Berliini 25.-31.3.2017 – osa 1

Berliner Fernsehturm in der Dämmerung

Olin viikon Berliinissä (25.-31.3.2017) eli siksi kirjoitteluun tuli tauko. Palasin eilen illalla. Hieno matka!  Miksi kannattaa matkustaa Berliiniin?  Siihen on monta syytä. Ensinnäkin Suomesta pääsee nopeasti ja halvalla Berliiniin, sillä Finnairilla on edullisia lentoja Berliiniin ja matka-aika on vain noin 90 minuuttia!  Toiseksi suomalaisen kannalta lähes kaikki on edelleen Berliinissä 30-50% halvempaa kuin Suomessa. Tämä on sikäli aivan uskomatonta, että kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan johtavista metropoleista ja paljon pienemmissä kaupungeissa, kuten Wienissä ja Genevessä hintataso on paljon korkeampi kuin Berliinissä. Kolmanneksi Berliinistä löytyy nykyään kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä!  Olitpa kiinnostunut mistä tahansa, voit olla varma että sitä löytyy Berliinistä: on ostoskeskuksia, on muotiliikkeitä, on valtavan isoja  kirjakauppoja, on taidemuseoita, on linnoja, on yökerhoja, on hienoja ja vähemmän hienoja ravintoloita, on teattereita, on oopperaa, on rockkonsertteja ja rockklubeja ja niin edespäin.  Neljänneksi: vaikka etäisyydet Berliinissä ovat huikeita, sillä kaupungin toiselta laidalta toiselle on matkaa yli 30km, ovat joukkoliikenneyhteydet erinomaiset. Voi matkustaa U-junilla, S-junilla, bussilla, raitiovaunulla ja vaikkapa taxilla, sillä myös taxit ovat Berliinissä 50% halvempia kuin Suomessa. Viidenneksi: berliiniläiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja avuliaita turisteille ja useimmissa palvelupisteissä osataan hyvin englantia, vaikka Saksan TV:ssä edelleen kaikki amerikkalaiset ohjelmat ovat saksaksi dubattuja.

Harri Huhtanen 2017

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s