Sunnuntai 10.3.2019
Lauantai oli ollut viileä ja jopa sateinen, sunnuntai alkoi aurinkoisena, mutta kylmää oli edelleen, oltiinhan Pohjolassa. Päivän ohjelmaa ei ollut fiksattu etukäteen ja lopulta nettisurffailun tuloksena päädyimme valitsemaan kohteeksi Tukholman Stadshusetin, jonka näkee aina kun tulee Tukholmaan, sitä ei voi olla huomaamatta, mutta kumma kyllä – en ollut vieraillut siellä koskaan aikaisemmin. Punatiilinen iso rakennus on ulkoa katsoen vähän tylsän näköinen, joten odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkealla ja hyvä niin, koska jos ei odota liikaa niin voi joskus yllättyä iloisesti. Vuonna 1923 valmistunut Tukholman Kaupungintalo olikin sisältä huikea kokemus! Oli pakko perehtyä sen historiaan tarkemmin. Ilmeni että talon oli suunnittelut aikansa ehkä kuuluisin ruotsalaisarkkitehti Ragnar Östberg, joka haki inspiraation rakennuksen upeisiin sisätiloihin Venetsian maailmankuulusta Dogen palatsista. Kun hän sitten sekoitti tähän Italian renesanssityyliin pohjoismaista gotiikkaa sekä bysanttilaista ja islamilaista taidenäkemystä oli lopputulos erikoinen, kiinnostava ja katsojaa innostava! Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki valtavan iso ja hienosti tuhansilla mosaiikeilla koristeltu Gyllene Salen, jossa alun perin järjestettiin Nobel juhlien illalliset.
Seuraavana oli vuorossa tutustuminen Riddarholmenin saaren, joka on silloilla liitetty sekä Gamla Staniin että Kungsholmeniin, jossa Stadshuset sijaitsi. Erityisesti minua kiinnosti Riddarholmenin kirkko ja luostari jotka ovat tietävästi Tukholman vanhimmat rakennukset, sillä alun perin ne on rakennettu jo 1300-luvulla. Luonnollisesti vuosisatojen saatossa rakennuksiin oli tehty lukuisia muutoksia, joten oli vaikea sanoa mitkä osat niistä olivat keskiajalta peräisin. Mielenkiintoni ei sinänsä ollut herännyt itse kirkosta, joka on esimerkiksi Ranskan goottilaisiin kirkkoihin verrattuna melko pieni ja vaatimaton ulkoapäin katsottuna.
Ainutlaatuiseksi Riddarholmin kirkon teki se, että sinne on haudattu kaikki Ruotsin kuninkaat vuodesta 1634 vuoteen 1950 saakka! Suureksi pettymykseksi kirkko oli kuitenkin kiinni. No, ehkä sitten seuraavalla matkalla tärppää. Myöskään Wrangelska Palaceen ei päässyt. Wrangelskan palatsi on puolestaan merkittävä siksi että Ruotsin kuninkaat asuivat siellä 57 vuoden ajan, koska Tukholman alkuperäinen kuninkaanlinna oli tuhoutunut raivoisassa tulipalossa vuonna 1697.
Teksti ja kuvat: Harri Huhtanen 2019