Peter Greenin ”comebackit” -osa 1

Vaikka Peter Green oli uransa aikana useaan otteeseen vuosikausia poissa julkisuudesta eikä tehnyt levyjä tai keikkoja tuolloin, niin silti hänen uransa on monimuotoinen ja erittäin kiinnostava. Comeback on ehkä väärä sana kun puhutaan Peter Greenistä joka 1960-luvun supertähteyden jälkeen pakkomielteenomaisesti halusi aina antaa rockilla ansaitsemansa rahat pois, koska hän oli eräällä vuoden 1970 LSD-tripillään läpikäynyt unen, jossa paholainen ja raha olivat yhtä. Sen jälkeen Peter Green ei halunnut enää olla missään tekemisissä bisnes-asioiden kanssa ja ulkoisti ne täydellisesti managerilleen ja lakimiehelleen.  Hän rakasti edelleen bluesia ja soittamista, mutta aina kun alettiin puhua rahasta turvautui hän luottohenkilöihinsä eikä halunnut mitenkään osallistua bisnes-pohdintoihin. Niipä myös Peter Greenin niin sanotut “comebackit” vuosina 1979-84, 1997-2004 ja 2009-10 tehtiin hyvin matalalla profiililla, koska Peter Green ei enää halunnut kokea Fleetwood Macin aikaisia supertähteyden paineita. Ja vähitellen se onnistuikin eli yleisömäärät ja esiintymispaikat muuttuivat yhtä pienemmiksi. Moni olisi stresaantuntut tästä, mutta kun katsoo viimeisiä Youtube -videoita vuosilta 2009 ja 2010, näyttää Peter Green niissä kovin tyytyväiseltä elämäänsä. Esiintymispaikat ovat pieniä klubeja, mutta Peter Green nauttii edelleen soittamisesta, erityisesti jos hän on itse sitä mieltä että soolo meni hyvin ja aika usein hän viimeisissä videoissa näyttää olevan sitä mieltä. Peter Greenin kitarointi muuttui 40 vuodessa minimalistisemmaksi ja hän teki sen tarkoituksella. Hän sanoi että halusi keskittyä soitossaan olennaiseen. Peter pyrki kohti bluesin syvintä totuutta, joka on tulkinnan selkeys ja syyvyys. Jokainen sointu on tärkeä ja kaikki turhat tiluttelut pitää karsia pois, jotta saavuttaa musiikin ytimen. Tavallaan Peter sen lopulta saavutti ja samalla hän vapautui rahan kirouksesta. Maallinen rikkaus voi myös olla monimutkaista ja stressaavaa. Elämänsä loppuvuosina Peter tavoitteli yksinkertaista, selkeää ja stressitöntä elämää ja uskon että hän pääsi lopulta tavoitteeseensa!              

Harri Huhtanen 2020              

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s