D.A.Pennebaker (1925-2019)

D.A. Pennebaker kuvasi useat dokumenttinsa ammattikameroilla, joissa ei ollut jalustaa eli näin hänen ei tarvinnut lavastaa tilanteita, koska hän pääsi nopeasti liikkumaan kameran kanssa paikasta toiseen ja kuvaamaan tapahtumat käsivaralta juuri sillä hetkellä kuin ne tapahtuivat. Hänen vaimonsa, Chris Hegedus (kuvassa alla) toimi myöhempien dokumenttien kuvauksissa usein ”äänimiehenä”.

The War Room - 1993

Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rock -dokumentaristeista, amerikkalainen elokuvaohjaaja D.A. Pennebaker kuoli 94-vuotiaana 1.elokuuta 2019 kotonaan Long Islandissa. Vaikka Pennebaker teki dokumentteja jo 1950- luvulla ja jatkoi niiden julkaisemista vielä 2000-luvullakin, osuvat hänen uransa tähtihetket vuosiin, jolloin rockmusiikki nousi maailmanlaajuisesti sekä kulttuurillisesti että taloudellisesti merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi. Pennebakerin  vuosina 1965 ja 1966 Dylanin Englannin kiertueella kuvaamat dokumentit ovat vuosikymmenien kuluessa saavuttaneet yhä ikonisemman aseman.  Vuoden 1965 kiertueen kuvaus Don’t Look Back on julkaistu jo kahdesti, mutta Dylanin osittain editoima 1966 kiertuedokumentti Eat The Document on jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle ja lisäksi Pennebakerin oma versio Something Is Happening on edelleen julkaisematta.  Kaikki 1966 maailmankiertueen Euroopan konsertit äänitettiin sen ajan State of artia edustavalla  Nagra-nauhurilla ja ilmeisesti konsertit myös kuvattiin kokonaisuudessaan. Vuoden 1966 kiertueäänitteet on jo julkaistu, mutta ei filmimateriaalia, joitain yksittäisiä pätkiä lukuunottamatta.

Dylanin jälkeen Pennebaker kuvasi mm. Jimi Hendrixiä, Janis Joplinia, The Whota, John Lennonia, Otis Reddingiä, Jefferson Airplanea, Alice Cooperia, David Bowieta, Little Richardia, Chuck Berryä ja vielä 1980-luvulla silloin maailmanmaineeseen noussutta superbändiä Depeche Modea.

Merkittävä rockdokumentaristi on poissa, mutta hänen teoksensa elävät edelleen  ja vaikuttaa siltä, että niiden merkitys vain kasvaa vuosi vuodelta.

Harri Huhtanen 2019

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s