Ulkoapäin tarkastellen Demo on hyvin huomaamaton eli jos ei tiedä mitä etsii, saattaa sen ohi helposti kulkea, varsinkin ilta-aikaan. Ainoastaan punaiset Michelin -tarrat ulko-oven alaosassa muistuttavat kulkijaa siitä että kyseessä on yksi Helsingin hienoimmista ravintoloista!
Perjantai 10.5.2019
En ollut koskaan aikaisemmin ruokaillut aidossa Michelin -tähden ravintolassa. Olin vieraillut kyllä joissain Michelin -suosituksen saaneissa ravintoloissa, mutta siinä kaikki. Nyt seurueemme (4 henkeä) illasti Helsingin vanhimmassa Michelin-ravintolassa Demossa koska sitä oli kovasti suositeltu. Ravintola sijaitsee Helsingin Uudenmaankadulla ja kuten niin usein Michelin -ravintoloiden kohdalla se on kadulta katsoen melko huomaamaton. Ravintola on avattu vuonna 2003 ja Michelin -tähden se sai jo vuonna 2007 ja on kuin onkin pystynyt pitämään tähtensä siitä saakka eli yli 10 vuotta! Loppuvuodesta 2014 ravintolan sisätilat remontoitiin ja vuonna 2015 avautunut uudistettu ravintola tarjoaa enää pelkästään valmiita 4-7 ruokalajin menuja. Bisnes pyörii hyvin, sillä vaikka ravintolassa on vain muutamia kymmeniä asiakaspaikkoja on sen liikevaihto miljoonan euron luokkaa vuodessa.
Sisustuksessa on tavoiteltu vanhan ajan tunnelmaa, pöytäliinat ovat täysin valkoiset, samoin kattolamppujen varjostimet ja kaikissa pöydissä on vanhanajan aidot kynttilät. Jo perjantain alkuillasta paikka oli melkein täynnä eli ravintolaan ei kannata pyrkiä ilman pöytävarausta. Halvin eli neljän ruokalajin menu maksaa 65e /henkilö ja viinit siihen päälle 52e/ruokailija eli ihan joka ilta ei varmaan kannata Demossa ruokailla ellei satu olemaan Eurojackpot-voittaja! Kuten yleensäkin fine dining -ravintoloissa annokset ovat hyvin pieniä, mutta taidokkaasti aseteltuja ja maukkaita.
Alkuruokana oli savustettua selleriä, muikunmätiä ja sellerilientä. Sen kanssa tuli pienet lasit itävaltalaista Jutta Ambrositcsh -viiniä. Jokaisen ruokalajin tullessa pöytään antoi tarjoilija perusteellisen selostuksen siitä miten ruoka on valmistettu ja mistä viinit ovat peräisin. Viinselostukset olivat jopa yliampuvan tarkkoja, koska jopa viinitilan rinteiden kaltevuuskulmat ilmoitettiin! Toisena ruoka-annoksena tuli Islannin lohta, fenkolia ja pikkelöityä hopeasipulia. Se nautittiin saksalaisen Bremmer -viinin kanssa. Kolmantena ruokana tarjoiltiin waguy -härkää, kateenkorvaa ja fermetoitua punakaalipyreetä. Sen kanssa tuli espanjalaista Miguel Gelabertin -viiniä. Jälkiruokana oli lakkaa, valkosuklaata ja rommilla kostutettua briossia, jonka kanssa tarjoiltiin ranskalaista Chateau Pierre-Bise -jäliruokaviiniä.
Kieltämättä varsin hintava illallinen (lasku oli reilusti yli 400e!), mutta sisälsi makuja jotka eivät ihan heti kyllä unohdu! Ruoka-annokset näyttivät ja maistuivat erinomaisilta. Neljä ruokalajia jaksoi hyvin koska annokset olivat niin pieniä. Demo on kyllä edelleen Michelin -tähtensä arvoinen!
Harri Huhtanen 2019