PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 6

Tukholma 2023 -osa 5

Kellon tullessa kahdeksan alkoi yleisö jo vihellellä ja taputtaa nopeuttaakseen keikan alkua. Varmaan monen yllätykseksi Gabriel asteli estradille lavan vasemmasta laidasta pukeutuneena työmiehen asuun. Hän alkoi lausua tarinaa maailmankaikkeuden ja elämän synnystä neljä ja puoli miljardia vuotta sitten! Samalla katosta laskeutui pieni lamppu, jonka hän nappasi käteensä. Lamppu symboloi elämän saapumista maapallolle. Tässä vaiheessa monet varmaan olivat ymmällään siitä miten rockkonsertti voi alkaa näin filosofisesti ja ilman musiikkia. Gabriel ei kuitenkaan ole koskaan ollut tekotaitteellinen, vaan pikemminkin artisti joka osaa hätkähdyttää yleisöään ja jonka live-esiintymisissä voi kokea mitä merkillisempiä yllätyksiä.

Lyhyen syvällisen tuokion jälkeen Gabriel valitsi uudeksi “aseekseen” huumorin. Hän kertoi seuraavaksi strippaavansa, jotta hänen kaljuuntuva ja ylipainoinen avatarinsa pääsisi esille. Gabriel ei kuitenkaan strippannut, vaan pelkästään riisui sen työmiehen haalarin. Koska oltiin Ruotsissa viittasi Gabriel avatar-vitsillään Abban taannoisiin Lontoon konsertteihin, joissa esiintyjät olivat Abban jäsenten keinotekoisesti nuorennettuja avatareja. Gabriel jatkoi väittämällä että samanaikaisesti kuin hänen vanha avatarinsa tekee täällä Tukholmassa keikkaa on hänen todellinen Adonis -kehonsa jossain rannalla nauttimassa aurinkosta ja coctaileista!               

Text & Photo: Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 5

Tukholma 2023 -osa 4

Peter Gabrielin konsertin ”lämppäri” kuvassa eli valotaulun työmies, joka maalasi ja pyyhi kellon viisareita minuutin välein tunnin ajan!

Kaverini saapui Kööpenhaminasta Globenille vasta vähän ennen klo 19. Hänellä oli ollut jännittäviä hetkiä Kööpenhaminan päässä, sillä juna oli hajonnut ja se oli jouduttu vaihtamaan Malmössä. Siinä vaiheessa hän oli ymmärrettävästi pelännyt ettei ehtisikään keikalle, mutta onneksi Malmön juna oli kirinyt aikataulun ja lopulta juna saapui ajoissa Tukholman päärautatieasemalle.

Siirryimme aika nopeasti salin puolelle. Siinä vaiheessa Sali oli lähes tyhjä, mutta päälavan ylle kattoon ripustettuun Pink Floyd-tyyliseen, jättimäiseen pyöreään videotauluun ilmestyi aika nopeasti “maalari”. Video oli näppärästi toteutettu siten, että näytti kuin sen valkoisen kankaan takana todella olisi ollut työmies joka minuutin välein maalasi, pyyhi, maalasi ja pyyhi uudestaan ja uudestaan kellon viisareita. Siinä vaiheessa vielä molemmat uskoimme että keikka alkaisi 19.30, mutta sitten kun tuo hetki koitti ja videon työmies vain jatkoi monotoonista työskentelyään tajusin, että joutuisimme sittenkin odottamaan alkuperäiseen, lipussa ilmoitettuun ajankohtaan eli klo 20:een.  Näinkin siis voi viettää aikaansa Globenissa! Seurasin salin täyttymistä. Vielä 19.30 salissa oli vain muutama tuhat ihmistä, ilmeisesti suurin osa oli tajunnut että oikeasti keikka alkaisi vasta klo 20. Yleisön ikähaitari näytti olevan aika lavea eli kaikki ikäryhmät väliltä 20-70 vuotta näyttivät olevan edustettuina. Aika paljon näin perheitä lapsiensa kanssa eli vanhemmat olivat raahanneet nuorukaisensa paikalla todistaakseen miten hienoa musiikkia tehtiin ennen vanhaan. En tiedä tiesivätkö he että kyseinä iltana tultaisiin kuitenkin kuulemaan enimmäkseen Gabrielin uutta, vuosien 2022-2023 tuotantoa.

Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 4

Tukholma 2023 -osa 3

Tukholman Globen vuonna 2023.

Olin jo ennen Suomesta lähtöäni saanut Avicii Arenalta (Globenin nykyinen nimi) sähköpostin, jossa kehoitettiin tulemaan hyvissä ajoin Areenalle ruuhkien välttämiseksi. Sähköpostissa ilmoitetettiin että ovet avataan klo 17.30 ja että konsertti alkaa 19.30. Tammikuussa tulostamassani lipussa luki tosin että Gabrielin keikka alkaisi vasta klo 20, mutta ehkäpä siihen oli tullut muutos kun uudessa sähköpostissa näin ilmoitettiin? Tunnollisena suomalaisena ajattelin että menen sitten Areenalle heti alkuun “ruuhkien välttämiseksi”. Globenissa olen ollut Dylan-konserteissa useamman kerran, mutta edellisestä kerrasta on kulunut aika monta vuotta ja lisäksi olin yleensä mennyt sinne melko viime tingassa ja porukassa. Nyt olin poikkeuksellisesti liikkeellä yksin yli 2 tuntia ennen konsertin ilmoitettua alkua.

Kylläpä Globen tällä kertaa vaikutti paikan päällä isommalta ja monimutkaisemmalta kuin mitä muistinkaan! Sisäänkäyntejä oli peräti yhdeksän kappaletta!  Lipussani  luki että minun sisäänkäyntini on Entre 4 . Siinäkin meni hetki kun sen löysin, sillä tämä sisäänkäynti on rakennuksen toisessa laidassa. Ilmoituksen mukaan ovien olisi pitänyt aueta klo 17.30, mutta siinä vaiheessa kun kello oli 17.30 ei mitään tapahtunut ja kymmenkunta Entre 4 -asiakkasta oli selvästi hämillään tilanteesta. Vieressä oli onneksi lipunmyynti. Menin sinne ja kysyin miksi ovi ei aukea ilmoitetussa ajassa. Minulle sanottiin että kyllä se kohta aukeaa. Odotus jatkui. Kello 17.40 sinne tuli henkilökunnan edustaja, joka sanoi että pitää siirtyä Entre 2:een! Ja sehän oli kokonaan toisella puolen rakennusta.

Nyt ovi aukesi ja siellä joutui menemään sellaisen skannerin läpi, mutta kun minulla ei ollut mitään “laitonta” niin se tarkastus meni sukkana läpi, mutta mielenkiiintoinen tilanne syntyi kun annoin jo tammikuussa ostamani lipun skannattavaksi. Skanneri ei tunnistanut sitä! Lipuntarkastaja kysyi vanhemmalta kollegaltaan mitä tehdä ja tämä kehotti siirtämään tarkastuksen viereiselle naiselle, jolla ilmeisesti oli uudempi skanneri. Nyt meni läpi!  Tämä on näitä digitalisaation hedelmiä: ostat huippukalliin lipun tammikuussa ja toukokuussa kun menet paikan päälle sanotaan sinulle ettei tämä tuloste kelpaa!

Sisällä tajusin että oli ollut virhe tulla niin aikaisin paikan päälle, sillä Areenaa ei päässyt kiertämään koska puolet siitä oli minulle tuntemattomasta syystä suljettu klo 18.30 saakka. Lisäksi kaikki Areenalle johtavat porraskäytävät oli verhoilla suljettu eli Areenaakaan ei päässyt katsomaan.                   

Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 3

Tukholma 2023 -osa 2

Krakowassa kuljetusrekkoja näyttäisi olleen peräti kahdeksan!

Tiistaina Gabrielin oli määrä esiintyä Kööpenhaminassa Areenalla joka sijaitsi aika kaukana keskustasta. Kaverini oli mennyt sinne jo aamutuimaan siinä toivossa että kuulisi soundcheckin. Hän lähetti minulle Tukholmaan whatsup -videoita Kööpenhamista jo päivällä. Kööpenhaminan Areenan varkikkoalueella oli peräti kuusi isoa kuljetusrekkaa ja kolme isoa bussia. kaikki viittasi siis siihen että Gabrielin vuoden 2023 konsertti oli teknisesti haastava eli henkilökuntaa oli paljon ja monimutkaisia video- ja valojärjestelyjä oli luvassa.  Myöhemmät viestit vahvistivat tämän oletukseni oikeaksi.  

Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 2

Tukholma 2023 -osa 1

”How many more times…” – Led Zeppelinin ykkösalbumin erään kappaleen sanoin voisin kysyä miten usein oikein on tullut matkattua Turun ja Tukholman väliä laivalla. Syykin on selvä. Lentoliput Turku- Tukholma välillä maksavat maltaita ja kaiken huipuksi Tukholman lentokenttä on yli 50 km päässä keskustasta eli sieltä keskustaan siirtyminen taxilla tai junalla ei ole mitään halpaa puuhaa.

Hartwall-areenan turhan pitkään jatkuneen pattitilanteen vuoksi Suomi jää nyt kerta toisensa jälkeen merkittävien, maailmanluokan rockartistien euroopankiertueiden ulkopuolle. Kulttuuritalo on liian pieni maailmanluokan artisteille,  Jäähalli liian kolkko ja vanhanaikainen ja  Olympiastadion vähän turhan iso (paitsi kotimaiselle live-suuruudelle Antti Tuiskulle). Mikä siis neuvoksi? Jos vuori ei tule Muhammedin luokse niin Muhammedin pitää mennä vuoren luokse! Eli selkokielellä: suomalaisen fanin pitää tällä hetkellä ostaa yhä useammin lippuja huippuartien keikoille ulkomaisiin konsertteihin ja maksaa päälle kalliit matkakulut.

Olin kaverini kanssa sopinut, että ostamme liput Peter Gabrielin Tukholman keikalle keskiviikkona 31.toukokuuta 2023. Kaverini pani paremmaksi ja osti liput myös Kööpenhaminan edellispäivän keikalle. Maksoimme itsemme kipeäksi, jotta saimme paikat permannon 4. riviltä. Matkustimme molemmat Tukholmaan Turusta jo sunnuntain iltalaivalla. Aamulla kaverini jatkoi siitä suoraan Kööpenhaminaan, minä jäin Tukholmaan odottamaan keskiviikon keikkaa.     

Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: i/o Tour 2023  – osa 1

Peter Gabriel livenä Krakowassa 18.5.2023!

Torstaina 18.5.2023 Puolan Krakowassa yleisö kuuli jotain täysin ainutlaatuista!  Peter Gabrielin ensimmäisessä soolokonsertissa sitten vuoden 2014 kuultiin ilmeisesti valtaosa uuden albumin kappaleista, myös sellaisia, joita hän ei ole vielä näyttänyt videokanavallaan, jossa hän esittelee yhden uuden kappaleen joka kuukausi täydenkuun aikaan.

Panopticom, Four Kinds of Horses, i/o, Playing for Time ja The Court on jo nähty ja kuultu Youtubessa alkuvuoden kuukausi -paljastuksissa, mutta nyt ne kuultiin ensimmäistä kertaa myös livenä. Sitten kuultiin myös seuraavat kokonaan julkaisemattomat uudet kappaleet: Olive Tree, Home, Road to Joy, Live and Let Live sekä yksi Gabrielin edesmenneelle äidille omistettu kappale, jonka nimestä ei vielä ole varmuutta. Uskoakseni nämä viisi kokonaan julkaisematonta kappaletta päätyvät myös  tulevalle i/o -albumille.

Konsertin loput 14 kappaletta on julkaistu Gabrielin aikaisemmilla albumeilla, mutta näissäkin kahdesta kuultiin uudet versiot.

Harri Huhtanen 2023

PETER GABRIEL: uusi studioalbumi vihdoinkin valmistumassa?!  – osa 4

Myös tulevan I/O -albumin nimikappale löytyy nyt Youtubesta. Se on jo neljäs uuden albumin videojulkaisu. Tällä kappaleella esiintyvät seuraavat muusikot: Manu Katché (rummut), Peter Gabriel (piano, syntikat, ohjelmointi), Oli Jacobs (ohjelmointi), Katie May (lyömäsoittimet, kitarat, syntikat), Tony Levin (basso), David Rhodes (kitarat) ja Soweto Gospel Choir (kuoro-osuudet).

Harri Huhtanen 2023                              

PETER GABRIEL: uusi studioalbumi vihdoinkin valmistumassa?!  – osa 3

Peter Gabriel on julkaissut nyt jo kolme kappaletta tulevalta levyltään. Uusin Youtubeen ilmaantunut julkaisu on nimeltään Playing For Time . Lisäksi Euroopan ja USA:n kiertueen keikkalistaus on julkaistu ja se on seuraavanlainen:

PETER GABRIEL 2023 LIVE

EUROOPPA

18.05.  Krakowa, PL – Tauron Arena
20.05.  Verona, IT – Verona Arena
21.05.  Milano, IT – Mediolanum Arena
23.05.  Pariisi, FR – AccorHotels Arena
24.05.  Lille, FR – Stade Pierre-Mauroy
26.05.  Berliini, DE – Waldbuehne
28.05.  Munchen, DE – Koenigsplatz
30.05.  Kööpenhamina, DK- Royal Arena
31.05.  Tukholma, SE – Avicii Arena
02.06.  Bergen, NO – Koengen
05.06.  Amsterdam, NL – Ziggo Dome
06.06.  Antwerpen, BE – Sportpaleis
08.06.  Zurich, CH – Hallenstadion
10.06.  Köln, DE – Lanxess Arena
12.06.  Hamburg, DE – Barclays Arena
13.06.  Frankfurt, DE – Festhalle
15.06.  Bordeaux, FR – Arkea Arena
17.06.  Birmingham, UK – Utilita Arena
19.06.  Lontoo, UK – The O2
22.06.  Glasgow, UK – OVO Hydro
23.06.  Manchester, UK – AO Arena
25.06.  Dublin, IE – 3Arena

POHJOIS- AMERIKKA

08.09.  Quebec City, QC – Videotron Centre
09.09.  Ottawa, ON – Canadian Tire Centre
11.09.  Toronto, ON – Scotiabank Arena
13.09.  Montreal, QC – Bell Centre
14.09.  Boston, MA – TD Garden
16.09.  Philadelphia, PA – Wells Fargo Center
18.09.  New York, NY – Madison Square Garden
30.09.  Chicago, IL – United Center
07.10.  Vancouver, BC – Rogers Arena
08.10.  Seattle, WA – Climate Pledge Arena
11.10.  San Francisco, CA – Chase Center
13.10.  Los Angeles, CA – Kia Forum

Todennäköisesti Pohjois-Amerikan keikkalista täydentyy myöhemmin.

Harri Huhtanen 2023                              

PETER GABRIEL: uusi studioalbumi vihdoinkin valmistumassa?!  – osa 2

Tammikuun 2023 Youtube -videolla Gabriel ilmoitti julkaisevansa uuden kappaleen aina “täydenkuun aikaan”. Viimeksi en maninnut tätä, koska tuntien I/O -albumin hirveän pitkän valmisteluhistorian ajattelin ettei tämä lupaus välttämättä toteudu. No, nyt näyttää paremmalta, sillä kun helmikuun alun täysikuu tuli piti Gabriel lupauksensa ja julkaisi jälleen uuden kappaleen, nimeltään Court. Siitä on itse asiassa Yuotubessa jo useampikin versio ja analyysi, joten en tässä lähde analysoimaan uutta kappaletta, vaan annan mestarin itsensä hoitaa analyysin oheisella Youtube -videolla.

Hieman erikoinen tällainen tapa että uusi levy paljastetaan yksi kappale kerrallaan, mutta ehkäpä tämä on nyt tätä nykyaikaa. Pitää olla koko ajan esillä eikä vain hetkittäin.   

Harri Huhtanen 2023