Parhaat rumpalit! -osa 5

04  BILL BRUFORD (s. 1949 )

Bruford julkaisi elämänkertansa vuonna 2011.

71-vuotias Bill Bruford on yksi maailman kuuluisimmista rock-rumpaleista. Hänellä on myös siitä harvinainen rock-muusikko että hän on malttanut jäädä eläkkeelle ennen “maaliviivaa”. Bruford lopetti rumpalin hommat jo vuonna 2009, olleessaan vasta 60-vuotias, vetreä mies.  Hän on kuitenkin jatkanut musiikin parissa levymogulina, tuottajana sekä opiskellut siinä sivussa itsensä musiikkitieteen tohtoriksi.

42-vuotisen rumpalinuransa aikana Bruford ehti soittaa monissa kokoonpanoissa. Näistä läheisin minulle on legendaarinen Yes-yhtye, jonka viidellä ensimmäisellä studioalbumilla kuullaan Brufordin svengaavaa rumpalointia.  Yesistä Bruford siirtyi toiseen, lähes yhtä legendaariseen proge -bändiin eli King Crimsoniin. 1970-luvulla Bruford oli mukana myös muutamalla Genesis -albumilla. 1970-luvun loppupuolelta 1980-luvun jälkipuoliskolle Bruford johti kahta omaa bändiä ja esiintyi lukuisten muiden artistien levyillä. 1990-luvulla Bruford palasi hetkeksi Yesin riveihin ja sitten taas useammaksi vuodeksi uudelleen koottuun King Crimsoniin.

Vuosina 1964-66 BBC2 lähetti ohjelmasarjaa Jazz 625, jonka innostamana Bruford hankki jo nuorukaisena rummut. Niinpä hänen urastaan lopulta tuli täysi ympyrä. Vaelleltuaan kymmeniä vuosia rockin ja progen oudoissa maailmoissa palasi Bruford 2000-luvulla alkuperäisen jazzin ja häntä nuorena innostaneiden amerikkalaismuusikkojen pariin. Tällä kertaa tarinalla on siis onnellinen loppu. Brufordin eläke on turvattu, sillä hän saa edelleen vuosittain huomattavia tekijänoikeusmaksuja Yesin alkuaikojen levytyksistä, joiden loistokkuus ei ole yhtään himmentynyt vuosikymmenien saatossa. Päinvastoin: nykyään alkuaikojen Yes ja siinä rumpuja soittanut Bruford kuulostavat aina vaan paremmilta.             

Harri Huhtanen 2020

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s