Helsinki 21.-22.8.2018

Tiistai 21.8.2018
Kaverini oli onnistunut hankkimaan minulle Roger Watersin konserttiin ykkösrivin paikan. Seuraavaksi piti järjestää majoitus. Yllätyksekseni juuri kyseisellä elokuun viikolla  kaikkien Helsingin hotellien hinnoissa oli tuntuva Juhlaviikkojen tapahtumalisä. Niinpä aloin tutkia mitä muita majoitusvaihtoehtoja oli tarjolla ja huomasin että nykyään myös Helsingissä on ilahduttavan paljon yksityismajoituksia.  Erilaiset firmat ovat viime vuosina ostaneet Helsingin ydinkeskustasta paljon huoneistoja, joita he nyt vuokraavat turisteille hyvään hintaan. Tosin tämä hinta oli selvästi alle sen mitä ympäristön hotellihuoneista pyydettiin Juhlaviikkojen aikaan. Päädyin ostamaan yhden yön majoituksen EasyHomes -firmalta. Minusta pidettiin hyvää huolta, sillä heti varaukseni jälkeen sain useita sähköpostiviestejä, joissa minua opastettiin siinä miten saan huoneiston avaimet. Saavuin Helsinkiin junalla klo klo 13:30 ja Eerikinkatu 29 huoneistosta jatkoin tavaroiden purkamisen jälkeen matkaani  korealaiseen Giwa -ravintolaan. Se oli aivan uudenlainen makumatka, sillä vaatimattomasti sisustetun, osoitteessa Bulevardi 19 sijaitsevan, ravintolan ruokalistalla lähes kaikki annokset olivat nimeltään Bibimbap.  Myöhemmin selvitin mitä tuo mystinen sana tarkoittaa. Bibimbap on suosittu korealainen ruokalaji. Nimi tarkoittaa sekaruokaa tai riisi- ja helsinkigiwasalikasvissekoitusta. Nimellä bubuimbap ruokalaji on mainittu kirjallisissa lähteissä jo 1800-luvun alussa. Bibimbap tarjotaan kulhosta, jonka pohjan peittävälle riisille asetellaan vihanneksia, naudanlihaa ja gochujang-chilitahnaa. Päällimmäiseksi tulee yleensä raaka tai paistettu kananmuna. Annos sekoitetaan juuri ennen sen syömistä lusikalla.  Vihanneksia käytetään bibimbapissa raasteena, pikkelöitynä, maustettuna tai sellaisenaan. Bibimbap sisältää usein porkkanaa, retiisia, kurkkua, kurpitsaa, pinaattia, saniaisen versoja, soijapavun ituja, sieniä ja nori-merilevää. Naudanlihan voi korvata kanalla, kalalla tai äyriäisillä.Giwassa myytiin Bibimbapin Dolsot -versiota, joka on suosittu helsinkigiwa Jeollan maakunnassa Etelä-Koreassa.  Sen kerrotaan kehittyneen hoviruoista. Dolsot bibimbap tarjottiin aiemmin messinkivadilta, mutta nykyisin ruoka tarjotaan suoraan kivipadasta (dolsot), jossa se myös valmistetaan.  Pataan kaadetaan seesamiöljyä, joka paistaa riisin pohjimmaisen kerroksen kullankeltaiseksi ja rapeaksi tai halutessa jopa palaneeksi. Riisin jälkeen pataan lisätään muut ainekset ja raaka kananmuna, jonka annetaan paistua annoksen päällä tai padan reunaa vasten. Giwassa nautittu viini (24cl)  ja Dolsot -annos olivat erinomaisia ja hintakin oli varsin kuluttaja- ystävällinen eli loppulasku oli vain 33e. Helsingin hintatason tuntien sitä voi pitää erittäin edullisena.  Jälkiruuan nautin Cafe Javassa Mannerheimintiellä (no. 22). Cafe Latte ja kakku maksoivat 10e. Illalla oli vuorossa odotettu Roger Watersin konsertti, josta olen kirjoittanut seikkaperäisesti Winterludessa Waters -kategoriassa.

Keskiviikko 22.8.2018
Aamulla luovutin huoneiston ja lähdin etsimään sopivaa aamiaispaikkaa. Päädyin Kauppatorille, jossa nautin pienessä ulkoilmamyymälässä kalakeiton ja vettä. Ei siis DCIM100MEDIAYUN00033.jpgmitään luksusta tällä kertaa! Aurinko paisteli mukavasti, mutta keskikesän helteet olivat jo ohi. Suuntasin vielä Katajannokan laiturille, johon oli viimeisen parin vuoden aikana rakennettu paljon uutta. Siellä oli nyt saunoja, uima-allasalue nimeltään Sea Pool, korkeahko puusta rakennettu näköalatasanne ja sen yhteydessä kahviloita ja bistro. Helsingin Kauppatori on aina vetänyt paljon turisteja, vaikka se on kovin pieni ja siellä on lähinnä myynnissä tavanomaista turistirihkamaa. Siksi oli kiva huomata, että lähistölle oli rakennettu tällainen mukava viihdekompleksi, joka helpolla tavalla laajensi vain muutaman tunnin Helsingissä viettävän risteilyturistin näkökulmaa Helsinkiin.

Harri Huhtanen 2018

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s