The Doors: Isle Of Wight 1970, osa 3

Isle-of-Wight-Festival1970

The Doorsia ei enää ole.  Jim Morrison kuoli 1971. Ray Manzarek kuoli 2013. Doorsien perintö elää enää äänitteissä. Kun on seurannut bändiä kymmeniä vuosia, on jokainen uusi julkaisu jännittävä elämys. Vaikka Doors soitti viimeisen keikkansa joulukuussa 1970, on heiltä ilmestynyt ”uusia” levyjä tasaiseen tahtiin vielä 2000-luvullakin. Tämä on mahdollista vain siksi, että vuodesta 1967 lähtien bändin tärkeimmät keikat äänitettiin. Doorsien studioäänittäjä Bruce Botnick  on sitten näitä äänitteitä hionut 2000-luvulla ja monet näistä konserteista on julkaistu virallisina versioina Rhino -yhtiön kautta. Mutta Doorsien suurin ja kolmanneksi viimeisin keikka on odottanut julkaisuaan vuosikymmenet. Viime vuonna kuollut Murray Lerner (1927-2017)  kuvasi ryhmineen koko vuoden 1970 Isle Of Wightin festivaalin ja julkaisi siitä elokuvan, josta Doorsien konsertti jätettiin pois.  Lisäksi Columbia äänitti koko festivaalin siirrettävällä Pye Records äänitysyksiköllä. Silti vasta nyt, 48 vuotta tapahtuman jälkeen, Doorsien osuus julkaistaan virallisesti!  Jännitystä lisäksi luonnollisesti se, että esimerkiksi kuuluisan Doors-biografin Greg Shaw’n  hakuteoksessa annettiin ymmärtää ettei Doorsien keikka Isle Of Wightissa mennyt ihan nappiin.  Mutta onneksi on nämä nauhat!  Ja onneksi nämä on hyvin restauroitu!  Pelko pois. Voin nyt, koko CD:n kuunneltuani, sanoa että äänite on ensiluokkainen ja bändi on hyvässä vedossa. Jim Morrison panee parastaan valtavan yleisömeren edessä (väitetään että paikalla oli peräti 600 000 katsojaa!).

Harri Huhtanen 2018       

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s