Alla tutkijoiden laatima spekulatiivinen kartta roomalaisajan Bordeauxista.
26.9.2018 Bordeaux
(jälkimmäinen osa)
Roomalaiset rakensivat Bordeauxin 2000 vuotta sitten, mutta valitettavasti tämä kaupunki, kuten niin monet muutkin roomanajan kaupungit, lepää prinsessa Ruususen unta nykyisen kaupungin palatsien ja katujen alla. Lisäksi valtaosa vielä 1500-luvulla kaupungissa olleista roomalaisajan monumenteista on hävitetty Ranskan kuninkaiden käskystä kun on pitänyt saada tilaa toinen toistaan hienoimmille puistoalueille ja palatsikomplekseille.
Jo yhden päivän aikana huomasin että bordeauxilaisissa on samaa eteläistä välittömyyttä kuin toulouselaisissa. Turisti ei täällä ole välttämätön paha, vaan yksi muiden joukossa. Englantia voi ja kannattaa käyttää, ei siitä kukaan pahastu. Tämä todennäköisesti liittyy kaupungin historiaan, sillä yli 300 vuoden ajan (1100 -1453) kaupunki kuului Englantiin. Lisäksi sen jälkeenkin kaupunkilaisten oli vaikea omaksua ranskalaista identiteettiä ja siksi kaupungissa kapinoitiin lukuisat kerrat 1500- ja 1600- luvulla Pohjois-Ranskan hallitsijoita vastaan.
Bordeauxin viinimessujen aikaan rantakadutkin täyttyvät viininmaistelijoista…
Kuten sanottu, vierailuni Bordeauxissa jäi aivan liian lyhyeksi, mutta lyhyessäkin ajassa ehdin käydä lukuisissa mielenkiintoisissa kohteissa, joita ei ehkä tässä kannata käydä läpi, vaan päätän lyhyen raporttini kertomalla asiasta, jonka ansioista kapunki on satoja vuosia kukoistanut ja ollut vauras ja on varmaan sitä jatkossakin. Puhun Bordeauxin viiniteollisuudesta. Alueella tuotetaan käsittämättömät 900 miljoonaa litraa viiniä joka vuosi! Se on noin 25% koko Ranskan viinituotannosta. Täällä järjestetään myös maailman ehkä kuuluisimmat viinimessut. Maailman kalleimmat premier cru -luokituksen saaneet viinit ovat peräisin Bordeauxista. Laatuviinien suuresta määrästä johtuen rahalliselta arvoltaan Bordeuxin viinituotanto on maailman ehdotonta kärkeä. Vähemmän vauraan matkailijan lohdutukseksi on kuitenkin syytä todeta että paikan päällä, kaupungin kymmenissä ulkoilmaravintoloissa lounaalla nautittu aito Bordeaux -viini on selvästi edullisempaa kuin Suomessa ja on silti erinomaista.
Harri Huhtanen 2018