The Beatles

 

beatles-apple-corps-ltd

Olin eilen yksityisjuhlissa, joissa illan aikana peräti kolme kotikutoista bändiä soitti Beatlesien ikivihreitä hittejä. Tilaisuuden yleisön ikähaitari oli 5-80 vuotta.  Tämä kertoo paljon Beatlesien musiikista. Aikanaan heidän maailmanvalloituksensa mahdollisti hienojen sävelmien lisäksi myös se tosiasia että kaikki saattoivat pitää heistä.

1900-luvun historia on täynnä voimakkaita vastakohtia, löytyy pimeyttä ja valoa.  Pimeyttä edustavat järjettömät I ja II maailmansota, joissa kymmenen vuoden aikana kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. 1960-luku toi kuitenkin valon ajan Eurooppaan. Talous oli voimakkaassa kasvussa sodista toipuvassa Euroopassa ja samalla syntyi nuorisokulttuuri, jonka laajuus ja merkitys oli vertaansa vailla. Beatlesien vaikutus oli jopa niin merkittävä että heistä tuli muutamassa vuodessa suosittuja ja tunnettuja koko maailmassa. Jälkiseurauksena Englannissa ja USA:ssa käynnistyi rockvallankumous, joka 1960-luvun jälkipuolella ja 1970-luvun ensimmäisinä vuosina  nosti artistien taiteellisen vapauden ja levyteollisuuden taloudellisen merkityksen aivan uusiin sfääreihin.

Vaikka Beatles oli kasassa vain 10 vuotta ja vaikka neljästä jäsenestä kaksi on jo kauan sitten siirtynyt ”yläkerran” soittolavoille, jätti bändi silti pysyvän jäljen populaarimusiikin historiaan.

Beatleseista lisätietoja alla olevien linkkien avulla:

Kuuntele Beatlesia netissä  

Beatles Facebookissa

Perustiedot Beatlesista suomeksi

Basic Beatles data in English

20160409 hh

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s