Olin kesän aikana ehtinyt kuunnella Dylan suomeksi albumia lukuisia kertoja. Osa sanoituksista ei iskenyt lainkaan ja joissain tulkinnoissa oli paljon toivomisen varaa. Ensimmäisenä aloin diggailla Palefacen omaa suomennosta ja väkevää tulkintaa Masters Of Warista. Myös Pelle Miljoonan näkemys Like A Rolling Stonesta toimi levyllä hienosti. Lisäksi Mariskan suomennos ja tulkinta 1990-luvun Make You Feel My Lovesta ansaitsee erityismaininnan.
Kesän aikana ilmeni, ettei tulevaa Dylan -konserttia ollut tarkoitus mainostaa kovin näyttävästi. Savoy teatterin nettisivuille ilmestyi pieni konsertti esittely, mutta siinä kaikki. Hieman outo oli myös konserttipäivän valinta eli teatteri oli varattu sunnuntaiksi 4.9.2016. Matkustin Helsinkiin jo perjantaina. Vielä silloinkin konsertin mainonta oli olematonta eli kun kävin sunnuntai aamupäivällä Savoy teatterin ala-aulassa ei siellä silloinkaan ollut edes konserttijulistetta tapahtumasta! Tuntui että kaikki tiedotus oli netin ja viidakkorummun varassa! Ja kun sitten lopulta paikallislehteen ilmestyi pieni juttu tapahtumasta oli sekin virheellinen eli siinä mainostettiin Anssi Kelan esiintyvän myös sunnuntaina. Tämän disinformaation Anssi korjasi nopeasti nettisivullaan. Konsertissa ei myöskään nähty J. Karjalaista, Kauko Röyhkää tai Heikki Silvennoista. Mutta kaikki muut tulivat paikalle eli ihan hienon kokoonpanon Wentus Blues Bandin Robban sitten lopulta sai kasaan!
20161003hh
Näitä Dylan tribuutti-iltoja on järjestetty Suomessa jo 1970-luvulta lähtien. Itsekin olen vuosien varrella osallistunut kuulijana useampaan näistä Porissa, Turussa ja Helsingissä. Savoy Teatterin Dylan -ilta oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen että lopultakin, vuosikymmenien odotuksen jälkeen oli julkaistu tunnettujen artistien toimesta suomalainen Dylan -tribuuttilevy, joita muissa maissa oli julkaistu jo paljon aikaisemmin läjäpäin. Kuten aina, tuottajaporukalla oli pitkään vaikeuksia saada Dylanin manageritoimistolta lupa julkaisuun. Parin vuoden odottelun jälkeen he siinä lopulta onnistuivat ja niin sitten toukokuussa, Dylan 75-syntymäpäivän kunniaksi ilmestyi Dylan Suomeksi -levy, jolla Dylanin klassikkoja tulkitsivat Anssi Kela, J. Karjalainen, Paleface, Mika Kuokkanen ja Ninni Poijärvi, Eero Raittinen ja Tero Pulkkinen, Jukka Gustavson, Pelle Miljoona, Mariska, Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi, Heikki Silvennoinen, Kauko Röyhkä, Mirkka Paajanen sekä Wentus 
Blues Band. Osa artisteista oli pitkän linjan Dylan-diggareita, joita olin nähnyt aikaisemmissakin Dylan tribuutti-illoissa, mutta osa oli uusia tuttavuuksia. Levyllä kuultavien klassikkobiisien suomennoksista vastasivat Juice Leskinen (Vahdinvaihto, Changing Of Guards), J. Karjalainen (Lapin Tyttö, Girl From North Country), Paleface (Kuoleman kauppiaat, Masters Of War), Kai Kujasalo (Raivon kyyneleitä, Tears Of Rage ja Sokea McTell, Blind Willie McTell ja Tanssiva jokeri, Jokerman), Jarkka Rissanen (Kun mä lasken Niagaran, When I Paint My Masterpiece), Jukka Gustavson (Löydät rauhan ja lohdutuksen, I Shall Be Released sekä Onko rakkautesi turhaa, Is Your Love In Vain), Pelle Miljoona (Enää itkeä voit, Like A Rolling Stone), Mariska (Mun ainoo rakkautein, Make You Feel My Love sekä Samaan aikaan naapurissa, All Along The Watchtower), Esa Kuloniemi (Nauru ottaa joogaa, H-molli tsugen, It Take A Lot To Laugh, It Takes A Train To Cry). Kai Kujasalo on siis mukana peräti kolmella suomennoksella, Jukka Gustavson ja Mariska kahdella. Loput kuusi kappaletta ovat eri suomentajien kynästä lähtöisin.
Punavuoresta suuntasin kulkuni Kamppiin, sillä minulla oli aikaa käydä vielä yhdessä levyliikkeessä. Kampissa, Fredrikinkadulla sijaitseva Green Grass Records oli auki klo 18 saakka, joten aikaa oli vielä mukavasti. Sisään astuessa ensimmäiseksi huomio kiinnittyi vinyylien suureen määrään. Niitä oli pienessä, korkeintaan 20 m2 liiketilassa useita tuhansia. Lisäksi seiniä koristivat harvinaisempien vinyylien kannet. Vinyylejä selaillessa innostuin, sillä lopultakin löytyi liike, jossa oli paljon minulle ennen näkemätöntä materiaalia. 1960- ja 1970-lukujen rock oli hyvin edustettuna ja joukossa oli useita minulle ennestään tuntemattomia artisteja / levyjä. Nopeasti valitsemieni levyjen pino alkoi kasvaa. Tunnin selailun jälkeen olin valinnut jo 16 albumia. Levyjen hinnat liikkuivat 10-20 euron välillä eli olivat ehkä hieman helsingiläisen keskitason yläpuolella. Toisaalta kyseessä olivat levyt, joita en ollut nähnyt muualla. Tiskin takana seisoi yli 50-vuotias, parrakas mies. Myöhemmin sain tietää että ko. henkilö oli liikkeen omistaja, kutsuttakoon häntä tässä ”Makeksi”.Huomasin aivan liikkeen perällä pienen sivuhuoneen, jossa myös oli paljon levyjä, seinäkoristeiden perusteella pääasiassa 1950-luvun rock’n’rollia. Kysyin Makelta saiko myös sinne mennä katsomaan. Vastaus oli aika hämmentävä. ”Et sinä niistä levyistä ole kiinnostunut”. Ihmettelin mistä hän niin päätteli. ”Koska olet kiinnostunut vain popista”. Millä hän perusteli omituista väitettään? ”Koska olet valinnut ison kasan poplevyjä”. Huomautin että valitsemissani levyissä oli mm. muutama progelevy, hardrokkia ja jopa yksi heavylevy! ”Nekin ovat poppia vain” oli Maken häkellyttävä kommentti. Minua ei siis päästetty 1950-luvun ”pyhäkköön”, koska olin kiinnostunut vain popista!
Paraskin bändi erehtyy joskus. Soft Parade (1969) on huono Doors -levy. Huonoinkin Doors-levy on kuitenkin parempi kuin sadat listoille päässeet albumit, joita tällä hetkellä maailmalla julkaistaan. Levyn parasta antia on Jim Morrisonin laulu. Jokainen levy, jolla Jim Morrison laulaa on lähtökohtaisesti hyvä/erinomainen. Jos Soft Parade edustaisi post-Morrison tuotantoa, olisi katastrofi ollut valmis, niin tyylillisesti linjaton ja sekava tämä levy on. Ongelmista kielii myös se, ettei kappaleita ole merkitty koko bändin nimiin, vaan säveltäjiksi on merkitty joko Morrison tai Krieger.
KOSKAAN julkaista Doors-levyllä ( Do It sekä Runnin’ Blue). Pahasti metsään menee myös Morrisonin Easy Ride . Sinänsä ihan mukiinmenevät Kriegerin avausbiisit Tell All The People sekä Touch Me on sovitettu suurelle orkesterille. Morrison on täysiverinen bluesrock-mies, joten hänelle tuottaa suuria vaikeuksia kahlita 1000MWh:n energialautauksensa ja laulaa smokissa hillitysti suuren orkesterin säestyksellä. Avauskappaleessa kokeilu epäonnistuu, Touch Me:llä orkesterisovitus toimii vähän paremmin.
Levyn sisältö: 
Leonard Cohenin kolmas levy, Songs Of Love And Hate (1971) on edeltäjänsä tavoin musiikillisesti varsin epätasainen levy. Hienot lyriikat sen sijaan tekevät tästä albumista varsin mielenkiintoisen ja uusinta-arvostelun arvoisen. Levyllä on kaksi ehdotonta Cohen – klassikkoa, nimittäin ykköspuolen avauskappale Avalance, joka on sekä lyriikaltaan että musiikillisesti varsinainen täysosuma. Laulu on Cohenia parhaimmillaan! Erittäin upea ja omaleimainen on myös surumielinen balladi Famous Blue Raincoat, joka saattaa jopa olla albumin paras laulu.
uutta levyä ja yksi uusi artisti.
päätin vielä tässä vaiheessa laittaa jäitä hattuun. Bändissä on kuitenkin jotain äärettömän kiehtovaa! Joy Division tuntuu löytävän musiikissaan ja erityisesti sanoituksissaan ajoittain aivan uskomattoman hienolla tavalla jotain ihmiselämän traagisesta kauneudesta, elämän ja kuoleman perusteista. Ian Curtisissa on paljon samaa kuin Van Goghissa, hän jalostaa tuskastaan taidetta. Ianin sanoitukset eivät ole pelkkiä depression syövereissä tehtyjä muistiinpanoja, vaan parhaimmillaan hän etsii ja löytää aivan uudenlaisen tavan sanoittaa ja tehdä musiikkia. Myös bändi on loistava! Todellinen ROCK on aina arvaamatonta, uusia uria etsivää, asenteeltaan tinkimätöntä, kuulijan kannalta suoraa ja rehellistä, aatteellista musiikkia, jossa vaaran ja aggression elementit ovat alituiseen läsnä.
Amazonin uutisoi että Bob Dylan julkaisee marraskuussa 2016 uuden 36 CD:n megaboksin, johon on kerätty kaikki säilyneet vuoden 1966 maailmankiertueen keikat! Dylania säestää näillä keikoilla legendaarinen kokoonpano: Robbie Robertson (kitara), Rick Danko (basso ja taustalaulu), Richard Manuel (piano), Garth Hudson (kosketinsoittimet) ja Mickey Jones (rummut). Boksilla on yleisöääniteiden lisäksi korkeatasoisia, ennen kuulemattomia soundboard- ja CBS Mobile unit -äänitteitä. Ennakkotiedon mukaan boksin hinta on huomattavasti edullisempi kuin Cutting Edge -boksin.
Levyn sisältö: 
Debyyttilevyn kappaleet olivat usein vuosikausien hiomisen ja kovan valinnan tuloksena syntyneitä. Kakkoslevy piti kuitenkin kasata kiireessä joko ykköslevyn ylijäämämateriaalista tai säveltää nopeasti jotain uutta. Joillekin artisteille tällainen hektinen luomistahti sopi, joillekin ei.
WINTERLUDE FINLAND 