Riikaa nimitetään Pohjolan Pariisiksi, eikä syyttä. Riikan keskustan taloista arviolta kolmasosa on rakennettu Jugend- ja Art Nouveau -tyylillä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, jolloin Riikassa asui paljon varakkaita porvareita.
Tämä oli vasta kolmas varsinainen matkani Riikaan. Lentokoneiden vaihdon yhteydessä olin lisäksi pari kertaa viettänyt päivän Riikassa, mutta yöpymisiä sisältäneitä matkoja olin aikaisemmin tehnyt tähän Balttian suurimpaan kaupunkiin vain vuosina 2004 ja 2016. Kolmessa vuodessa kaupunki ei juurikaan ollut muuttunut tai ehkä sikäli että ravintoloita oli entistä enemmän ja edelleen hintataso oli edullisempi kuin Suomessa ja kuten tällä neljän päivän matkalla ilmeni, ruuan taso monissa riikalaisissa ravintoloissa on nykyään erittäin hyvä.
Ensimmäisen päivän tärkein ohjelma oli kaksituntinen opastettu Art Nouveau -kävelykierros, jossa tutustuttiin varsin perusteellisesti Riikan lukuisiin Art Nouveau-taloihin, joita on erityisen paljon Alberta ja Elizabetes ieloilla (Iela= katu). Kierroksen päätteeksi oli vielä aikaa tutustua Riika Art Nouveau Museoon, joka oli kalustettu 1900-luvun tyyliin.
Sitten olikin aika nauttia illallinen Melnie Muki -ravintolassa. Mehukas pihvi maksoi alle 20 euroa, laatuviinikin vain 30 euroa pullo. Sisätilat olivat tunnelmalliset. Tätä ravintolaa voin kyllä suositella.
Blue Daugava hotelli sijaitsi Daugava-joen vastarannalla. Aurinko oli laskemassa. Vastarannalla liehui valtavan iso Latvian lippu ja joessa nuoret miehet meloivat seisontalautoillaan. Ensimmäinen päivä Riikassa oli onnistunut ja tuntui hienolta ajatella että matka oli vasta alussa!
Harri Huhtanen 2020