
Nick Masonin SOS-bändi aloitti keikkailun Englannista tunnustelumielessä pienessä 500-paikkaisessa klubissa Dingwallsissa toukokuussa 2018. Englannin tunnustelukeikkojen jälkeen oli vuorossa Euroopan kiertue, joka alkoi syyskuussa 2018. Seuraavana vuonna olikin sitten jo vuorossa Pohjois-Amerikan kiertue joka alkoi maaliskuussa 2019 ja itse Roger Waterskin vieraili huhtikuussa bändin konsertissa. Huhtikuun lopussa bändi siirtyi takaisin Eurooppaan ja esiintyi muun muassa Lontoon Roundhousessa 3.-4.5.2019. Nämä keikat päätyivät bändin esimmäiselle live-julkaisulle. Euroopan kiertue jatkui heinäkuun loppuun 2019. Toistaiseksi viimeisen konserttinsa bändi soitti 27.7.2019 Varsovassa. Kiertueen oli tarkoitus jatkua 2020, mutta sitten tuli Korona ja “Lockdown”, joka pakotti bändit ja muusikot vetäytymään kammioihinsa.
Tähän mennessä Masonin SOS-bändi on ehtinyt tehdä jo 73 keikkaa 16 eri maassa ja runsaan vuoden keikkaputken jälkeen bändin yhteissoitto on komeaa kuultavaa. Masonin piti bändeineen tulla uudestaan Eurooppaan ja myös Suomeen kesäkuussa 2020, mutta Korona tuli väliin ja debyyttikeikkaa on siirretty vuodella eli jos kaikki menee hyvin ja ihmiset ehditään rokottaa kevään 2021 aikana, näemme Masonin ilmielävänä bändeineen 8.6.2021 Helsingin legendaarisessa Kulttuuritalossa.
Korona vaikutti jopa SOS-bändin ensimmäisen levyn julkaisuun, sillä Roundhouse -levy piti alunperin julkaista jo maaliskuussa 2020, mutta julkaisu siirtyi puolella vuodella ja levy ilmestyi vasta syyskuun loppupuolella 2020. Onneksi mukana tuli myös live -DVD, jonka avulla voi virtuaalisesti kokea sen mitä on olla SOS-bändin keikalla!
(jatkuu…)
Harri Huhtanen 2020