Bob Dylan:Good As I Been To You 1992

1280x1280Kirjoitin Good As I Been To You’n (GAIBTY)  kappaleista jo vuonna 1993 RARE:en, mutta kun tuskin kenelläkään enää on tuota lehteä, niin kertaus on varmaan opintojen äiti. GAIBTY:n syväanalyysi osoittaa, että musiikkillisesti levy on vähintään yhtä perinnerikas kuin Modern Times. GAIBTY:llä Dylan hyödyntää musiikkitraditiota yli 200 vuoden ajalta. Alla lyhyt selvitys levyn kappaleiden taustoista:

Frankie & Albert on ikivanha sävelmä. Dylan on mahdollisesti käyttänyt Leadbellyn vuoden 1933 levytystä tai John Hurtin 1928 versiota tai Jimmie Rodgersin 1929 versiota.

Jim Jones’ista löytyy painettu versio vuoden 1907 laulukirjasta Old Pioneering Days In The Sunny South. Laulun uskotaan kertovan vuonna 1830 kuolleesta Jack Donahoesta.

Blackjack Davey on ikivanha laulu, joka on kulkenut Amerikkaan ennen vuotta 1750. Lalun teksti löytyy runoilija Robert Burnsin teoksesta Reliques 1808. Levytettyjä versiota: prof. I.G. Greer 1929, Cliff Carlisle 1939, Carter Family 1940, Warren Smith 1956.

Sitting On The Top Of The World’istä löytyy hieman eri nimellä versiot vuosilta 1925 ja 1929. Ensimmäinen levytetty versio on ilmeisesti vuodelta 1930, esittäjänä The Mississippi Sheiks.

Little Maggie’n levyttivät Grayson ja Whiter vuonna 1930.

Hard Times’in kirjoitti Stephen Foster 1800-luvulla. Woody Guthrie levytti laulun 1940.

Step It Up And Go’sta on olemassa useita levytettyjä versioita vuosilta 1930-1941. Dylanin versio perustuu mahdollisesti Blind Boy Fullerin vuoden 1940 levytykseen.

Tomorrow Night’in ensimmäinen levytetty versio on peräisin vuodelta 1947. Dylan on mahdollisesti käyttänyt Elviksen vuoden 1955 versiota.

Arthur McBriden alkuperäinen sävelmä on peräisin 1800-luvulta.

You’re Gonna Quit Me’n mallina Dylanilla on saattanut olla Blind Blaken vuoden 1927 levytys.

Diamond Joe löytyy ainakin Cisco Houstonin (1961) ja Ramblin’ Jack Elliotin (1964) levyiltä.

Froggie Went A-Courtin’ on rekisteröity jo vuonna 1580 ja tiedetään, että sitä esitettiin Skotlannissa jo paljon aikaisemminkin.

Olen aina pitänyt Good As I Been To Yousta hirveän paljon. Ostin levyn heti kun se ilmestyi ja kuuntelin sitä päivittäin varmaan kaksi kuukautta! Ihailin Dylanin kitaransoittoa ja sitä miten intiimisti hän nämä kappaleet esittää. Inhimillistä LÄMPÖÄ tällä levyllä on paljon enemmän kuin monilla muilla Dylanin levyillä. Tämä on siis subjektiivinen puoli asiasta. Objektiivinen puoli on se, ettei levy menestynyt ja toisaalta myös monet kriitikot joko teilasivat levyn tai vaikenivat sen kuoliaaksi.

On totta, että tällä levyllä Dylan esittää pelkästään cover-kappaleita. Samaten joku voi laskea puutteeksi levyn pelkistetyn kokonaisuuden, sillä levyllä kuullaan ainoastaan Dylanin laulua ja hänen kitaransoittoaan. On myös totta, että muutamissa kappaleissa Dylanilla on vaikeuksia äänensä kanssa.

Minusta muutamat huonosti laulamansa kappaleet (Jim Jones sekä Hard Times) Dylan kuitenkin tulkitsee sydänverellä ja lataa niihin niin paljon lämpöä, että tulkinnoista tulee vaikuttavia.

Toki levyllä on myös minun mielestäni epäonnistuneita vetoja (Tomorrow Night sekä Froggie Went A Courtin’) ja keskinkertaisia esityksiä (Sittin’ On Top Of The World sekä Step It Up And Go)

Hyvät (Frankie & Albert sekä Little Maggie), erinomaiset (Blackjack Davey, Candee-I-O, You’re Gonna Quit Me) ja jopa MAAGISET (Arthur McBride ja Diamond Joe) esitykset hallitsevat kuitenkin levyä.

g-47bKuten olen aikaisemminkin todennut, vaikka Dylan on jäänyt historiaan rocklyyrikan suurena uudistajana ja tietynlaisena rock-anarkistina (1965-66), niin Dylanin maagisuus yhdistyy (ainakin minun auditiivisessa keskuksessani) enemmän kuitenkin siihen, miten hän on jatkanut traditionaalisen / folk-musiikin perinnettä. Parhaimmillaan Dylan on muiden tekemien laulujen TULKITSIJANA aivan omaa luokkaansa. GAIBTY:n vaikuttavin esitys on minusta ARTHUR MCBRIDE! Siinä Dylan oikeastaan palaa aikaan ennen New Yorkia eli vuoteen 1958/1959. Tuolta ajalta ei ole säilynyt äännitteitä, mutta aikalaisystävät kehuvat raporteissaan Dylanin silloista ”kaunista ja pehmeää ääntä”. Väitetään ,että Dylan tarkoituksellisesti karhensi ääntään New Yorkissa. En tiedä, eikä varmaan kukaan tiedä, esittikö Dylan Arthur McBridea jo 1950-luvun lopussa, mutta se on varmaa, että 1992 esityksessään Dylan henkisesti palaa aivan uransa alkuaikoihin. Oli miten oli, GAIBTY:n esitys on todella MAAGINEN!  DIAMOND JOE on lähes yhtä hieno!

ERINOMAINEN LEVY!  ♦ ♦ ♦ ♦ ½

Harri Huhtanen   2006  ja  2007

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s