Top 10 Kesäkuu 2009

Alla kesäkuun 2009 TOP10 albumilistani:
cover_404762112008

ALBUMILISTA 18

01. (–) GENESIS: Selling England By The Pound (LP) (1973) (RE,2kk )
02. (02) JOY DIVISION: Heart And Soul. (4CD) (recordings 1978-81, prod. 1997/2008) (2kk)
03. (-) PETER GABRIEL: So. (1986) (UUSI)
04. (04) YES: Yessongs (3LP)(1973) (3kk)
05. (-) YES: The Yes Album (1971) (RE 2kk)
06. (09) YES: Tales From Topographic Oceans (2LP) (1973) (3kk)
07. (-) BOB DYLAN: Together Through Life (2009) (UUSI)
08. (10) NEIL YOUNG: Fork In The Road (2009) (2kk)
09. (-) BLIND FAITH: Blind Faith (1969) (LP) (UUSI)
10. (-) NICO: The End (1974) (UUSI)

Alun perin ajattelin nostaa Joy Divisionin loistavan Heart and Soul boksin ykköseksi, mutta sitten Genesis tulikin väliin. Olen aina pitänyt Selling England By The Poundista(1973), mutta kun nyt hetken mielenjohteesta vuosien tauon jälkeen kuuntelin levyn uudestaan huomasin, että se on vielä paljon parempi kuin olin muistanutkaan! On upeaa miten jotkut näistä vanhoista klassikoista edelleen yllättävät positiivisesti. On myös aika antaa kunniaa Peter Gabrielille, jonka loistava So(1986)-albumi on yksi parhaita 1980-luvulla tehtyjä foto-3levyjä. Blind Faith saattaa olla tuiki tuntematon suurelle osalle Winterluden lukijoista. Kyseessä on Eric Claptonin ja Steve Windwoodin erittäin lyhytikäinen superbändi, joka perustettiin legendaarisen Cream-yhtyeen hajoamisen jälkeen. Bändi teki ainoastaan yhden albumin. Nico, oikealta nimeltään Christa Päffgen (1938-88) oli saksalainen malli, jonka laulajaura käynnistyi jo 1960-luvun puolivälissä. Nico julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 1967 ja samoin aikoihin alkoi yhteistyö legendaarisen Velvet Undergroundin kanssa. Nico julkaisi 20 vuotta kestäneen uransa aikana yhden levyn Velvet Undergroundin kanssa sekä kuusi soololevyä.

Bob Dylanille kirjallisuuden Nobel -palkinto 2016! -Take 6

padavidcheskin_dylan3

Dylan on nyt vahvistanut ottavansa vastaan Nobel-palkinnon. hän on myös paljastanut olevansa erittäin otettu tästä harvinaisesta kunniasta:

– Tätä on vaikeaa uskoa. Kuka voisi haaveilla jostakin tällaisesta, Dylan kysyi.

Lisää aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016102922533829_ul.shtml

Leonard Cohen: New Skin For The Old Ceremony (1974)

118001403Levyn sisältö: Is This What You Wanted / Chelsea Hotel #2 /  Lover Lover Lover /  Field Commander Cohen / Why Don’t You Try   ///   There Is a War / A Singer Must Die / I Tried to Leave You / Who by Fire / Take This Longing / Leaving Green Sleeves

Muusikot: Leonard Cohen –  kitara ja laulu / John Lissauer – kosketinsoittimet ja taustalaulu /  Emily Bindiger – taustalaulu / Gerald Chamberlain – trumpetti / Erin Dickins – taustalaulu  / Lewis Furey – viulu /   Ralph Gibson – kitara /  Armen Halburian – lyömäsoittimet  /  Janis Ian – laulu / Gail Kantor – taustalaulu / Jeff Layton – banjo, mandoliini, kitara ja  trumpetti / Barry Lazarowitz – lyömäsoittimet / Roy Markowitz –rummut / John Miller – basso /  Don Payne – basso

Neljäs kerta toden sanoo? Cohenin neljännen levyn nimi, New Skin For The Old Ceremony (1974), kertoo jo paljon sen sisällöstä: vanhoja rakkauslauluja uudessa kuosissa. Viimeinkin kuulostaa siltä, ettei Cohen enää pelkästään varioi ykköslevyn musiikillisia teemoja, vaan on tyylillisesti päässyt eteenpäin. Tällä levyllä on paljon jazz-sävyjä ja myös instrumentaatio jousitaustoineen ja eksoottisine lyömäsoittimineen on askel eteenpäin. Erityisen hienolta kuulostaa äänitys, joka erottelee hyvin soittimet ja kuulostaa jopa yli 30 vuotta vanhalta vinyyliltä kuunneltuna todella tuoreelta. Odotan suurella mielenkiinnolla toivottavasti keväällä 2007 julkaistavaa CD-remasteria.

img_5296-f10315Parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla hieman petyin tähänkin levyyn, koska sekä albumin avaus- että päätöskappaleella Cohen laulaa väärin. Myöhemmät kuuntelukerrat avasivat kuitenkin kokonaisuuden ja aloin pitää myös noista kappaleista. Niissä on samaa rosoisuutta ja aitoa rock-henkeä kuin muutamissa Neil Youngin Zuma albumin kappaleissa.

Tällä kertaa upeat lyriikat ja musiikki on toistuvasti saatu saumattomaan yhteispeliin. Klassikko-kappaleita on tälläkin levyllä vain kaksi eli Janis Joplinin kanssa vietetystä yöstä kertova, kaihoisa Chelsea Hotel #2 sekä konserteissa majesteettinen, mutta levyllä ehkä turhankin lyhyeksi editoitu, Who By Fire . Kakkos- ja kolmoslevyyn nähden tämä albumi eroaa edukseen kuitenkin kappaleiden tasaisemmalla laadulla. Pidän kaikista B-puolen kappaleista ja lähes kaikista A-puolen kappaleita.  Kokonaisuutena ja musiikillisesti tämä on parempi levy kuin toinen ja kolmas albumi.

Hieno levy!   *  *  *  *  +

Harri Huhtanen 2007

Kate Bush: Before the Dawn 2016 – Take 2

7e57d261cda52ef2f1239fe0afbb5a1eAlla julkaistavan 4LP:n sisältö sekä linkki artikkeliin, jossa on kerrottu tarkemmin tästä uudesta Kate Bush levystä:

LP 1
Side 1
Lily /  Hounds of Love /   Joanni /  Top of the City

Side 2
Never Be Mine / Running Up that Hill / King of the Mountain

LP 2
Side 1
Astronomer’s Call  /  And Dream of Sheep /  Under Ice  /  Waking the Witch /  Watching Them Without Her / Watching You Without Me

Side 2
Little Light / Jig of Life /  Hello Earth /  The Morning Fog

LP 3
Side 1
Prelude /  Prologue /  An Architect’s Dream  /   The Painter’s Link

Side 2
Sunset  /  Aerial Tal /  Somewhere In Between /  Tawny Moon

LP 4
Side 1
Nocturn /  Aerial

Side 2
Among Angels  /  Cloudbusting

http://www.superdeluxeedition.com/news/kate-bushs-before-the-dawn-live-performance-to-be-released-in-november/

Harri Huhtanen 2016

Kate Bush: Before the Dawn 2016 – Take 1

98a6d2fdf50077980bff30ec1cc01dd4Arvostuksella, tunnettavuudella  ja levymyynnillä mitaten Kate Bush on supertähti. Samalla hän on kuitenkin yksi rockhistorian vähiten keikkailleista artisteista. Hän teki suosionsa alkuaikoina vuonna 1979 huhtikuusta toukokuuhun lyhyen Euroopan kiertueen, jonka 29 konsertista vain 11 järjestettiin Iso Britannian ulkopuolella. Sen jälkeen pitkä hiljaisuus. 1980-, 1990- ja 2000-luvulla häntä nähtiin vain satunnaisesti hyväntekeväisyystapahtumissa, levypromojen yhteydessä tai yllätysvierailijana toisten artistien konserteissa esittämässä yksittäisiä kappaleita. Niinpä Kate Bush pääsi jopa Suomen pääuutisiin maaliskuussa 2014 kun ilmoitettiin että hän järjestää 35 vuoden tauon jälkeen konserttisarjan Lontoossa. Kiertuetta siitä ei koskaan tullut, koska kaikki konsertit  olivat Lontoon Eventim Apollossa elo-lokakuussa 2014. Konsertteja oli 22 ja ne kaikki loppuunmyytiin. Tästä huolimatta kiertueelle Kate ei suostunut lähtemään, vaan vetäytyi jälleen keikkojen jälkeen julkisuudesta.

Kahden vuoden odotuksen jälkeen Kate Bush on nyt lokakuussa 2016 ilmoittanut että keikoista koottu live albumi Before The Dawn julkaistaan 3CD:n ja 4LP:n paketteina.Alla marraskuussa ilmestyvien levyjen sisältö:

CD 1
1. Lily
2. Hounds of Love
3. Joanni
4. Top of the City
5. Never Be Mine
6. Running Up that Hill
7. King of the Mountain

CD 2
1. Astronomer’s Call
2. And Dream of Sheep
3. Under Ice
4. Waking the Witch
5. Watching Them Without Her
6. Watching You Without Me
7. Little Light
8. Jig of Life
9. Hello Earth
10. The Morning Fog

CD 3
1. Prelude
2. Prologue
3. An Architect’s Dream
4. The Painter’s Link
5. Sunset
6. Aerial Tal
7. Somewhere In Between
8. Tawny Moon
9. Nocturn
10. Aerial
11. Among Angels
12. Cloudbusting

Harri Huhtanen 2016

Rolling Stones: Blue & Lonesome 2016

stonesbluedeluxe

Lopultakin rollarit julkaisevat uuden studiolevyn! Uuden albumin nimi on Blue & Lonesome ja se ilmestyy joulukuussa 2016. Kyseessä on rollareiden ensimmäinen studiolevy vuoden 2005 Bigger Bangin jälkeen.  Uusia Jagger & Richards -sävellyksiä ei kuulla, vaan kyseessä on cover-levy. Alla levyn sisältö:

  1.  Just Your Fool” – Buddy Johnson
  2.  Commit a Crime” – Howlin’ Wolf
  3.  Blue and Lonesome” – Memphis Slim
  4.  All of Your Love” –   Magic Sam
  5.  I Gotta Go”  –  Little Walter
  6.  Everybody Knows About My Good Thing” – Grayson & Horton
  7.  Ride ’Em On Down” – Eddie Taylor
  8.  Hate to See You Go” –  Little Walter
  9.  Hoo Doo Blues” – Otis Hicks and Jerry West
  10.  Little Rain” – Ewart G. Abner Jr. and Jimmy Reed
  11.  Just Like I Treat You” –   Willie Dixon
  12.   I Can’t Quit You Baby” – Dixon

Katso myös:  https://winterlude.fi/category/rolling-stones/

20161025hh

Bob Dylan:Good As I Been To You 1992

1280x1280Kirjoitin Good As I Been To You’n (GAIBTY)  kappaleista jo vuonna 1993 RARE:en, mutta kun tuskin kenelläkään enää on tuota lehteä, niin kertaus on varmaan opintojen äiti. GAIBTY:n syväanalyysi osoittaa, että musiikkillisesti levy on vähintään yhtä perinnerikas kuin Modern Times. GAIBTY:llä Dylan hyödyntää musiikkitraditiota yli 200 vuoden ajalta. Alla lyhyt selvitys levyn kappaleiden taustoista:

Frankie & Albert on ikivanha sävelmä. Dylan on mahdollisesti käyttänyt Leadbellyn vuoden 1933 levytystä tai John Hurtin 1928 versiota tai Jimmie Rodgersin 1929 versiota.

Jim Jones’ista löytyy painettu versio vuoden 1907 laulukirjasta Old Pioneering Days In The Sunny South. Laulun uskotaan kertovan vuonna 1830 kuolleesta Jack Donahoesta.

Blackjack Davey on ikivanha laulu, joka on kulkenut Amerikkaan ennen vuotta 1750. Lalun teksti löytyy runoilija Robert Burnsin teoksesta Reliques 1808. Levytettyjä versiota: prof. I.G. Greer 1929, Cliff Carlisle 1939, Carter Family 1940, Warren Smith 1956.

Sitting On The Top Of The World’istä löytyy hieman eri nimellä versiot vuosilta 1925 ja 1929. Ensimmäinen levytetty versio on ilmeisesti vuodelta 1930, esittäjänä The Mississippi Sheiks.

Little Maggie’n levyttivät Grayson ja Whiter vuonna 1930.

Hard Times’in kirjoitti Stephen Foster 1800-luvulla. Woody Guthrie levytti laulun 1940.

Step It Up And Go’sta on olemassa useita levytettyjä versioita vuosilta 1930-1941. Dylanin versio perustuu mahdollisesti Blind Boy Fullerin vuoden 1940 levytykseen.

Tomorrow Night’in ensimmäinen levytetty versio on peräisin vuodelta 1947. Dylan on mahdollisesti käyttänyt Elviksen vuoden 1955 versiota.

Arthur McBriden alkuperäinen sävelmä on peräisin 1800-luvulta.

You’re Gonna Quit Me’n mallina Dylanilla on saattanut olla Blind Blaken vuoden 1927 levytys.

Diamond Joe löytyy ainakin Cisco Houstonin (1961) ja Ramblin’ Jack Elliotin (1964) levyiltä.

Froggie Went A-Courtin’ on rekisteröity jo vuonna 1580 ja tiedetään, että sitä esitettiin Skotlannissa jo paljon aikaisemminkin.

Olen aina pitänyt Good As I Been To Yousta hirveän paljon. Ostin levyn heti kun se ilmestyi ja kuuntelin sitä päivittäin varmaan kaksi kuukautta! Ihailin Dylanin kitaransoittoa ja sitä miten intiimisti hän nämä kappaleet esittää. Inhimillistä LÄMPÖÄ tällä levyllä on paljon enemmän kuin monilla muilla Dylanin levyillä. Tämä on siis subjektiivinen puoli asiasta. Objektiivinen puoli on se, ettei levy menestynyt ja toisaalta myös monet kriitikot joko teilasivat levyn tai vaikenivat sen kuoliaaksi.

On totta, että tällä levyllä Dylan esittää pelkästään cover-kappaleita. Samaten joku voi laskea puutteeksi levyn pelkistetyn kokonaisuuden, sillä levyllä kuullaan ainoastaan Dylanin laulua ja hänen kitaransoittoaan. On myös totta, että muutamissa kappaleissa Dylanilla on vaikeuksia äänensä kanssa.

Minusta muutamat huonosti laulamansa kappaleet (Jim Jones sekä Hard Times) Dylan kuitenkin tulkitsee sydänverellä ja lataa niihin niin paljon lämpöä, että tulkinnoista tulee vaikuttavia.

Toki levyllä on myös minun mielestäni epäonnistuneita vetoja (Tomorrow Night sekä Froggie Went A Courtin’) ja keskinkertaisia esityksiä (Sittin’ On Top Of The World sekä Step It Up And Go)

Hyvät (Frankie & Albert sekä Little Maggie), erinomaiset (Blackjack Davey, Candee-I-O, You’re Gonna Quit Me) ja jopa MAAGISET (Arthur McBride ja Diamond Joe) esitykset hallitsevat kuitenkin levyä.

g-47bKuten olen aikaisemminkin todennut, vaikka Dylan on jäänyt historiaan rocklyyrikan suurena uudistajana ja tietynlaisena rock-anarkistina (1965-66), niin Dylanin maagisuus yhdistyy (ainakin minun auditiivisessa keskuksessani) enemmän kuitenkin siihen, miten hän on jatkanut traditionaalisen / folk-musiikin perinnettä. Parhaimmillaan Dylan on muiden tekemien laulujen TULKITSIJANA aivan omaa luokkaansa. GAIBTY:n vaikuttavin esitys on minusta ARTHUR MCBRIDE! Siinä Dylan oikeastaan palaa aikaan ennen New Yorkia eli vuoteen 1958/1959. Tuolta ajalta ei ole säilynyt äännitteitä, mutta aikalaisystävät kehuvat raporteissaan Dylanin silloista ”kaunista ja pehmeää ääntä”. Väitetään ,että Dylan tarkoituksellisesti karhensi ääntään New Yorkissa. En tiedä, eikä varmaan kukaan tiedä, esittikö Dylan Arthur McBridea jo 1950-luvun lopussa, mutta se on varmaa, että 1992 esityksessään Dylan henkisesti palaa aivan uransa alkuaikoihin. Oli miten oli, GAIBTY:n esitys on todella MAAGINEN!  DIAMOND JOE on lähes yhtä hieno!

ERINOMAINEN LEVY!  ♦ ♦ ♦ ♦ ½

Harri Huhtanen   2006  ja  2007

Kate Bush: The Red Shoes 1993

kate_bush_-_the_red_shoes_albumKate Bushin seitsemättä studiolevyä, The Red Shoes (1993) seurasi pitkä hiljaisuus. Koska Katen seuraava levy ilmestyi vasta 12 vuotta myöhemmin, ehtivät monet 2000-luvulla jo ajatella, että hän oli kokonaan lopettanut musiikinteon, keikkailunhan hän oli lopettanut jo vuonna 1979.

”Punaiset kengät” on jäänyt minulle varsin vieraaksi teokseksi. Muistan kuunnelleeni sitä 1990-luvulla vain muutaman kerran. Kun ensimmäiset kuuntelukerrat olivat suuria pettymyksiä, jäi levy vuosiksi hyllyyni pölyttymään. Uudestaan otin levyn kuunteluun 2005 ja kun taas petyin toistui sama kuvio eli levyn hyllytys. Tänään sitten päätin kuunnella levyn niin monta kertaa, että voin vihdoinkin päättää mitä mieltä siitä olen. Tähän saakka olen tavallaan koko ajan väistellyt tuota kysymystä. Selvää on, ettei varmaan Katekaan ollut levyyn täysin tyytyväinen, koska seuraavaa levyä saatiin odottaa niin tolkuttoman pitkään.

line-the-cross-and-the-curve-1993-001-miranda-richardson-behind-kate-bush-holding-red-shoesNyt olen kuunnellut levyä viisi tuntia putkeen ja on aika antaa ”lopullinen tuomio” (joka siis ei sellainen ole, kts. 2016 päivitysteksti).

Ensimmäinen ja tärkein kysymys on luonnollisesti se miksi Red Shoes ei kuulosta niin hyvältä kuin monet muut Katen levyt. Tärkein syy sille on mielestäni levyn laadullinen epätasaisus. Lyyrikoissa teemana on rakkaus, mutta jotenkin musiikki vaeltelee liian moneen suntaan tukeakseen pääteemaa. Yhtenäistä tunnelmaa tai edes minkäänlaista jatkumoa ei synny sillä tavalla kuin esim. Aerialilla (2005) tai Hounds Of Lovella (1985). Kate kokeilee funkkia, soulia ja jopa salsaa, mutta jotenkin kokeilut jäävät puolitiehen tai ainakaan en löydä niiltä yhteistä nimittäjää. Mutta heikkouksien ohella levyllä on myös selviä vahvuuksia, jotka olen oikeastaan havainnut vasta tänään, todella intensiivisesti levyä kuunnellessani (ja nyt jälkikuuntelussa 2016, löysin lisää kehuttavaa). Muutamissa kappaleissa on aivan huikea määrä legendaarista Kate -magiaa ja jos levy olisi rakennettu eri tavoin tai materiaalia kerätty pidemmältä ajalta, niin Red Shoeskin voisi olla mestariteos mitä se valittetavasti ei mielestäni vieläkään ole (vannomatta paras eli palataan asiaan 2026!).

p_rbg2Levyn avausbiisistä Rubberband Girl tehtiin aikoinaan upea video, jota ei ole enää vuosikausiin näytetty MTV:llä tai VH1:llä. Tuossa videossa Kate on ihanan sensuelli, jopa siinä määrin, että vasta levyä kuunnellessa huomaa, miten junnaava ja tavallaan tylsä avauskappale on.

And So Is Love on kappale jota olen rakastanut alusta saakka. Kappaleen ensimmäisen kerran kuullessani en tietänyt, että kitaraa soittaa Eric Clapton ja Hammondia legendaarinen Procol Harum -mies, Gary Brooker! Musiikillisesti levyn timantti.

Salsakokeilun Eat The Music sanoitus tihkuu vertauskuvallista seksiä, mutta musiikillisesti kappale on varsin heppoinen rallatus eikä vastaa sitä tasoa, johon olen tottunut Katen levyillä. Valitettavan epäonnistunut ja häiritsevä kokeilu, jonka Kate olisi voinut jättää vaikka jonkun singlensä B-puolelle.

Myös Moments Of Pleasure ja erityisesti The Song Of Solomon tarjoavat erittäin hienoja kuunteluhetkiä. Jälkimmäisessä kappaleessa Kate toteaa häpeilemättömän suorasukaisesti:

Don’t want your bullshit, yeah
Just want your sexuality
Don’t want excuses, yeah
Write me your poetry in motion

Lilyn sanoitus on katemaisen hämäräperäinen, siis positiivisella tavalla hämäräperäinen, mutta musiikillisesti kappale ei  oikein nouse lentoon ja on lisäksi editoitu siten ,että se päätetään kuin veitsellä katkaisten.

p045ylp5The Red Shoes lainailee irkkurytmejä ja tällä kertaa intensiteettiäkin löytyy sopivasti.

Top Of The City taas lainaa sävelkulkuja legendaariselta Hounds Of Lovelta, mutta kokonaisuuteni kappale jää musiikilliseksi vähän torsoksi, taustalla hoilottava ”uuuu-aaaa-uuuu-aaaa”-kuoro ei tilannetta paranna.

Constellation Of The Heart on funk-biisi, joka jotenkin voisi toimia irrallisena, mutta Red Shoesilla se ei minusta istu kokonaisuuteen, vaan muodostaa aivan liian jyrkän kontrastin edeltävien kappaleiden luomiin tunnelmiin. Tälläkin kappaleella taustalaulajat kuulostavat keskinkertaisilta (arvioni muuttunut: katso päivitys lopussa).

Big Stripey Lie johdattaa taas kuulijan takaisin katemaisempiin äänimaailmoihin. Tosin 1980-luvulta lainattu industrial -soundi kuulostaa vähän epähumaanilta Katen levyllä. Loppua kohden tunnelma tihenee, mutta jälleen ongelmana on minusta se, ettei biisi lainkaan istu levyn kokonaisuuteen (arvioni muuttunut: katso päivitys lopussa).

Why Should I Love You? on yksi tämän päivän kuuntelu -sessioni suuria löytöjä. Aluksi tämä Princen kanssa tehty kappale kuulosti irralliselta ja vähän häiritsevältäkin, mutta kun sitä kuuntelee repeatilla erillisenä, niin kyseessähän on aivan erinomainen työ! Tässä kappaleessa on tuttuja Prince-aineksia ja ripaus Katen taikamaailmaa. Kokonaisuutena biisi, yllättävää kyllä, svengaa hienosti!

Päätöskappale You’re The One  on laahaava, eikä sykähdytä.

Yhteenvetona totean, että tällä levyllä on muutamia erittäin hienoja kappaleita, mutta valitettavasti silti enemmän sellaisia, jotka estävät levyä nousemasta klassikko -sarjaan. Kate on kuitenkin lauluntekijänä ja laulajana sitä luokkaa, ettei tätäkään levyä voi sivuuttaa olankohautuksella.

Päivitys 2016. Nyt kun taas pitkän tauon jälkeen kuuntelen The Red Shoesia huomaan diggaavani jostain syystä funk-revitys Constellation Of The Heartia sekä industrial -biisiä Big Stripey Lie aivan uudella tavalla. Ok, eivät sovi kokonaisuuteen, totta, mutta irrallisina kuulostavat aika hienoilta!  Minun on pakko antaa levylle tähtiä enemmän kuin vuonna 2006 annoin. Näin ne vuodet tekevät tehtävänsä. Parhaiden artistien levyt eivät vanhene, vaan paranevat vuosien saatossa!

Tähtihetkien ansiosta  HYVÄ LEVY!   * * * * +

Harri Huhtanen 2006 ja 2016

TOP 10 Lokakuu 2016

   Alla Lokakuun 2016 TOP 10 albumilistani 

r-5206441-1402737853-2571-jpeg

       ALBUMILISTA 106

  1. ( – ) PINK FLOYD: The Piper At The Gates Of Dawn (3CD) (1967,2007) (UUSI)
  2. ( – ) CAMEL: Mirage (LP) (1974) (UUSI)
  3. (05) ROBERT PLANT: The Principle Of Moments (LP) (1983) (3kk)
  4. (07) DEEP PURPLE: Fireball (LP) (1971) (RE from 2/10) (1+2kk)
  5. (06) BLUE ÖYSTER CULT: On Your Feet, On Your Knees (2LP) (2kk)
  6. ( – ) QUEEN: Innuendo (LP) (1991) (UUSI)
  7. (10) QUEEN: The Miracle (LP) (1989) (2kk)
  8. (08) NEIL YOUNG: Earth (2CD) (2016) (3kk)
  9. ( –  ) DAVID BOWIE: The Man Who Sold The World (CD) (1970, 2015) (UUSI)
  10.  ( – ) MAMAS & PAPAS: Papas & Mamas (LP) (1968) (UUSI)

Bob Dylanille kirjallisuuden Nobel -palkinto 2016! -Take 5

foto_0000000920161007123831_opt

Viisi vuorokautta on kulunut siitä kun Dylanille myönnettiin Nobel -palkinto kirjallisuudessa.  Nobel-komitea on nyt julkisesti ilmoittanut lopettaneensa yritykset saada Dylan puhelimen päähän. Nähtäväksi siis jää ottaako hän ylipäätään palkinnon vastaan.  Tyypillistä Dylania, mutta toisaalta sikäli yllättävää, että uskon hänen arvostavan suunnattomasti tätä palkintoa. Jos minulta kysytään, uskon että hän vielä kommentoikin asiaa, mutta siis omalla ajallaan, ei silloin kun kaikki hänen sen odottavat tekevän. Sellainen on Dylan!

http://www.telegraph.co.uk/news/2016/10/17/nobel-prize-committee-gives-up-trying-to-contact-bob-dylan/

20161018hh