Woodstock: Back to the Garden—The 50th Anniversary Archive, 2019 – osa 1

woodstock_deluxebox2019.jpg

Woodstock 1969  (WS) ei ehkä enää ole katsojamäärältään maailman suurin rockfestivaali, muta epäilemättä se on maineeltaan suurin. WS on ikään kuin kaikkien rockfestivaalien isä tai äiti, sillä sen jälkeen esimerkiksi Euroopassa alettiin monissa maissa järjestää rockfestivaaleja ja perinne jatkuu edelleen, sillä joka kesä Euroopassa järjestetään kymmeniä suuria rockfestivaaleja,  samoin Amerikassa.

Woodstockissa oli yleisöä yli 500 000 ja tapahtumaa oli kuvaamassa ja äänittämässä kymmeniä alan ammattilaisia. Aika pian festivaalin jälkeen valmistui Woodstock – konserttielokuva, joka pyöri elokuvateatteissa ympäri maailmaa ja saavutti suuren maineen. Seuraavana vuonna elokuvan äänitteet julkaistiin siihen aikaan hulppean ”laajana” 3LP:n soundtrackina. Vuonna 1994 alkuperäinen WS täytti 25 vuotta ja juhlan kunniaksi julkaistiin peräti 4 CD:n paketti, jossa oli paljon julkaisemattomia alkuperäisäänitteitä. Vuonna 2009 WS täytti 40 vuotta ja sen kunniaksi tuottajat pistivät vielä paremmaksi eli julkaistiin 10 CD:n kokoelma, jossa oli jo viiden festivaalilla esiintyneen artistin setti kokonaisuudessaan.

Mutta edelleen julkaisematta on kymmeniä tunteja alkuperäisesityksiä. Nyt elokuussa 2019 WS täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi Rhino -levy-yhtiö on kaikessa hiljaisuudessa neuvotellut kaikkien WS artistien tai heidän perikuntiensa (osa artisteista kun on jo siirtynyt taivaallisille soittolavoille) kanssa luvat tulevalle jättijulkaisulleen nimeltä Woodstock: Back to the Garden—The 50th Anniversary Archive (WBTTG).

Tämä WBTTG -boksi on melkoinen ”hyppy” uusiin sfääreihin sekä sisällön että hinnan suhteen aikaisempiin julkaisuihin verrattuna. Boksilla on 38 CD:tä ja uskomattomat 432 kappaletta! Käytännössä tuollaiset 99% äänitetystä materiaalista. Pois boksilta ovat jääneet ainoastaan kaksi  Jimi Hendrix -raitaa, joiden julkaisua perikunta vastusti sekä yksi Sha Na Na -yhtyeen kappale joka jäi teknisistä syistä nauhoittamatta. Musiikkia uudella boksilla on siis 36 tuntia, josta noin 20 tuntia eli 267 kappaletta on aikaisemmin julkaisemattomia! Hinnassa ei ole tingitty, koska tässä vaiheessa Rhino on ilmoittanut painavansa boksia vain rajoitetun 1969 kappaleen painoksen (ymmärrätte varmaan mistä tuo ”mystinen” kappalemäärä tulee). Hinta on 800 dollaria. Erikoisinta tässä on se, että Rhinon omilla sivuilla ilmoitetaan että tämä laaja kokoelma on jo SOLD OUT ! Sen sijaan 10 CD:n rajoitetumpi versio on yhä saatavilla. Julkaistaanko tästä 38 CD:n kokoelmasta myöhemmin ”kansanpainos”?  Se jää nähtäväksi. Jos ei julkaista niin kaksi asiaa on varmaa: siitä tehdään nopeasti iso määrä piraattipainoksia ja alkuperäisen aidon 38 CD:n kokoelman keräilyhinta nousee nopeasti ”pilviin”.

Lisätietoja aiheesta täällä:

https://www.rhino.com/woodstock50

Harri Huhtanen 2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s