappaletta.
Kuvassa amerikkalainen, 1970-luvulla supermenestynyt Fleetwood Mac…
Yhtye keikkailee edelleen menestyksellisesti USA:ssa, mutta harvemmmin Euroopassa. Vuonna 2018 yhtye koki jälleen suuren muutoksen kun he päättivät erottaa yli 40-vuoden yhteistyön jälkeen kitaristi Lindsey Buckinghamin. Tästä yllättävästä päätöksestä kerrotaan tarkemmin Rolling Stone -lehden haastattelussa, johon voi tutustua alla olevan linkin avulla:
Harri Huhtanen 2018