Milloin tietää onko albumi huono, keskinkertainen, hyvä vai peräti erinomainen? Yleensä sen tietää jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta tavallaan tämä on ansa johon moni lankeaa. 50 vuoden kuuntelukokemuksella voin todeta että ensivaikutelma voi olla väärä. Niinpä pyrin kuuntelemaan kaikki hankkimani levyt vähintään 3 kertaa.  Joskus käy jopa niin että useammalla kuuntelukerralla albumi alkaa kuulostaa huonommalta kuin 1. kuuntelukerralla. Sitten on myös päinvastaisia tapauksia. 1. kuuntelukerta ei säväytä lainkaan, mutta 2. ja 3.kuuntelukerralla levystä alkaa pitää yhä enemmän.  On jopa ollut kertoja jolloin albumi saa siivet vasta 3.kuuntelukerran jälkeen.  Ongelma tässä on se, että usein huonot tai keskinkertaiset levyt laitan syrjään 3.kuuntelukerran jälkeen ja palaan niiden pariin vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien jälkeen. Yritän kuitenkin palata kaikkiin hankkimiini levyihin jossain vaiheessa muutoinhan levyn hankinnassa ei olisi ollut mitään järkeä. Joskus sitten näillä paluukierroksilla saattaa yllättyä iloisesti. Häkellyttävin tapaus, johon olen viime vuosina törmännyt koskee Van Der Graaf Generatoria, jonka 1970-luvun viinyylilevyistä valtaosan hankin jo 1980-luvulla. Silloin ne jäivät minulla aika vähäiselle kuuntelulle ja kun bändi ei keikkaillut Suomessa ei syntynyt myöskään sellaista akuuttia tarvetta ottaa levyjä uuteen kuunteluun. Kun lopulta bändin ensimmäinen Suomen konsertti toteutui lokakuussa 2021 otin nämä varhaiset VDGG -albumit uudestaan tehokuunteluun ja nyt, 2020 -luvun korvin kuunneltuna, ne kuulostivat aivan järkyttävän hienoilta!           

Harri Huhtanen 2022