Toulousen matka 20.-28.9.2018 (osa 3)

Toulouse ei ole mikään historiallinen ulkoilmamuseo, vaikka kaupungissa on nähtävissa ja aistittavissa historiaa 2000 vuoden ajalta. Toulouse on koko ajan kasvava ja kehittyvä kaupunki. 1700-luvulla, jolloin Toulousen kuuluisa punatiiliarkkitehtuuri toden teolla yleistyi oli kaupungissa asukkaita vajaa 50 000. 1800-luvun loppupuolella jo yli 100 000 ja 1930-luvulla ylittyi 200 000 asukkaan rajapyykki. Sotakaan ei hidastanut Toulousen jatkuvaa väestönkasvua ja niinpä 1970-luvulla kaupungissa asui jo yli puoli miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä ydinkaupungin asukasluku hipoo miljoonaa ja Toulousen niin sanotulla metropolialueella asuu jo 1,3 miljoonaa ihmistä.

toulouse-streetVaikka Toulouse on kohta miljoonakaupunki on sen historiallinen ydinkeskusta säilynyt kompaktina ja on helposti käveltävissä laidasta laitaan yhden päivän aikana. Tyypillinen toulouselainen katu koostuu  4-5 kerroksista punatiilisistä, kauniiden ranskalaisten parvekkeiden ja kaari-ikkunoiden elävöittävistä talorivistöistä. Talojen alakerroksissa on pieniä liikehuoneistoja, kahviloita, baareja ja ravintoloita vieri vieressä. Keskiajalla rakennettuja, hyvin säilyneitä goottilaisia kirkkoja kaupungissa on lukuisia, samoin 1400-, 1500- ja 1600-luvun hienosti kunnostettuja palatseja. Tämä kaikki on mahdollista vain siksi, että eteläisen sijaintinsa ansiosta kapunki säästyi II maailmansodan loppuvuosien järjettömiltä pommitusaalloilta, joissa tuhoutui valtava määrä keski-Euroopan ainutlaatuista, historiallisesti arvokasta rakennuskantaa.

Toulouse-Galeria-2Lämmin ilmasto takaa sen, että Toulosessa voi syödä lounasta ulkona lähes ympäri vuoden. Syyskuussakin lämpöä oli yli 20 astetta ja huomasi, että toulouselaiset todella rakastavat ulkona lounastamista sekä illalla kaupungin lukuisissa ulkoilmakahviloissa ja baareissa istumista. Toulouse on hieno esimerkki siitä, miten suurikin kaupunki voi olla viehättävä ja intiimi. Tosin tämä edellyttää sitä että kunnioitetaan vanhaa rakennuskantaa, vanhoja kapeita katuja ja järjestetään keskustaan riittävästi kävelykatuja ja puistoalueita. Nämä periaatteet on unohdettu valitettavan monessa Euroopan niin sanotussa kulttuurikaupungissa, mutta onneksi ei Toulousessa, joka on kiehtovalla tavalla samanaikaisesti moderni ja hyvin vanha ja kotoinen!

Harri Huhtanen 2018                

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s