Savoy-teatterin ennakkomainoksissa ilmoitettiin konsertin kestoksi 75 minuuttia ilman väliaikaa. Kello oli 20:25 ja kaikki Dylan Suomeksi -levyn kappaleet oli esitetty. Konsertin aikana yleisö oli ollut melko vaisua, mutta nyt konsertin lähestyessä loppuun, intoutuivat kuulijat taputtamaan oikein kunnolla, joten oletettavaa oli että jokin encore biisi vielä kuultaisiin. Yleensä tämän tyyppisissä konserteissa se oli I Shall Be Released tai Like A Rolling Stone, mutta kun ne oli jo kuultu, odotin mielenkiinnolla mitä artistit päättäisivät esittää. Yllättävän pitkään artistit keskustelivat ja sukkuloivat lavalla ennen kuin soitto jatkui. Tuli vähän sellainen olo, ettei encore biisistä oltukaan sovittu etukäteen.  Hetken hämmennyksen jälkeen Jukka Gustavson otti “pomon” roolin ja ryhmä alkoi esittää hänen johdollaan Knockin’ On Heaven’s Dooria  alkukielellä. Gustavson oli selvästi vauhdissa, sillä kun kappale loppui jatkoi hän soittamista ja perään tuli vielä One More Cup Of Coffee. Vähän vaikutti ettei sitäkään esitystä oltu etukäteen lyöty lukkoon. Konserttiaika oli jo selvästi ylittynyt, mutta Gustavson oli “liekeissä” ja sai muutkin innostumaan esimerkillään. Hieno lopetus konsertille, joka ei kokonaisuutena ollut kovin tasainen, vaan illan aikana koettiin huippujen lisäksi myös niitä laskuja. Soittajakaarti oli kyllä nimekäs ja kappaleet hienoja, totta kai, olivathan ne poimittu maestron ydintuotannosta, mutta kaikki suomennokset ja tulkinnat eivät yltäneet sille tasolle joka hyvältä Dylan suomennokselta vaadittaisiin.  Lisäksi jäin jotenkin kaipaamaan enemmän paloa ja intoa esityksiin, nyt ajoittain konsertti oli vähän akateeminen luonteeltaan. Jos on pakko nostaa yksi artisti ylitse muiden niin tässä konsertissa se oli kyllä vanha Wigwam stara, Hammond -mies Jukka Gustavson. Näin minä konsertin koin. Olen tässä vuosikymmenien aikana nähnyt intensiivisempiäkin Dylan tribuuttikeikkoja, mutta ihan hyvä mieli tästä kuitenkin jäi ja liputhan olivat varsin halvat kun ajattelee artistikattausta, lavallahan pyöri loppuvaiheessa laskujeni mukaan peräti 12 muusikkoa.

20161006hh

Masters Of War (Kuoleman kauppiaat) kuultiin konsertin seitsemäntenä esityksenä.  Levyllä tämä Palefacen väkevä ja 2000-luvulle päivitetty tulkinta Dylanin mestariteoksesta teki minuun suuren vaikutuksen. Jostain syystä livenä esitys ei toiminut yhtä hyvin. Mietin kovasti miksi ei, koska kyllä Paleface esitti kappaleen yhtä hyvin kuin levylläkin, mutta ehkä tuo tulkinta ei sittenkään sopinut konsertin kokonaisuuteen, joka oli enemmän country- , blues- ja rock- kuin rap-henkinen.

Make You Feel My Love (Mun ainoo rakkautein). Mariskan esitys toimi livenä yhtä hyvin kuin levyllä. Yksi illan kohokohtia.

It Takes A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry (Nauru Ottaa joogaa, H-molli tsugen). Mitä mahtaa tarkoittaa Tsugen?  Pariskunta Puurtinen ja Kuloniemi esittivät Kuloniemen aika näppärän ja oivaltavan suomennoksen sopivan rennosti ja blueshenkisesti.

Sitten olikin illan rock -hetken vuoro.  All Along The Watchtowerissa (Samaan aikaan naapurissa) kitaristit pääsivät ilottelemaan. Mariskan suomennos oli ihan kelvollinen ja onhan tämä niitä kappaleita, joissa vika on esiintyjissä jos yleisö ei syty!

Blind Willie McTell (Sokea McTell). Kai Kujasalon kolmesta suomennoksesta tämä on ehkä paras, mutta se ei tarkoita että suomennos olisi hyvä, sillä muutamissa säkeissä “töksähtää” aika pahasti. Onneksi vastapainona on hyvinkin suomennettuja säkeitä. Juho Kinaret tulkitsi tekstin aika vakuuttavasti. Ei ollut veret seisauttava esitys kuitenkaan, pikemminkin sellainen kohtalaisen hyvä eli ok-kategoriassa.

Like A Rolling Stone (Enää itkeä voit).   Levyllä rankkasin tämän kolmen parhaan esityksen joukkoon ja livenä Pelle on yleensä aina vielä parempi kuin levyllä, mutta mitä Pellelle tapahtui Savoyssa?  Oliko ääni huonosti miksattu vai oliko Pellellä vain huono päivä, sillä sanoista ei tahtonut saada mitään selvää ja ylipäätään kappale ei lähtenyt lentoon niin kuin tällaisen superklassikon ja yleisövillitsijä -biisin pitäisi lähteä. Harmi.

Jokerman (Tanssiva jokeri). Tämä oli minulle ja Dylanille tärkeä biisi 1980-luvulla, jolloin  hän esitti sitä paljon konserteissaan. Oikein hieno biisi, mutta vaikea esittää kunnolla ja vielä vaikeampi tehdä alkutekstistä kelvollinen suomennos. Levyllä Jokermanin on suomentanut Kai Kujasalo enkä kyllä yhtään pitänyt siitä suomennoksesta ja ehkä vielä huonommaksi meni kun Kauko Röyhkä (jota kylläkin taiteilijana arvostan) levyllä esitti biisin. Livenä tuskin tilanne olisi huonompi eikä ollutkaan, sillä nyt laulamassa oli energinen ja nuorekas Mirkka Paajanen. Mutta suomennos on mitä on ja siksi Mirkkakaan ei saanut Jokermania toimimaan.

20161005hh

En ollut koskaan aikaisemmin ollut Savoy teatterissa. Saavuin paikalle jo tuntia ennen konsertin ilmoitettua alkamisaikaa. Onneksi teatterin yhteyteen, talon väliselle sisäpihalle oli avattu katettu, lämmitetty ja varsin viihtyisä ravintola. Tulin paikalle ensimmäisenä. Pitkään vaikutti siltä, että konserttiin tulisi aika vähän yleisöä, koska eräs vanhempi mies totesi minulle, että vielä samana päivänä konserttilippuja oli tarjottu lehdessä alennushintaan. Onneksi yleisökato osoittautui disinformaatioksi, sillä vähän ennen konserttisalin ovien aukeamista 100 -paikkainen ravintola oli ihan täynnä ja aulassa oli myös paljon väkeä. Nuorisoa konsertti ei tuntunut kiinostavan, sillä silmämääräisen arvion mukaan suuri osa yleisöstä oli 40+, ehkäpä jopa 50+. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, onhan Dylan ollut suosionsa huipulla Suomessa 1970-luvulla eli silloin häntä diggailleet ovat valitettavasti nyt jo reilusti yli 50 vuotiaita. Niin ne vuodet vierivät!

 Ja se konsertti?  Aluksi lavalla tuli Wentus Blues Band, joka ilmoitti olevansa illan House bändi.

Changing Of Guards (Vahdinvaihto). Anssi Kela ei ollut päässyt paikalle oman keikkansa vuoksi, joten taustalaulaja Mirkka Paajanen esitti tämän kappaleen. Suomennos on tyylikäs, se on edesmenneen Juice Leskisen teksti, jonka Mirkka tulkitsi aivan mukiinmenevästi.

Girl From North Country (Lapin tyttö). Olen aina arvotanut tätä Dylanin kappaletta hirveän paljon ja onneksi olen myös kuullut sen Dylanin itsensä esittämänä useassa eri maassa eri vuosikymmenillä. Siksi joudun valitettavasti toteamaan, että vaikka suomennos on peräti J. Karjalaisen (jota suuresti arvostan) kynästä lähtöisin, niin  tämä versio ja Juho Kinaretin tulkinta ei minua oikein sytyttänyt. Sori Juho ja J.K.

When I Paint My Masterpiece (Kun mä lasken Niagaran). Jarkka Rissasen suomennos on ihan näppärä ja tavoittaa jotain alkuperäistekstin tunnelmasta. Mutta mitä on tapahtunut Eero Raittiselle, joka laulun tulkitsi?! Ihan hyvin hän lauloi, mutta ulkoisesti hän oli vanhentunut 10 vuotta muutamassa vuodessa. Viimeksi olin nähnyt hänet Turussa Kåren klubin Dylan illassa ja siitä nyt ei ole kovin montaa vuotta.

Tears Of Rage (Raivon kyyneleitä).  Heti kärkeen täytyy todeta, etten pidä tästä Kai Kujasalon suomennoksesta.  Pariskunta Mika Kuokkanen ja Ninni Poijärvi yrittivät pelastaa sen mikä pelastettavissa oli.  Eli artistien suoritus oli ihan hyvä ,mutta koska sanoitus ei ole sitä, niin tämäkin jäi välikappaleeksi.

I Shall Be Released (Löydät rauhan ja lohdutuksen).   Täytyy myöntää että tämä oli konsertin ensimmäinen positiivinen yllätys, sillä levyllä Jukka Gustavsonin suomennos ja tulkinta tästä klassikkokappaleesta kuulosti “paperinmakuiselta” ja vanhahtavalta, mutta konsertissa kaikki oli toisin!  Gustavson on vanhan liiton miehiä. Hän laukoi heti alussa aika rohkean mielipiteen, jonka joku saattoi tulkita toisia artisteja ja koko tapahtumaa halventavaksi.  Gustavson totesi, ettei hänen mielestään Dylania ei pitäisi kääntää, vaan kappaleet pitäisi esittää aina alkukielellä!  Aika mielenkiintoinen komentti artistilta konsertissa, jossa nimenomaa juhlittiin suomenkielisen Dylan levyn julkaisua!  Aika pian ilmeni, että Gustavsonin kommentti oli itseironiaa, koska vuorossa oli hänen suomentamansa kappale. Livenä aika erikoinen suomennos nimeltään “Löydät rauhan ja lohdutuksen”, alkoi kuitenkiin elää aivan uutta elämää. Levyllä Jukka oli vähän tylsä ja vanhahtava, mutta livenä hänessä oli karismaa!  Häntä alkoi seurata aivan eri tavalla kuin häntä edeltäneitä esiintyjiä.

Is Your Love In Vain (Onko rakkautesi turhaa).    Tämäkin laulu sai livenä aivan uuden elämän kömpelöstä suomennoksesta huolimatta.   En oikein osaa aukikirjoittaa miksi Gustavssonin tulkinta kuulosti niin hienolta. Ehkä siinä oli se, että hän selvästi meni voimakkaammin laulujen sisälle kuin aikaisemmat esiintyjät. Myös hänen laulutyylinsä on erittäin mielenkiintoinen. Siinä on jotain samaa kuin Dylanin laulutyylissä eli se on hyvin idiosynkronistista.     

jatkuu…

20161004hh