Mikä tekee Göstasta niin merkittävän musiikintekijän? Tätä olen paljon pohtinut kuunnellessani näitä Svart Recordsin uudelleenjulkaisemia Leevings -albumeita. Merkittävyys tulee omaleimaisuudesta. Göstaa ei voi lokeroida. Hänen luomansa musiikki ei ole yksiselitteisesti rokkia, poppia eikä iskelmää. Parhaat artistit ovat yleensä niitä, jotka onnistuvat luomaan oman musiikillisen maailmansa ja välttämään arvostelijoiden hellimän lokeroinnin. Gösta on onnistunut siinä harvinaisen hyvin. Sävellyksissä Gösta on lainaillut melodioita sieltä sun täältä yli genrerajojen ja niihin istutetut tekstit ovat täysin ainutlaatuisia. Niissä on yleensä ristiriittaisia elementtejä, joiden ei äkkipäätään uskoisi soveltuvan ollenkaan yhteen, mutta Göstalla ne soveltuvat. Tulee mieleeni se gastronomian historiasta kertova ohjelma, jossa kerrottiin, miten rasnkalaiset kokit renesanssiaikana keksivät yhdistää suolaisen ja makean. Ruokaan, joka oli lähtökohtaisesti suolaista lisättiin aineksia, jotka tekivät siitä myös makean. Aluksi tätä makujen “sotkemista” vierastettiin, mutta ajan kuluessa ranskalaiskokkien keksintöä alettiin suuresti arvostaa. Samoin Gösta sekoittaa jopa samassa kappaleessa surun ja huumorin ja vakavamielisyyden. Tämä liittyy jotenkin suomalaisuuden syvimpään olemukseen. Toisaalta halutaan olla vakavia, mutta sitten kun tulee esittämisen hetki lähestytäänkin asiaa huumorin kautta. Ristiriitaista, mutta siten kuin Gösta sen tekee teksteissään ja sävellyksissään, myös kuulijalle palkitsevaa. Göstan sanoituksia on siksi niin hienoa kuunnella, että arvattavuus on niissä lähes nollassa. Säkeet luovat hyvin erikoisia ja yllättäviä mielleyhtymiä. Gösta ei tietääkseni koskaan vetänyt mitään kirjoittajakursseja, mutta hän olisi ollut erinomainen siinä, jos vaan ujoudeltaan olisi siihen pystynyt, sillä Gösta jos kuka yhdistää ajatuksia ja sanoja erittäin jännittävällä tavalla.

Harri Huhtanen 2019