Ruoho on monimerkityksellinen asia. Siihen liitetään myös kapinallisuus.
Koska Beatles oli jo aikanaan erittäin tunnettu bändi ovat myös tiedot heidän äänityksistään säilyneet paremmin kuin monien vähemmän tunnettujen aikalaisbändien. Vuonna 2018 julkaistu, toistaiseksi laajin (6CD:tä) versio The White Albumista paljastaa sen että bändi teki hurjasti hommia tämän levyn eteen eli äänityksiä tehtiin vuonna 1968 toukokuun lopusta lokakuuhun puoliväliin saakka. Keräsin ja järjestin tiedot virallisella kaksoisalbumilla julkaistuista otoksista aikajärjestykseen.
Äänityspäivä ei suinkaan ole sama kuin päivä, jolloin kappale on sävelletty, sillä suurimman osan näistä kappaleista bändi oli säveltänyt jo alkuvuodesta Intiassa. Kolmekymmentä näin hienoa uutta kappaletta yhdellä albumilla on melkoinen kulttuuripläjäys. George Martin olisikin halunnut julkaista nämä kahdella eri levyllä. On hienoa että bändi lopulta kuitenkin päätti julkaista kaikki 30 kappaletta yhdellä kertaa. Minusta se vain lisää tämän aikaisemmin hajanaiseksi, eri tyylien ”sekametelisopaksi” luokitellun levyn arvoa. The White Album ei ole teema-albumi, vaan pikemminkin upea näyttö Beatlesien ehtymättömästä diversiteetistä ja ainutlaatuisesta melodian tajusta. Nämä aikaisemmin vähän heppoisina pidetyt ”rallit” ovat 50 vuoden saatossa jalostuneet popmusiikin ehdotonta kärkeä edustaviksi sävelmiksi, joita edelleen tutkitaan ja analysoidaan ja kysytään mikä oli se alkemia, jonka avulla nämä upeat kappaleet aikanaan syntyivät?
The White Albumin kappaleiden äänityspäivät
1968-05-30 Revolution 1 (Lennon) 4:15 D1
1968-05-30 Revolution 9 (Lennon, Harrison, Ono and G. Martin) 8:22 D5
1968-06-05 Don’t Pass Me By (Ringo) 3:51 B6
1968-06-11 Blackbird (McCartney) 2:18 B3
1968-06-26 Everybody’s Got Something to Hide Except Me and My Monkey
(Lennon) 2:24 C4
1968-06-28 Good Night (Ringo) 3:13 D6
1968-07-03 Ob-La-Di, Ob-La-Da (McCartney) 3:08 A4
1968-07-15 Cry Baby Cry (Lennon, with McCartney) 3:02 D4
1968-07-17 Sexy Sadie (Lennon) 3:15 C5
1968-07-18 Helter Skelter (McCartney) 4:29 C6
1968-07-25 While My Guitar Gently Weeps ( Harrison) 4:45 A7
1968-08-09 Mother Nature’s Son (McCartney) 2:48 C3
1968-08-13 Yer Blues (Lennon) 4:01 C2
1968-08-15 Rocky Raccoon (McCartney) 3:33 B5
1968-08-20 Wild Honey Pie (McCartney) 0:52 A5
1968-08-22 Back in the U.S.S.R. (McCartney) 2:43 A1
1968-08-28 Dear Prudence (Lennon) 3:56 A2
1968-09-11 Glass Onion (Lennon) 2:18 A3
1968-09-16 I Will (McCartney) 1:46 B8
1968-09-18 Birthday (McCartney with Lennon) 2:42 C1
1968-09-19 Piggies (Harrison) 2:04 B4
1968-09-23 Happiness Is a Warm Gun (Lennon) 2:43 A8
1968-10-01 Honey Pie (McCartney) 2:41 D2
1968-10-03 Savoy Truffle (Harrison) 2:54 D3
1968-10-04 Martha My Dear (McCartney) 2:28 B1
1968-10-07 Long, Long, Long (Harrison) 3:04 C7
1968-10-08 I’m So Tired (Lennon) 2:03 B2
1968-10-08 The Continuing Story of Bungalow Bill (Lennon, with Yoko Ono) 3:14 A6
1968-10-09 Why Don’t We Do It in the Road? (McCartney) 1:41 B7
1968-10-13 Julia (Lennon) 2:54 B9
Harri Huhtanen 2019