WISHBONE ASH

250538504_c33f1f6779Ihastuin WISHBONE ASHiin jo 1970-luvun alkupuolella. Bändi tuli minulle ajankohtaiseksi taas tänä kesänä kun siirtelin vanhaa kaupallisten VHS kasettien kokoelmaani DVD:eille. Katsoin vuosikymmenen tauon jälkeen uudestaan bändin Marquee klubin keikkataltioinnin vuodelta 1983. Minulla oli sellainen muistikuva, ettei tuo keikka ollut mitenkään erikoinen ja erityisesti minua ärsytti bändin johtajan, Andy Powellin lippalakki, joka ei minusta ollenkaan sopinut tämän perinteikkään ”hämybändin” imagoon. Ehkä se oli sitä 1980-lukulaisuutta. Kaikilla oli rennot tyylikuteet, joista kuvastui se, että rahaa on, eikä enää olla mitään köyhiä taivaanrannan maalareita ja hippejä.

Ostin tuon VHS -kasetin 1980-luvun loppupuolella Lontoosta, koska ALKUPERÄISEN Wishbone Ashin keikoista ei siihen aikaan ollut markkinoilla mitään videotallenteita. Ostin sen siis ”substituutiona” real thingille jota en silloin voinut saada, en edes Virginin päämyymälästä, jossa oli valehtelematta muutama kilometri rockvideohyllyjä*!  No, nyt kun kuuntelin ja katselin Marqueen keikan uudestaan, osasin ehkä enemmän kuunnella musiikkia ja vähemmän harmitella Powellin typerää lippalakkia. Niinpä keikka kuulosti oikein hyvältä ja kaivoin taas vuosien tauon jälkeen bändin pölyttymään päässeet vinyylit esiin levyhyllystäni.

Tänään sitten Anttilassa tein todella hienon LÖYDÖN! Kyseessä on hiljattain julkaistu DVD jota mainostetaan mm. seuraavasti:  ”the only footage of the original line up of Wishbone Ash was thought to have been lost. A recent discovery in the archives of the BBC has allowed us to restore this amazing footage which is released on DVD for the first time!

DVD:n tarkemmat tiedot:

INSIDE WISHBONE ASH: A Critical Review 1970-2004,  Classic Rock Productions ltd 2003, CRL 1690 PAL ( 71 min)

Argus on se levy, jonka ensimmäisenä kuulin Wishbone Ashilta 1970-luvun alkupuolella. Levy teki minuun syvän vaikutuksen ja edelleen, yli 30 vuotta myöhemmin se kuulostaa hienolta! Valitettavasti bändi on vuonna 2007 lähes totaalisesti unohdettu. En tiedä, miten paljon Argusia on myyty tai myydään, mutta voin kuvitella, että levyn myyntiluvut eivät ole missään suhteessa levyn laatuun ja arvoon. Minusta on hienoa, että kaikista (taloudellisista) vastoinkäymisistä huolimatta bändin alkuperäiset johtohahmot jatkavat edelleen Wishbone Ash -musiikin esittämistä. Wishbone Ash esiintyi Ruisrokissa 1975, mutta muita Suomen keikkoja en tiedä. Onko niitä?

wishboneash-one-eyed-jacks1Minulla on ainoastaan Wishbone Ashin 1970-luvun levyt. Sen jälkeen menetin jotenkin yhteyden bändin tekemisiin ja siksi DVD:llä esitellyt 1980- ja 1990-luvun Wishbone Ash-levyt ovat minulle uusia ja eksoottisia. Eniten olin yllättynyt siitä, että DVD:llä kriitikot antoivat myös useammalle näistä uusista, (ainakin Suomessa) varsin tuntemattomista levyistä täydet 5 tähteä. Wishbone Ash on siis edelleen kriitikkojen lempilapsi, ainakin Englannissa. Muutamat näistä uusista levyistä kehuttiin DVD:llä niin pystyyn, että alkoi tehdä mieli hankkia niistä ainakin muutama. Helppoa se ei ole, sillä ainakaan turkulaisista levykaupoista ei löydy Wishbone Ashin 1980-2000 -luvun tuotantoa.
Päivitys 2017: Wishbone Ash jatkaa edelleen levyttämistä ja keikkailua, mutta alkuperäisistä jäsenistä bändissä on mukana enää nykyisin jo 67-vuotias Andy Powell. 

 

Harri Huhtanen 2006-07

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s