Robert Plantin seuraava siirto? – take 1

Robert Plant & the Sensational Space ShiftersKuten yleisesti tiedetään vuonna 1980 hajonnut Led Zeppelin on pysynyt hajonneena peräti 37 vuotta, koska bändin legendaarinen laulusolisti Robert Plant ei ole lämmennyt reunion -suunnitelmille. Viimeksi Zeppelin on nähty konsertissa 10 vuotta sitten kun Zeppelin miehet järjestivät Lontoon O2 areenalla yksittäisen muistokonsertin.  Siitä julkaistiin 5 vuotta myöhemmin eli vasta vuonna 2012 konsertti -DVD sekä audio CD’t. Totuus on se, että Robert Plant on ainoa bändin miehistä, jolla on ollut menestyksellinen sooloura bändin hajoamisen jälkeen. Plant on julkaissut yli kymmenen soololevyä ja niistä viimeisin ilmestyi 2014.  Legendaarinen Led Zeppelin kitaristi Jimmy Page on jo pitkään halunnut että bändi palaisi keikkalavoille, mutta Robertin vastustus on joka kerta estänyt tämän. Aina voi toivoa ,että Plant muuttaa mielensä, onhan hän viime vuosina esittänyt yhä enemmän Led Zeppelin biisejä omissa konserteissaan ja hänen äänensä on edelleen erittäin hyvässä iskussa eli Led Zeppelinin paluu ei olisi floppi, vaan suuri triumfi, koska myös Jimmy Page on edelleen iskussa, kuten vuoden 2007 Led Zeppelin konserttiäänite hyvin todistaa. Miksi kirjoitan tästä juuri nyt?  Siksi, että tänään mennessäni Robert Plantin viralliselle nettisivulle oli siellä ainoastaan mystinen lause: ”Away With Words”. Mitään muuta sivustolla ei ollut eli otsikosta ei päässyt tutkimaan normaaleja sivuja, joita siellä on ollut jo vuosikaudet. Hyvin outoa!  Mihin outo otsikko viittaa?  Uuteen soololevyyn vai Zeppelin reunioniin vai mihin?  Kannattaa seurata tilannetta. Jotain sieltä on tulossa, sillä Plantilla menee taloudellisesti hyvin eli viesti ei suinkaan tarkoita sitä että hän olisi alasajamassa nettisivunsa!

Täällä voitte seurata tilanteen kehittymistä:

http://www.robertplant.com/

Harri Huhtanen 2017

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s