LED ZEPPELIN I ALBUMIN SYNTYHISTORIA – osa 3

Näin rehvakkaasti uudistunut Yardbirds poseerasi kesällä 1966 Lontoossa. Kuvassa oikealta katsoen Jeff Beck on ensimmäinen ja Jimmy Page toinen. 

yardbirds1966

Jimmy Page  oli jo kesällä 1966 Yardbirdsiin liittyessään huippukitaristi, sillä satojen sessioiden mies pystyi suveriinisti soittamaan mitä vaan ja oli lisäksi innovatiivinen. Ammattipiireissä hänet tunnettiin ja hänen taitojaan arvostettiin, mutta suuri yleisö ei häntä vielä siinä vaiheessa tuntenut, koska hän oli ollut enimmäkseen taustalla vaikka olikin soittanut lähes kaikkien 1960-luvun huippunimien sessioissa. Hänen ystävänsä Jeff Beck oli jo saanut esimakua siitä miltä tuntui olla stara, sillä hän oli ollut jo yli vuoden ajan Yardbirdsien pääkitaristi. Komppikitaristina toimi bändin alkuperäisjäsen Chris Dreja. Vaikka Page liittyi bändiin basistina oli selvää , ettei sellainen lahjakkuus soittaisi kovin pitkään pelkästään bassoa! Sovittiin että kun Dreja oli opetellut basson soiton riittävän hyvin, siirtyisi Page takaisin perussoittimeensa eli sähkökitaraan.

Bändiltä oli ilmestynyt kesällä 1966 uusi albumi  ja niinpä he lähtivät heti kansainväliselle kiertueelle. Page & Beck – kokoonpanolla bändi teki keikkoja  mm.  Pariisissa, Englannissa ja USA:ssa. Yllättäen Beck lopetti kesäkiertueen lyhyeen ja jäi San Franciscoon. Niinpä Page siirtyi bändin pääkitaristiksi 25.elokuuta 1966 San Franciscon keikalla.  Kvartetti viimeisteli USA:n kiertueen ilman Beckiä.

Kiertueen jälkeen Beck tuli Lontooseen ja bändi jatkoi viisimiehisenä ja kahdella kitaristilla. Harvinainen, mutta lyhytaikainen Page-Beck allianssi oli syntynyt. Vaikka miehet olivat ystäviä oli selvää, että ajan oloon syntyisi ongelma siitä että bändillä oli nyt kaksi tähtikitaristia. Niinpä myöhemmin syksyllä 1966, kesken uuden USA:n kiertueen, Beck ilmoitti erovansa bändistä.  Bändi ilmoitti kuitenkin Beckin eron virallisesti vasta marraskuussa 1966. Yardbirds jatkoi kvartettina ja Jimmy Pagellä oli nyt hyppysissään tärkeä live-“laboratorio”, jossa hän saattoi vapaasti kehitellä pitkään jo sessiokitaristina hautomiansa ideoita siitä mitä rock voisi olla 1970-luvulla!

Harri Huhtanen 2020     

LED ZEPPELIN I ALBUMIN SYNTYHISTORIA – osa 2

Jimmy Pagesta tuli julkkis jo vuonna 1963! Huom! Page kertoo tässä artikkelissa suosikkisäveltäjänsä olevan Bob Dylan!

Jimmypage1963

Jimmy Page (s. 1944) on kitaristina enimmäkseen itseoppinut. Hän esiintyi jo 13-vuotiaana, vuonna 1957 BBC:n kykyjenetsintä -ohjelmassa. Sen jälkeen Page oli lyhytaikaisesti mukana useammassa bändissä ja tutustui jo noihin aikoihin Eric Claptoniin ja Jeff Beckiin.  Lopulta Page väsyi kiertämiseen ja siirtyi studiomuusikoksi 1960-luvun alussa. Pagesta tuli niin kysytty ammattilainen, että hän muisteli eräässä haastattelussa soittaneensa lopulta 18 sessiossa viikottain!  Onkin väitetty, että 1960-luvun alkuvuosien UK -studiosessioista yli puolessa kitaristina on Jimmy Page! Vähitellen Pagen saamat työtarjoukset muuttuivat yhä omituisemmiksi ja siinä vaiheessa kun hänestä alkoi tuntua että hän äänitti enimmäkseen pelkkää muzakia  alkoi hän uudestaan miettiä bändiin liittymistä. Tuohon aikaan suosittu bändi oli Yardbirds, jonka musiikki oli sekoitus bluesia, rockia ja poppia. Bändin itseoikeutettu tähti oli kitaristi Eric Clapton, jonka korvaajaksi Pagea pyydettiin jo vuonna 1964. Page kieltäytyi solidaarisuudesta ystäväänsä kohtaan. Toisen kerran tähtikitaristin paikkaa hänelle tarjottiin 1965 ja jälleen hän kieltäytyi. Kolmas kerta koitti kesällä 1966, jolloin Yardbirdsin basisti lähti bändistä ja Pagelle tarjottiin basistin paikkaa. Tuolloin bändin pääkitaristina oli vielä Jeff Beck, joka myös oli Pagen ystävä. Tällä kertaa Page suostui, koska tunsi turhautuneensa materiaaliin jota hänelle tarjottiin studiomuusikkona. Page uskoi voivansa kehittää bändin soundia, mutta tuskin hänkään tuossa vaiheessa tiesi mihin kaikki lopulta johtaisi. Page oli Yardbirdsiin liittyessään vasta 22-vuotias.

Harri Huhtanen 2020      

LED ZEPPELIN I ALBUMIN SYNTYHISTORIA – osa 1

ledzeppelin1969

Led Zeppelin oli suosionsa huipulla 1970-luvulla. Bändi teki useita levyjä, jotka nousivat ykköseksi USA:ssa ja niitä myytiin yhteensä kymmeniä miljoonia kappaleita ympäri maailmaa.  Erityisesti Zeppelinin ykköslevy oli  ja on edelleen erittäin laadukas. 1970-luvulla ja sen jälkeenkin annettiin ymmärtää että levy oli syntynyt hetken huumassa muutaman levytyssession tuloksena. Vielä nytkään (Korona-vuonna 2020), yli 51 vuotta debyyttilevyn äänityssessioiden jälkeen alkuperäisiä sessionauhoituksia ei ole julkaistu, vaikka esimerkiksi Bob Dylan on jo julkaisut muutamien 1960-luvun hittilevyjensä täydelliset sessionauhat.

Vähitellen julkisuuteen on kuitenkin tullut tietoja, joiden perusteella kokonaiskuvaa tämän legendaarisen debyyttialbumin syntyvaiheista on mahdollista hahmotella. En väitä että tässä sarjassa esittämäni selonteko olisi täydellinen, koska niin paljon on vielä hämärän peitossa, mutta uskon että tämä sarja kuitenkin pystyy todistamaan sen, että legendaarinen Zeppelinin ykkösalbumi oli useamman vuoden kypsyttelyn tulos ja lisäksi sen koostamisessa käytettiin hyväksi monia aikaisemmin tehtyjä levytyksiä.  Ilkeämieliset ovat väittäneet, että Zeppelin vain plagioi vanhoja blues-mestareita, mutta sekään ei ole totta, sillä Zeppelin julkaisemat hardrock -versiot lauluista poikkesivat hyvin radikaalisti originaaleista versioista kestoltaan, teksteiltään ja erityisesti sovituksiltaan. Traditionaaliset blues-kappaleethan olivat yleensä kestoltaan 2-3 minuuttia, mutta Zeppelinin versiot sisälsivät pitkiä instrumentaaliosia ja siksi orginaali kappale saattoi konsertissa venyä jopa yli 20 minuutin kestoiseksi!  Oikea termi näissä lainoissa on siis “inspired by” eli Zeppelin kyllä teki näistä vanhoista standardeista ihan oman näköisiään ja kuuloisiaan.  Paljon muuttui Zeppelinin käsittelyssä ja useammassa kappaleessa Robert Plant muutti myös alkuperäistä sanoitusta. Jimmy Pagen soolot olivat myös jotain täysin uutta, jotain sellaista jota traditionaalisessa blues-musiikissa ei ollut koskaan aikaisemmin kuultu!

Harri Huhtanen 2020      

Rober Plant: Digging Deep Box (2020) – uusi 8 singlen boksi ilmestyy 28.2.2020 !

plantsinglebox2020

Robert Plant julkaisee 28.helmikuuta 2020 rajoitetun painoksen boksin, johon on koottu kahdeksan singleä 30 vuoden ajalta. Osa levytyksistä on remasteroituja.

1:  Burning Down One Side  /  Like I’ve Never Been Gone
2:  Big Log / In The Mood
3:  Too Loud  / Little By Little
4:  Ship of Fools / Side B: Tall Cool One
5:  Hurting Kind / Tie Dye on the Highway
6:  Calling To You / 29 Palms
7:  Song To The Siren / Morning Dew
8:  Shine It All Around / Tin Pan Valley

Harri Huhtanen 2020

Onko Robert Plantin uusi bändi Saving Grace?

Pienessä walesilaisessa Sparc Theatressa koettiin  suuri yllätys kun 26.tammikuuta 2019 lavalle astelikin pienen paikallisbändin vierailevana tähtenä itse legendaarinen Robert Plant! plantsavinggrace2019

Robert Plant on todellakin yllätysten mies!  En edes  muista miten monta kertaa hän on vaihtanut säestysbändiä 40 vuotta kestäneen soolouransa aikana.  Hän on saavuttanut viime vuosina suurta live-suosiota ja tehnyt hyviä levyjä Space Shifters – bändin kanssa, mutta nyt huhutaan että hän olisi taas vaihtamassa bändiä!  Tulevan kesän keikkoja myydään kuitenkin edelleen Ticketmasterissa Robert Plant And Space Shiftersien nimellä, joten  voi olla että tämä uusi Saving Grace -kokoonpano on vain lyhytaikainen kokeilu?  Robert Plantin virallisella kotisivulla kun ei ole mitään mainintaa uudesta bändistä.  Tarkempia tietoja tästä yllättävästä tammikuun Saving Grace -keikasta on täällä:

https://www.antimusic.com/news/19/February/08Led_Zeppelins_Robert_Plant_Debuts_New_Band.shtml

Harri Huhtanen 2019

ROBERT PLANT livenä 2018 !

plant 2018Robert Plant, vanha mies, teki sen mitä vain ”nuori” vanha mies voi tehdä eli buukkasi itselleen maailmankiertueen! Ja mikäs on buukatessa kun liput menevät kuumille kiville. Pohjois-Amerikan osuus käsittää vain 12 keikkaa ja miehen suosiosta jotain kertoo se, että kaikki Pohjois-Amerikan konsertit ovat loppuunmyytyjä. Australian ja Euroopan keikoille vielä lippuja onneksi löytyy eli jos liikutte Keski-Euroopassa kesällä 2018, niin kannattaa käydä Plantin keikalla!  Hän on edelleen upea live-artisti. Sain sen omin silmin ja korvin todistaa kesällä 2015 Pori Jazzissa!

ROBERT PLANT TOUR 2018

Pohjois-Amerikka
(kaikki nämä keikat ovat SOLD OUT!)

09/02/18 RALEIGH, NC Raleigh Memorial Auditorium
11/02/18 CHARLOTTE, NC Ovens Auditorium
12/02/18 NORFOLK, VA Chrysler Hall
14/02/18 NYC, NY Beacon Theatre
16/02/18 BOSTON, MA Orpheum Theatre
17/02/18 TORONTO, ON Massey Hall
20/02/18 CHICAGO, IL Riviera Theatre
22/02/18 MINNEAPOLIS, MN Orpheum Theatre
24/02/18 DENVER, CO Temple Hoyne Buell Theatre
26/02/18 PHOENIX, AZ Symphony Hall
28/02/18 OAKLAND, CA Fox Theater
02/03/18 LOS ANGELES, CA Orpheum Theatre

Australia
23/03/18 SYDNEY State Theatre Buy tickets
26/03/18 SYDNEY Sydney Opera House Buy tickets
27/03/18 SYDNEY Sydney Opera House Buy tickets
30/03/18 BYRON BAY Byron Bay Bluesfest Buy tickets
01/04/18 MELBOURNE Palais Theatre Buy tickets
02/04/18 MELBOURNE Palais Theatre Buy tickets
05/04/18 ADELAIDE Thebarton Theatre Buy tickets
08/04/18 PERTH Riverside Theatre Buy tickets

Eurooppa
26/05/18 WALTON-UPON-TRENT Bearded Theory Festival Buy tickets
27/05/18 BATH Bath Festival Buy tickets
22/07/18 CARHAIX, Ranska Vielles Charrues Festival Buy tickets
23/07/18 PARIISI, Ranska Salle Pleyel Buy tickets
25/07/18 CARCASSONNE, FRANCE Festival de Carcassonne Buy tickets
27/07/18 MILANO, Italia Milano Summer Festival Buy tickets
29/07/18 LÖRRACH, Saksa Stimmen Festival Buy tickets
31/07/18 PARDUBICE, Tsekki Tipsport Arena Buy tickets
01/08/18 DRESDEN, Saksa Junge Garde Buy tickets

JOHN BONHAM 1948-1980

Kuvassa alkuaikojen LED ZEPPELIN. Vasemmalta oikealle: John Paul Jones (basso ja kosketinsoittimet), Robert Plant (laulu ja huuliharppu), John Bonham (lyömäsoittimet) ja Jimmy Page (kitarat).

zeppelin

Nuoruudessaan John Bonham työskenteli mm. rakennustyömiehenä. Hänen suurin intohimonsa oli kuitenkin rumpujen soittaminen ja hän saavuttikin jo varsin nuorena kovan maineen rockpiireissä. Hän soitti 1960-luvulla mm. seuraavissa bändeissä: Terry Webb and the Spiders, A Way of Life, The Crawling King Snakes, The Nicky James Movement ja Steve Brett and the Mavericks.  King Snakesissa Bonham tutustui Robert Plantiin, joka houkutteli miehen Band of Joy -yhtyeeseensä. Yhtye äänitti 1968 alussa Regent Sound -studioilla demon. Tässä vaiheessa monet olivat kiinnostuneita energisestä ja omaperäisestä rumpalista, joka kuitenkin hylkäsi muut tarjoukset ja jatkoi Plantin matkassa uudessa Led Zeppelin -nimisessä bändissä. Mitä sen jälkeen tapahtui onkin jo rockmusiikin ”kultaista” historiaa ja kaikille tuttua eli en sitä tässä toista. Bonhamin merkitystä Zeppelin -soundin luomisessa kuvastaa hyvin se että kun hän yllättäen kuoli vuonna 1980, vain 32-vuotiaana, päättivät Plant ja Jimmy Page hajottaa bändin. Ja tuo päätös on pitänyt, vaikka kuluneiden 37 vuoden aikana bändin elossa oleville jäsenille on tarjottu tähtitieteellisiä summia siitä että he palaisivat keikkalavoille bändinä eli Led Zeppelin -nimisenä.

John Bonhamin arvostus on kuluneiden vuosikymmenien aikana vain kasvanut kasvamistaan ja niinpä miehen kotikaupunki,  lähellä Birminghamia sijaitseva, n. 80 000 asukkaan Redditch on tänä vuonna (2017) myöntänyt luvan näyttävän muistomerkin pystyttämiseksi. Rahoitusta hanketta varten on kerätty yksityisiltä sijoittajilta vuodesta 2013 lähtien. Muistomerkki on kaksi metriä korkea ja leveyttä sillä on peräti viisi metriä!

bonhamEDIT_jonb3

Harri Huhtanen 2017   

Robert Plantin seuraava siirto? – take 2

No niin, nyt se siis selvisi mistä on kysymys. Robert Plant julkaisee uuden soololevyn nimeltään CARRY FIRE 13.lokakuuta 2017. Lisätietoja aiheesta alla olevien linkkien avulla:

http://www.contactmusic.net/robert-plant/news/robert-plant-unveils-solo-album-carry-fire_5791300

http://www.nme.com/news/music/robert-plant-announces-new-album-carry-fire-and-uk-tour-2126046

Alla uuden albumin biisilistaus:

  1. The May Queen
  2. New World…
  3. Season’s Song
  4. Dance With You Tonight
  5. Carving Up The World Again… a wall and not a fence
  6. A Way With Words
  7. Carry Fire
  8. Bones Of Saints
  9. Keep It Hid
  10. Bluebirds Over The Mountain
  11. Heaven Sent

 

20170818hh