CD1:  22 kappaletta (58:33)

Levyn sisältö: Edge of the Ocean /  My Bucket’s Got a Hole in It ( Clarence Williams ) /  Roll on Train /  Mr. Blue (DeWayne Blackwell) / Belshazzar (  Johnny Cash) /  I Forgot to Remember to Forget ( Charlie Feathers, Stanley Kesler) / You Win Again (Hank Williams) / Still in Town  (Hank Cochran, Harlan Howard) /  Waltzing with Sin (Sonny Burns, Red Hayes) /  Big River (Cash) (Take 1) /  Big River (Take 2) / Folsom Prison Blues (Cash) / Bells of Rhymney ( Idris Davies, Peter Seeger ) / Spanish is the Loving Tongue (Charles Badger Clark) / Under Control /   Ol’ Roison the Beau (Traditional) / I’m Guilty of Loving You / Cool Water (Bob Nolan) / The Auld Triangle (Brendan Francis Behan) / Po’ Lazarus (Traditional) / I’m a Fool for You (Take 1) / I’m a Fool for You (Take 2)

Ensimmäisellä CD:llä on 12 coveria, 2 traditionaalisesta kappaleesta uudelleen sovitettua esitystä sekä 8 Dylanin omaa sävellystä.

Levyllä on yllättävän hyvät soundit. Välillä melkoista säröilyä, mikä johtuu ilmeisesti jo nauhoitusvaiheessa tapahtuneista virheistä. Nauhojen ikääntyminen on saatu kuitenkin hyvin ”tohtoroitua” eli instrumentit toistuvat selkeinä ja kirkkaina. Osa vanhempien BT ‑bootlegien lämmöstä kuitenkin puuttuu, koska nauhakohina on poistettu kokonaan. Pahimmat CD‑karikot eli metallinen ja kalsea ääni on kuitenkin tässä tapauksessa varsin hyvin vältetty. Diskantitkaan eivät leikkaudu yhtä selvästi kuin huonoimmissa CD‑taltioinneissa. Bassoa on mukana maltillisesti. Instrumenttien kokonaisbalanssi on aika hyvä. Dylanin laulu on ehkä nostettu vähän voimakkaammin pintaan kuin joillain bootlegeilla, mutta koska Dylan on ”pääosassa”, tämä tuotannollinen ratkaisu sallittakoon. The Band on loistava! Ei voinut Dylan tuohon aikaan toivoa tai löytää parempaa säestysbändiä. Bandin lämminhenkinen, kotoisen rento soundi sopii näihin äänitteisiin aivan upeasti!

Ykkös CD:n ehdottomia huippuja ovat vanhat suosikkini I’m a Fool for You sekä aina yhtä upea, lähes 6‑minuuttinen irlantilaisen runoilijan Brendan Francis Aidan Behanin* teksti The Auld Triangle  (viereisessä kuvassa Behanin patsas). Pidän kovasti myös Beatles‑henkisestä Mr. Bluesta sekä jo aikaisemmin julkaistusta Spanish is the Loving Tonguesta. Levyn avaava Edge of the Ocean, jota en ole aikaisemmin koskaan kuullut, on varsin mielenkiintoinen. Bells Of Rhymney on niin kaunis, että sekin nousee levyn kärkibiiseihin.

Ymmärrän hyvin miksi Dylan on niin pitkään ollut haluton julkaisemaan näitä nauhoja. Vaikka osa esityksistä on todellisia helmiä, joiden kohdalla tuntuu aivan käsittämättömältä, että joku artisti voi pantata niitä lähes 50 vuotta, niin totuuden nimessä todettakoon että paljon mukana on myös sellaista vapaata jammailua ja aina Dylanin laulu ja fraseeraukset eivät osu ihan nappiin. Hienoa, että mukaan on otettu kuitenkin ”koko totuus” eli jos jokin on mennyt pieleen niin sekin on mukana, koska se kuuluu tähän historialliseen kokonaisuuteen ja tämä lisää autenttisuuden tunnetta näitä äänitteitä kuunnellessa.

Olen kuunnellut ykkös CD:n vasta 2 kertaa, mutta jo nyt täytyy todeta, että toisella kuuntelukerralla levy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä ja kun levy paranee kuuntelukertojen lisääntyessä on se aina hyvä merkki eli silloin tietää kuuntelevansa jotain merkittävää!

P.s. Sen verran ”kotoisia” jotkut esityksistä ovat, etten kyllä suositte tätä kenellekään ENSIMMÄISEKSI Dylan levyksi. Vasta sitten kun on kunnolla päässyt sisään Dylanin ”maailmaan” kannattaa ottaa tämä levy kuunteluun.

Harri Huhtanen 2014

2016 lisäys * – Behan oli Dublinissa vuonna 1923 syntynyt irlantilainen kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, novelleja, runoja ja näytelmiä. Behan kuoli traagisesti jo 41-vuotiaana vuonna 1964. Ei ole tiedossa mistä Dylan ”poimi” The Auld Trianglen, mutta The Basement Tapes esitys on kerrassaan ihastuttava ja tuntuu käsittämättömältä että Dylan jätti sen julkaisematta.

Dylanin Bootleg Series 11 julkaistiin marraskuussa 2014 useampana versiona. Laajin näistä käsitti kuusi CD:tä ja oli täydellisin koskaan virallisesti julkaistu Basement Tapes -kokoelma. Tässä kirjoitussarjassa arvostelen complete boksin kokonaisuudessaan…      

BOKSIN SISÄLTÖ

Tässä ennakkokatselmuksessa keskityn vain boksin ulkomusiikilliseen sisältöön. Kuuntelun perusteella tehdyn äänimateriaalin arvion aika tulee sitten paljon myöhemmin.Luettelen aluksi asioita, joiden olisin toivonut olevan toisin. Olin kuvitellut, että BS11 olisi LP‑kokoinen (33x 32cm) boksi, kuten BS10. Mutta eipä ollutkaan, vaan pikemminkin ”kuvakirjakokoa” (21,5 x22cm). Toinen pieni pettymys oli ,että vaikka boksissa on peräti kaksi kirjaa, on varsinaista tekstiä sivumäärään (42 + 122 sivua) suhteutettuna aika vähän. Kolmanneksi iso osa valokuvista on sellaisia, jotka olen eri yhteyksissä jo aikaisemmin nähnyt. Onneksi positiivisia asioita onkin sitten paljon enemmän. Alla alustavaa luetteloa niistä:

1. Boksin kotelo on vankkaa pahvia eli ei kyllä ihan tavallisessa käsittelyssä repeä liitoksistaan.

2. Lo & Behold ‑niminen 122 ‑sivuinen valokuvakirja on sidottu, kannet ovat paksut, sivujen paperilaatu erinomainen ja siksi pääasiassa mustavalkoiset valokuvat toistuvat niissä erittäin tarkkoina.

3. Sama pätee itse levykansioon, joka on siis samankokoinen 42 sivuinen kirja, jonka etu‑ ja takasivuille levyt on sijoitettu jännän näköisiin kelanauhakoteloita muistuttaviin taskukansioihin. Tämänkin kirjan paperilaatu ja painojälki on erittäin korkeatasoista

Tekstit

Ykköskirjassa eli albumikansiossa on Sid Griffinin (sivut 3‑18), Clinton Heylinin (sivut 23‑33) ja Jan Haustin (sivut 34‑36) 2014 kirjoitetut tuoreet artikkelit Basement Tapesin historiasta. Kakkoskirjassa nimeltään Lo And Behold on Ben Rollinsin johdantokirjoitus (sivu 1) sekä John Sheelen (sivu 107) selostus vuoden 1975 virallisen Basement Tapes 2LP:n valokuvaus‑sessioista.

Valokuvat

Valokuvia on sivumääräisesti paljon enemmän kuin tekstiä mikä onkin ymmärttävää kun tutkinnan alla on näin rajattu aihe. Ykköskirjan kuvien tekijä on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Elliott Landy . Hän vastaa myös kakkoskirjan ensimmäisen kappaleen kuvista (sivut 4‑ 37, 1968). Toisen kappaleen (sivut 40‑47, 1967) valokuvia en ole aikaisemmin nähnyt. Takakannen krediitti‑osiossa mainitaan vain että kuvat on saatu Arie De Reusilta . Kolmanteen kappaleeseen (sivut 49‑104) on kerätty sekalainen joukko kuvia muiden artistien Basement Tapes ‑kappaleiden levytyksistä, mukana on myös valokopioita vuosien 1967‑69 lehtiartikkeleista sekä levy‑yhtiön tiedotteista ja kirjeistä sekä muutamien BT ‑bootlegien, Dylan‑kirjojen ja Dylan‑aiheisten lehtijulkaisujen kansista. Kirjan viimeiseen eli neljänteen kappaleeseen (sivut 106‑119) on kerätty John Steelen virallisen vuoden 1975 BT‑albumin valokuvaus session kuvia.

Nämä tiedot nyt aluksi. Tutkimus jatkuu. Hienoa, että nämä ikivanhat nauhat on pelastettu ja julkaistaan vihdoinkin niiden historiallista arvoa kunnioittavassa kokonaisuudessa.

Harri Huhtanen 2014