Haminan matka 20.-23.7.2018 (osa 4)

lahdentoriparkki

Lahti 22.-23.7.2018

Haminasta matka jatkui sunnuntaina Lahteen, jossa en ollut käynyt yli 20 vuoteen. Tarkoitus oli kerrankin tutustua vähän paremmin kaupunkiin mm. kiertelemällä kaupungin divareita ja museoita. Majoittuminen oli Lahden Scandic -hotellissa Vesijärvenkatu 1:ssä. Hotellin aula ja käytävät olivat aika kulahtaneita eli vaikutti siltä ettei niitä oltu stailattu yli 30 vuoteen. Onneksi viidennen kerroksen huone oli mukava ja hyvin varusteltu (siellä oli mm. oma sauna) ja näkymät tilavasta olohuoneesta viereiseen puistoon olivat esteettömät.  Puiston keskellä oli iso Mannerheimin ratsastajapatsas. En tiennytkään että niitä oli kaksi Suomessa, olin luullut että Helsingin patsas oli ainoa.

Päivä oli helteinen. Lähdimme kaupunkinkierrokselle. Vesijärvenkatu on vilkasliikenteinen monikaistainen läpikulkutie. Ydinkeskustan kauppakadut sijaitsevat Vesijärvenkadun vasemmalla puolella.  Kaikkialla kiinnittyi huomio siihen että Lahti oli suurten linjojen kaupunki, liekö syynä tähän aikaisemman puukaupungin suurpalo. Jalkakäytävät olivat erittäin leveitä, samoin kadut ja torit. Lisäksi ihmetytti se, että vaikka sää oli mitä parhain vaikutti kaupunki aivan tyhjältä. Ihmisiä oli kaduilla liikkeellä todella vähän, vaikka nykyään tavaratalot ovat auki myös sunnuntaisin.  Katukahviloita ja katuravintoloita oli myös todella vähän ja enimmäkseen ne olivat tyhjiä. Lahden Taidemuseossa ei ollut vanhojen taiteilijoiden kokoelmia, ainoastaan jonkun suomalaisen nykytaiteilijan, joten se kohde jäi sitten väliin. Hiihtomuseo ei lähtökohtaisestikaan kiinostanut eivätkä moottoripyörä-, radio- ja Tv-museot. Sen sijaan Lahden historiallinen museo kiinnosti koska sitä oli netissä kovasti kehuttu,  mutta sekin oli pettymys, koska siellä juuri matkapäivänämme esitettävän kesänäytelmän ja remontin vuoksi suurin osa näyttelytiloista oli suljettu. Lounas Vapaudenkadun Royal Sushi -paikassa ei sekään ollut kovin erikoinen. Vähitellen alkoi tuntua siltä, että koko Lahden kierros oli vikatikki. Missä kaikki olivat? Miksi kaupunki oli niin hiljainen?  Lopulta asialle löytyi selitys ehkä hieman yllättävänkin käänteen kautta… (jatkuu)

Harri Huhtanen 2018  

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s