THE BEATLES: GET BACK -dokumenttielokuva 2021 ! – osa 5

Get Back, Part 1 (157min.)  -osa 4

Beatles lopetti kiertueet ja samalla muunkin keikkailun San Franciscon stadionilla 29.8.1966. Tuskin edes Beatlesit silloin vielä tiesivät, että lopetuspäätös tulisi olemaan lopullinen.

Vaikka Beatleseilla oli tammikuun 1969 jälkeenkin joitain äänityssessioita ja vaikka tuolloin eivät suinkaan bändin kaksi viimeistä levyä (Abbey Road 1969 ja Let It Be 1970) tulleet valmiiksi niin sikäli nämä tammikuun sessiot olivat kuitenkin erittäin merkittäviä että käytännössä niissä äänitettiin kaikki Let It Be’llä seuraavana vuonna julkaistut kappaleet vähintään esiversioinaan ja Abbey Road’inkin kappaleista huomattava osa. Tavallaan Beatlesien tuotanto oli ”paketissa” noiden sessioiden jälkeen ja loput 52 vuotta oli sitten enää julkaisemattomien kappaleiden hiomista ja vaihtoehtoisten ottojen julkaisua joka on siis jatkunut nykyhetkeen saakka. Tämän on mahdollistanut se, että Beatles äänitti niin valtavasti musiikkia vuosina 1967-1970 ja että äänitteet ovat niin hyvätasoisia. Arkistojen aarteita on siis riittänyt ostettavaksi Beatles-keräilijöille ja tulee riittämään jatkossakin, sillä edelleen paljon Beatles-äänitteitä on julkaisematta.

Tammikuun sessiot jakaantuivat kahteen osaan. Pari ensimmäistä viikkoa äänityksiä ja kuvauksia tehtiin Twickenhamin studiolla ja Jacksonin dokumenttielokuvan  ensimmäinen osa kuvaa sessiopäiviä 1-7, toinen osa kattaa sessiopäivät 8-16 ja viimeinen osa päivät 17-22. Selvyyden vuyoksi todettakoon, että nämä eivät siis ole kalenteripäiviä vaan sessiopäiviä ensimmäisestä viimeiseen. Sessiot alkoivat 2.tammikuuta 1969 ja päättyivät Applen toimistorakennuksen kellaristudiossa 31.tammikuuta. Bändi äänitti siis melkein kaikkina viikonpäivinä, erityisesti loppuvaiheessa sessiot muuttuivat intensiivisemmiksi monestakin syystä eli aika oli loppumassa.     

Harri Huhtanen 2021

THE BEATLES: GET BACK -dokumenttielokuva 2021 ! – osa 4

Get Back, Part 1 (157min.)  -osa 3

Vuoden 1966 jälkeen Beatles lopetti keikkailun. Silloin kukaan ei vielä tiennyt, että lopetus oli lopullinen. Beatlesien kattokonsertti tammikuussa 1969 oli viimeinen kerta jolloin bändi esiintyi yhdessä ”konsertissa”. Tosin voiko puhua konsertista, jos lippuja ei myyty eikä ennakkotietoa konsertista jaettu kenellekään?

Beatlesista tuli maailman suosituin bändi vuonna 1964, jolloin he valloittivat Amerikan. Eurooppa oli ollut beatlemanian kourissa jo edeltävänä vuonna. Keikkapaikat muuttuivat yhä suuremmiksi ja Beatlesia alkoi harmittaa se, että kaikki vain kirkuivat konserteissa eli kukaan ei oikeastaan enää kuunnellut heidän soittoaan ja useissa paikoissa äänentoistolaitteet olivat surkeita ja yhteissoitto ei aina sen vuoksi mennyt putkeen. Niinpä vuonna 1966 he tekivät radikaalin ratkaisun ja lopettivat keikkailun, vaikka Amerikassa ja muuallakin kysyntä oli huipussaan eli he olisivat helposti voineet tienata kymmeniä miljoonia pelkillä stadionikeikoilla. Bändi siirtyi loppuvuodesta 1966 studiobändiksi, joka äänitti Lontoossa kuukausikaupalla uusia kappaleitaan. Esimerkiksi White Albumilla (1968) on muutamia kappaleita, joista tehtiin yli 100 ottoa! Niinpä bändi alkoi loppuvuodesta 1968 miettiä, että ehkä olisi aika siirtyä takaisin yksinkertaisempaan äänitysmetodiin. He halusivat palata Hampurin aikoihin eli aikaan ennen kuin bändillä oli edes levytysopimusta. Silloin he soittivat yötä päivää pienissä klubeissa ja kappaleet opeteltiin siten että koko bändi soitti yhdessä eikä niin että jokainen äänitti oman osuutensa erikseen ja niitä sitten editoitiin yhteen ja tehtiin jälkiäänityksiä. Beatlesien mielestä koko homma oli vähitellen muuttunut liian tekniseksi ja kliiniseksi ja he halusivat palata spontaaniin musiikintekoon.  

He aloittivat uudet sessiot Twickenhamin studioilla tammikuun alussa 1969 ja alkuperäisen suunnitelman mukaan mitään päälleäänityksiä ja tai äänitteiden jälkikäsittelyä ei tehtäisi ja kaikki soittaisivat samassa tilassa yhdessä.  Suunnitelmissa oli myös live-konsertti muutaman viikon päästä sessioiden alusta. Lisäksi bändi oli päättänyt luoda 14 uutta kappaletta jotka esitettäisiin tuossa konsertissa.   Tavoitteet olivat siis kovat ja yksi Jacksonin dokumentin hienoja piirteitä on se, että hän kronologisella lähestymistavallaan paljastaa miten bändin alkuperäiset suunnitelmat yksi toisensa jälkeen ajoivat karille.               

Harri Huhtanen 2021

THE BEATLES: GET BACK -dokumenttielokuva 2021 ! – osa 3

Get Back, Part 1 (157min.) -osa 2

Twickenhamin sessioiden parasta antia olivat kohtaukset, joissa Paul ja John innostuivat laulamaan duettoja.

Nykyteknologia mahdollistaa melkoisia ”aikahyppyjä”, sellaisia joita ei aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan! Beatlesien tammikuun 1969 sessiokuvauksista on kulunut kohta 53 vuotta ja silti uudessa dokumentissa näemme Paulin, Johnin, Georgen ja Ringon nuorina miehinä kuin kuvaukset olisi tehty viime viikolla! Johnin kuolemasta on kulunut jo 41 vuotta ja Georgen 20 vuotta. Paul on jo 79-vuotias ja Ringo 81-vuotias. Beatlesin musiikki elää kuitenkin edelleen vahvana ja uudetkin kokoelmajulkaisut yleensä ampaisevat listojen kärkeen. Lisäksi nämä neljä muusikkoa kiinnostavat suurta yleisöä myös persoonina ja varmaan entistä enemmän sen jälkeen kun tämä upouusi 8 tuntinen dokumenttielokuva tulee laajempaan Dvd/Blu-ray -jakeluun. Sitä tosin joudumme todennäköisesti odottamaan vielä hyvän tovin. Onneksi odotteluaikana voimme Disney-plussalta katsoa tätä kolmiosaista megadokumenttia. Jos tämä joskus tulee elokuvateattereihin pitänee se esittää vähintään kahdessa eri näytöksessä sillä tuskin kukaan jaksaa samana päivänä istua 8 tuntia seuraamassa sitä kun 1960-luvun bändi soittaa satoja eri versioita sadoista eri kappaleista!  

Dokumentin ykkösosa (157min.) on kuvattu Lontoossa, Twickenhamin elokuvastudiossa. Kuvatarkkuus on hämmästyttävän hyvä ja musiikin äänenlaatu erinomainen. Luin että dokumentin ohjaaja Jackson sai nykyteknologialla terävöitettyä ja tarkennettua alkuperäistä filmiä ja myös keskustelujen äänenlaatua saatiin parannettua. Aikaisemmin näistä tammikuun sessioista on näytetty vain lyhyitä pätkiä ja minusta nyt tässä uudessa versiossa kuvan- ja äänenlaatu on paljon parempi kuin aikaisemmin näytetyissä pätkissä. Pidin myös siitä tiukan kronologisesta tavasta, jolla Jakcson on materiaalia työstänyt. Monissa dokumenteissa aikahypellään sinne tänne eikä vaivauduta ilmoittamaan katsojalle minä ajankohtana mikin pätkä on kuvattu. Jackson on onneksi toista maata. Jokaisen sessiopäivän kuvauksista on poimittu materiaalia ja jokaisen päivän alussa kalenterista näytetään minkä päivän kuvauksista on kysymys.  Hienoa on myös se, että kaikkien kuvissa esiintyvien henkilöiden nimet tulevat ruutuun ja samoin jokaisen kappaleen nimi ilmoitetaan jo soittovaiheessa eikä vain lopputeksteissä, kuten yleensä tapana on ollut. Olen iloinen siitä, että tämä ainutlaatuinen kuvamateriaali on annettu juuri Jacksonin työstettäväksi, sillä hän on selvästi ymmärtänyt sen suuren musiikkihistoriallisen merkityksen.          

Harri Huhtanen 2021

THE BEATLES: GET BACK -dokumenttielokuva 2021 ! – osa 2

Get Back, Part 1 -osa 1

Bootleggareilla on ollut jo pitkään hallussaan Beatlesien tammikuun 1969 sessioista tehtyjen ääninauhojen kopioita eli siksi on hienoa, että huomattava osa tästä materiaalista on nyt lopultakin julkaistu myös virallisesti.

Beatles oli aikanaan monessa asiassa edelläkävijä. Tavallaan tämä pioneerihenki toteutuu myös nyt postuumisti julkaistussa lähes 8 tunnin mittaisessa Get Back– dokumenttielokuvassa. En muista että minkään rockbändin sessioista olisi julkaistu yhtä perusteellista dokumenttia. Yleensä nämä dokumentit ovat 1-3 tunnin kestoisia, mutta Beatles rikkoi tässäkin ennätyksen! Ja voisi rikkoa sen moninkertaisesti sillä tähän Peter Jacksonin työstämään dokumenttiin on otettu mukaan vain noin kymmenesosa siitä filmimateriaalista joka on säilynyt.  Alkuperäinen sankari on nykyään jo 81-vuotias amerikkalainen ohjaaja Michael Lindsay-Hogg, joka kuvaajineen tallensi lähes 60 tuntia filmimateriaalia Beatlesien tammikuun 1969 historiallisista sessioista. Kukaan ei silloin vielä tiennyt että bändi hajoaisi jo seuraavana vuonna eikä koskaan enää soittaisi yhdessä. Kukaan ei myöskään voinut tietää että elokuvan huipennuksena nähtävä kattokonsertti oli vihonviimeinen kerta jolloin bändi esiintyi yhdessä. Surullista, mutta valitettavasti kaikkien tarinoiden pitää joskus päättyä ja tavallaan Beatlesien tarina päättyi komeasti, sillä tylsän stadionikonsertin sijaan he päätyivät tässäkin tekemään jotain sellaista mitä kukaan bändi ei ollut aikaisemmin tehnyt eli he soittivat live-keikkansa ilmoittamatta lontoolaisen toimistorakennuksen katolla! Elokuvassa näytetään miten kadullakulkijat pikkuhiljaa alkoivat ymmärtää, että musiikki ei tullutkaan mistään kaiuttimista, vaan kyseessä oli tosiaankin Beatlesien ensimmäinen ja samalla viimeinen konsertti vuoden 1966 jälkeen.        

Harri Huhtanen 2021

THE BEATLES: GET BACK -dokumenttielokuva 2021 !

Päivitys 25.11.21. Tämä pitkään valmisteltu projekti huipentui tänään kun Jacksonin työn 1.osa nähtiin julkisesti. Disney plus -kanava lähettää tämän lähes 8 tunnin kestoisen dokumentin kolmessa osassa torstaina (25.11. -157min.), perjantaina (26.11. – 173min.) ja lauantaina (27.11. – 138min.). Toistaiseksi en ole löytänyt mistään tietoa siitä, miten pitkään tämä uusi Get Back -elokuva on nähtävillä palvelussa.

Uusi Beatles-dokumentti piti julkaista jo 2020, mutta tässä (kuten niin monessa muussakin musiikkielämän tapahtumassa viimeisen parin vuoden aikana) Koronan vuoksi julkaisua siirrettiin yli vuodella. Odotusaikana dokumentin nimeksi vakiintui Get Back. Kuten aikaisemmin kerroin huippuohjaaja Peter Jackson on koonnut dokumentin 55 tunnista julkaisematonta Beatles-videomateriaalia. Lopputuloksena syntyi 8 tunnin kestoinen dokumentti joka lähetetään marraskuun loppupuolella 2021 kolmessa jaksossa maksullisella Disney+ -kanavalla. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä milloin dokumentista julkaistaan DVD / Blu-Ray -levyt. Kestää varmaan myös pitkään ennen kuin dokumentti on nähtävissä Suomen TV:n ilmaiskanavilla.   

Tarkempia tietoja aiheesta täällä:

https://www.indiewire.com/2021/10/the-beatles-get-back-peter-jackson-disney-plus-1234671469/

Harri Huhtanen 2021

Beatles: Let It Be (2021) -osa 1

Kuvassa Glyn Johnsin vuonna 1969 tuottamana Get Back -albumin alkuperäinen kansikuva.

Beatles- yhtye julkaisi lyhyeksi jääneellä, mutta sitäkin merkityksellisemmällä urallaan peräti 12 studiolevyä. Niistä viimeinen Let It Be oli äänitetty jo ennen toiseksi viimeistä albumia Abbey Roadia (1969). Bändi ei kuitenkaan ollut tyytyväinen alkuperäiseen Let It Be -albumiin ja siksi se julkaistiin vasta toukokuussa 1970.

Let It Be -albumin alkuperäinen nimi oli Get Back. Glyn Johns ehti tuottaa jo keväällä 1969 uudesta studioalbumista asetaattilevyn joka lähetettiin muutamille amerikkalaisille radioasemille. Myös albumin kansikuva oli ehditty valmistella. Beatles kuitenkin hylkäsi uuden levyn ja keskittyi sen sijaan Abbey Road -albumin valmisteluun.

Loppuvuodesta 1969 Get Backin valmistelut kuitenkin jatkuivat, mutta jälleen bändi hylkäsi levyn. Lopulta Lontoon 1969 nauhat päätettiin antaa amerikkalaiselle Phil Spectorille, joka vaihtoi muutamia kappaleita levyllä sekä lisäsi pohjaäänitteisiin kuoro- ja orkesteriosuuksia. Tässä vaiheessa levyn nimeksi päätettiin antaa Let It Be.

Vasta nyt, 51 vuotta myöhemmin, Glyn Johnsin tuottama Get Back -levy julkaistaan virallisesti. Samalla julkaistaan iso määrä vaihtoehtoisia studio-ottoja sekä uusi miksaus alkuperäisestä Let It Be -albumista. Kuten nykyään tapana on, ilmestyy vuoden 2021 Let It Be useampana eri versiona. 15.10.2021 myyntiin tulevat: LP, CD, 2CD, 4LP+EP, 5CD+BR.     

Tarkempia tietoja uudesta julkaisusta täällä:

https://www.thebeatles.com/beatles-get-back-let-it-be-special-edition-releases

Harri Huhtanen 2021

THE BEATLES: LET IT BE 2020 !

Päivitys 26.9.2020. Jälleen yksi projekti siirtyy vuodella Korona-viruksen vuoksi. Tällä hetkellä Jacksonin dokumentin uudeksi nimeksi ilmoitetaan The Beatles: Get Back ja suunniteltu julkaisupäivä on 21.8.2021.

beatlesletitbe2020

Vielä yksi mielenkiintoinen Beatles- boksi on tulossa. Nyt on kyse vuoden 1969 Let It Be -sessionauhoista, joita on säilynyt peräti 140 tuntia ja lisäksi videomateriaalia 55 tuntia!  Nämä kaikki on annettu legendaarisen elokuvaohjaaja Peter Jacksonin (https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Jackson) käyttöön hänen valmistellessaan tänä vuonna  ilmestyvää uutta versiota Let It Be’stä.  Jackson on haastatteluissa kertonut että julkaisemattomassa materiaalissa tuon ajan Beatleseista välittyy täysin toisenlainen kuva kuin alkuperäisessä 1970 julkaistussa elokuvassa. Ei riitoja, vaan mukavaa yhdessäoloa ja hauskaa sanailua studiossa!

Uudella versiolla ei ole vielä virallista julkaisupäivää tai nimeä eikä ole myöskään tiedossa miten paljon julkaistaan audio- ja miten paljon kuvamateriaalia. Jackson esitteli valikoidulle kutsuvierasjoukolle, joka ei saanut kuvata eikä äänittää, uutta filmiä 30.1.2020 infotilaisuudessa. Alkuperäinen albumi ilmestyi toukokuussa 1970 eli oletan että uusi boksi julkaistaan samoihin aikoihin.

Tarkempia tietoja aiheesta täällä:

https://screenrant.com/peter-jackson-let-it-be-unreleased-footage-new-movie/

Harri Huhtanen 2020   

Beatles: Abbey Road 50th anniversary edition 2019 ! -osa 3

Ei ole Beatlesien suosio yhtään vähentynyt kuluneen 50 vuoden aikana!  uusi Abbey Road meni suoraan UK-listan ykköseksi, 50 vuotta julkaisunsa jälkeen! Uusintajulkaisun menestys on ollut muissakin maissa erinomaista, kuten voitte todeta alla olevasta listasta. Tosin hieman ihmetyttää tuo albumin vaatimaton sijoitus Suomessa. No, suomalaiset ovat heavy-kansaa tai sitten vaan se, ettei Beatles koskaan esiintynyt Suomessa aiheuttaa sen, etteivät Beatles -levyt ole täällä yhtä suosittuja kuin esimerkiksi beatlesabbeyroadmuissa pohjoismaissa.

Skotti Albumit (OCC)[206] 1
UK  (OCC)[208] 1
Belgia (Ultratop Flanders)[197] 1
Hollanti (Album Top 100)[199] 1
Norja (VG-lista)[205] 2
Saksa (Offizielle top 100)[201] 2
US Billboard 200[209] 3
Irlanti (IRMA)[202] 3
Italia (FIMI)[203] 3
Ruotsi (Sverigetopplistan)[207] 4
Belgia (Ultratop Wallonia)[198] 4
Uusi Seelanti (RMNZ)[204] 6
Finnish Albums (Suomen virallinen lista)[200] 13

Harri Huhtanen 2019

Beatles: Abbey Road 50th anniversary edition 2019 ! -osa 2

beatlesabbeyroadfans

Tänään (27.9.) ilmestyi kyseisen levyn juhlapainos, jossa täkynä oli runsaasti julkaisemattomia sessionauhoituksia. Olin tilannut ko. levystä CD-boksin isolla kirjalla jo elokuussa. Äxstä yleensä tulee toimitusviesti edellisenä päivänä. Nyt ei tullut ja siksi soitin heidän asiakaspalveluunsa heti klo 8 jälkeen. Vastattiin ettei maahantuoja ollut saanutkaan boksia ”tehtaalla tapahtuneen viivästyksen vuoksi”. No, kuinka ollakaan menin sitten kuitenkin töiden jälkeen Äxään ja kysyin heiltä onko tosiaan niin että CD-boksia ei saa ja vastaus oli sama kuin valtakunnallisessa puhelinpalvelussa. Sitten näin heidän hyllyssään Abbey Roadin 3LP:n boksin ja kun siinä on samat sessionauhat kuin CD-boksissa innostuin ostamaan sen, jotta sain edes jotain kuunneltavaa syntymäpäiväkseni.

Boksissa on kolme lp levyä, joista yksi on uusi miksaus alkuperäisestä 1969 levystä ja sitten kaksi LP:tä joissa on aikaisemmin julkaisemattomia sessionauhoituksia.

Parin ensimmäisen kuuntelun perusteella tämä boksi vaikuttaa aivan fantastiselta!  En ole kuunnellut Abbey Roadia varmaan yli 20 vuoteen, joten siksi olin jo unohtanut muutamat levyn kappaleista, jotka nyt uusintakuuntelussa kuulostavat aivan huikean hienoilta!

jatkuu…

Harri Huhtanen 2019

Beatles: Abbey Road 50th anniversary edition 2019 !

beatles-abbey-road-50th.jpg

Tavallaan Beatlesien  vuonna 1969 ilmestynyt Abbey Road -albumi oli bändin viimeinen, sillä seuraavana vuonna ilmestynyt virallisesti viimeinen albumi Let It Be äänitettiin aikaisemmin kuin Abbey Road.

Syyskuussa 2019 tulee kuluneeksi 50 vuotta Abbey Roadin ensimmäisestä julkaisusta ja  sen kunniaksi Apple on taas kasannut mielenkiintoisen juhlapaketin, joka julkaistaan ainakin neljässä eri formaatissa, jotka on lueteltu alla:

  • Deluxe -boksi, jossa on 3 CD:tä, 1 BD-levy (vain audio) sekä iso kirja
  • 3LP:n vinyyliboksi, alkuperäinen levy + 2 LP:tä sessionauhoituksia
  • 2CD:n Deluxe -painos, alkuperäinen levy + 1 CD sessionauhoituksia
  • 1 CD:n painos, jossa alkuperäinen levy uudella 2019 stereo -miksauksella

Emme siis ole saamassa lainkaan kuvamateriaalia sessioista, mutta onneksi Deluxe-boksissa pääpaino on julkaisemattomilla versioilla eli kolmesta CD:stä kaksi sisältää julkaisematonta materiaalia. Virallista biisilistausta ei ole vielä julkaistu, joten alla oleva listaus voi periaatteessa vielä muuttua ja jos näin tapahtuu informoin siitä:

Abbey Road 50th anniversary edition 3CD+Blu-ray super deluxe edition

Disc 1 (CD) : 2019 Stereo Mix

1. Come Together / 2. Something / 3. Maxwell’s Silver Hammer
4. Oh! Darling / 5. Octopus’s Garden / 6. I Want You (She’s So Heavy)
7. Here Comes The Sun / 8. Because / 9. You Never Give Me Your Money
10. Sun King / 11. Mean Mr Mustard / 12. Polythene Pam
13. She Came In Through The Bathroom Window / 14. Golden Slumbers
15. Carry That Weight / 16. The End / 17. Her Majesty

Disc 2 (CD): Sessions

1.     I Want You (She’s So Heavy) (Trident Recording Session & Reduction Mix)
2.     Goodbye (Home Demo)  / 3.     Something (Studio Demo)
4.     The Ballad Of John And Yoko (Take 7) /  5.     Old Brown Shoe (Take 2)
6.     Oh! Darling (Take 4) /  7.     Octopus’s Garden (Take 9)
8.     You Never Give Me Your Money (Take 36) / 9.     Her Majesty (Takes 1-3)
10.  Golden Slumbers/Carry That Weight (Takes 1-3 / Medley)
11.  Here Comes The Sun (Take 9) / 12.  Maxwell’s Silver Hammer (Take 12)

Disc 3 (CD): Sessions
1.     Come Together (Take 5) / 2. The End (Take 3)
3.     Come And Get It (Studio Demo) / 4.  Sun King (Take 20)
5.     Mean Mr Mustard (Take 20) / 6. Polythene Pam (Take 27)
7.     She Came In Through The Bathroom Window (Take 27)
8.     Because (Take 1 – Instrumental) /  9. The Long One (Trial Edit & Mix – 30 July 1969)
10.  (Medley: You Never Give Me Your Money, Sun King, Mean Mr Mustard, Her Majesty, Polythene Pam, She Came In Through The Bathroom Window, Golden Slumbers, Carry That Weight, The End)
11.  Something (Take 39 – Instrumental – Strings Only)
12.  Golden Slumbers/Carry That Weight (Take 17 – Instrumental – Strings & Brass Only)

Blu-Ray:

Audio Features: Dolby Atmos,  96kHz/24 bit DTS-HD Master Audio 5.1,
96kHz/24 bit High Res Stereo (2019 Stereo Mix)

Harri Huhtanen 2019