Bob Dylanin Suomen konsertit 1987- 2019 – johdanto

Dylan2018newyorkbeacon

En tiedä kumpi vaikuttaa enemmän Dylanin Suomen konserttien laajaan biisivalikoimaan sekö että aikajänne on niin pitkä eli yli 30 vuotta vai se että Dylan “suunnittelee” nämä settinsä niin että eri maissa peräkkäiset setit poikkeavat aina toisistaan. En oikein usko tietoiseen suunnitteluun, vaan todennäköisesti syy on se, että kun Dylan konsertoi niin harvakseltaan Suomessa setti pakostikin vuosien kuluessa muuttuu. Tämä myös aiheuttaa sen että vaikka Dylan on nyt menossa olevalla kiertueella soittanut lähes joko ilta lähes saman setin, niin jos hän jatkaa tätä Hartwall Areenalla niin hän päätyy taas soittamaan peräti seitsemän sellaista kappaletta joita ei ole koskaan aikaisemmin kultu Suomessa. Edellisestä Suomen keikastahan on kulunut jo viisi vuotta ja sen jälkeen Dylan on julkaissut monta levyä, tosin ei yhtään OMAA materiaalia sisältävää uutta studiolevyä.  Sinatra -trilogiahan sisälsi vain cover-materiaalia ja nykyään vuosittain ilmestyvät Dylanin arkistojulkaisut luonnollisesti sisältävät vain vanhaa materiaalia, tosin aikaisemmin julkaisemattomassa muodossa.

Harri Huhtanen 2019

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s