FAMILY revisited! – osa 1

familyrogerchapmanKuvassa Familyn legendaarinen laulusolisti Roger Chapman vuonna 1968.  Chapman oli alkuaikojen Genesiksen laulusolisti Peter Gabrielin esikuva, jonka laulutyylistä Peter otti paljon vaikutteita.

Kuka muistaa englantilaisen bändin nimeltä Family ? Tai kuka ylipäätään on kuullut tämän nimisestä bändistä? Uskoisin, että Suomessa on joitain ihmisiä jotka muistavat vielä Familyn ja joilla on jopa bändin levyjä hyllyssään.  Yllättäen aika moni on Suomessa nähnyt bändin livenä, sillä aikakirjojen mukaan bändi esiintyi ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970! Valitettavasti olin silloin niin nuori etten päässyt mukaan tapahtumaan josta en oikeastaan edes tiennyt, koska asuin siihen aikaan Satakunnan perukoilla Porissa, jonne tiedot tällaista asioista kulkivat siihen aikaan kohtalaisen huonosti.

Tutustuin Familyyn vasta 1980-luvulla, jolloin eräs nyttemmin jo edesmennyt hyvä levynkeräilijä -ystäväni äänitti minulle joitain bändin levyjä C-kaseteille. Ne olivat hyvin mielenkiintoisia ja ensimmäiseksi kiinnitin huomioni bändin laulusolistin Roger Chapmanin ääneen josta tuli erehdyttävästi mieleen alkuaikojen Genesis-yhtyeen legendaarinen laulusolisti Peter Gabriel . Ensin ajattelin että Chapman matkii Gabrielia, mutta siten kun selvitin milloin kumpikin bändi oli julkaissut levyjä, paljastui yllättäen että asia olikin toisin päin eli Gabriel “matki” Chapmania! Myöhemmin Peter Gabriel on itsekin myöntänyt että hän sai paljon vaikutteita nimenomaan  Chapmanilta!  Valitettavasti Chapmanin porukka ei koskaan saavuttanut samanlaista maailmanmainetta kuin Genesis, vaan Family hajosi jo vuonna 1973, äänitettyään kuudessa vuodessa seitsemän studioalbumia.

Erityisesti minua on jäänyt kaivelemaan se, että kun bändi sitten lopulta vuonna 2013 julkaisi Snapperin tuella mahtavan 14 CD:n boksin, jossa oli kaikki heidän studiolevynsä sekä iso joukko harvinaisempia äänitteitä, niin hitauttani en pääsyt mukaan alkuperäisen kohtuuhintaisen, rajoitetun painoksen boksin ostajajoukkoon. Kyllähän boksia edelleen kaupitellaan netissä, mutta hinta vaan on 2-3 kertainen siihen mitä se oli alun perin. Mutta “lohdutuspalkinto” on minulle tulossa kohta Englannista eli siitä sitten tarkemmin kun saan levyt ja olen niitä kuunnellut.

Harri Huhtanen 2020    

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s