Päätin näin vuoden 2020 lopussa listata mitä olen vuoden aikana kuunnellut. Winterludessa olen pitänyt vuodesta 2008 lähtien kuukausittaista TOP10 -listaa, joka käytännössä on tavallaan minun kuuntelupäiväkirjani, tosin sillä erotuksella että tuolle listalle otan vain murto-osan niistä artisteista, joita olen kulloinkin kuunnellut. Tänäkin vuonna olen ehtinyt kuunnella varmaan yli sataa eri artistia, joista vain pieni osa siis pääsee TOP10 -listalleni. Lähtökohtaisesti otan listalle vain levyjä, jotka arvosteluasteikolla 1-5 saavat minulta vähintään arvosanan 4 eli HYVÄ. Joitain poikkeuksia toki vuosien varrelta löytyy, mutta siis valtaosa noista TOP10 levyistäni on hyviä tai erinomaisia tai KLASSIKKOJA.
Vuosi 2020 jää historiaan Korona-vuotena ja musiikintekijöille – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – se tiesi laihaa tiliä, sillä levymyynnillä ei nykyään enää voi päästä samaan kuin keikkailemalla ja kun ei ole keikkoja tai on vain keikkoja, joihin otetaan kourallinen ihmisiä, ei artisti voi sillä kerätä tiliä itselleen. Kuluttajille eli levynkuuntelijoille sen sijaan vuosi oli varsin antoisia, sillä toinen toistaan hienompia bokseja ilmestyi joko viime vuoden loppupuolella tai tänä vuonna.
Korostan että tässä 2020 TOP10 kuuntelulistassani ei siis ole kyse artistien paremmuusjärjetyksestä vaan siitä, miten monta tuntia kuunteluaikaa kullekin artistille olen vuoden aikana uhrannut. Aikaisemmin vuodesta toiseen eniten kuuntelemani artisti on ollut Dylan, mutta huomaan nyt että tämä vuosi teki siinäkin suhteessa poikkeuksen eli 2020 Dylan ei sijoitu kuuntelussani kovin korkealle.
TOP10 kuuntelulistani vuodelle 2020

1. PETER GREEN ja alkuaikojen FLEETWOOD MAC
Järkytyin kun heinäkuussa tuli tieto Peter Greenin kuolemasta. Huomasin että vaikka minulla on melkein kaikki Peter Greenin ja Fleetwood Macin levyt, niin en ollut kuunnellut niitä enää pitkään aikaan. Aloin uudestaan kuunnella niitä ja yllätys oli iloinen kun huomasin, miten hienoilta monet noita levyistä edelleen kuulostavat, osa jopa paremmilta kuin olin muistanutkaan!
2. GENTLE GIANT
Aloin jo viime vuonna uudestaan kuuntelemaan tätä hienoa 1970-luvun englantilaista proge-bändiä, mutta sitten kun keväällä 2020 sain Englannista heidän kerrassaan upean uuden 30 -levyn megaboksinsa UNBURIED TREASURE, jossa oli lähes 20 aikaisemmin julkaisematonta keikkaa (toiminta-aikanaan 1970-80 bändi julkaisi virallisesti vain yhden live-levyn), niin siitä se kuuntelu toden teolla vasta alkoi!
3. STEVE HACKETT ja alkuaikojen GENESIS
Ex –Genesis kitaristi Hackett on ollut todella ahkera pitämään yllä Genesiksen perintöä viimeisen 13 vuoden aikana kun varsinainen bändi ei ole enää keikkaillut. Hackett on 2000-luvulla julkaissut jo useamman levyn, joissa hän versioi Genesiksen varhaistuotantoa. Kuka olisikaan parempi coveroimaan Genesistä kuin mies, joka on osallistunut lukuisten legendaaristen Genesis-biisien säveltämiseen? Lisäksi vuoden aikana sain käsiini muutaman aivan huikean hyvän bootlegin alkuaikojen Genesis -konserteista.
4. JIMMY PAGE, YARDBIRDS ja alkuaikojen LED ZEPPELIN

Vuonna 2020 aloin tutkia mitä kitaristi Jimmy Page on tehnyt ennen kuin hän perusti Led Zeppelinin. Tutkimukseeni liittyen tuli kuunneltua todella paljon Yardbirdsiä. Page oli 1960-luvulla Lontoon kysytyin sessiomies, mutta noita satoja äänitteitä en onnistunut löytämään, sen sijaan Yardbirds-materiaalia on onneksi saatavilla edelleen todella paljon. Samalla tutkimusretkelläni palasin varhaisiin eli vuosien 1968-71 Zeppelin -keikkoihin, joita löytyy yllättävän hyvätasoisina julkaisuina yllättävän paljon (sekä virallisina julkaisuina että bootlegeina).
5. ALVIN LEE ja TEN YEARS AFTER
Vanha suosikkini Ten Years After oli erityisesti alkuvuodesta 2020 minulla ahkerassa kuuntelussa. Vuonna 1970 äänitetty Fillmoren keikka on todella upea! Lisäksi löysin muutamia erinomaisia Alvin Leen Ten Years Later -bändin kanssa tekemiä keikkoja. Alvin Lee ei ollut Jimmy Hendrix, mutta melkein yhtä hyvä! Rockkitaristien aatelia, ehdottomasti!
6. BOB DYLAN
Korona teki mahdottomasta mahdollisen eli pysäytti Dylanin yli 30 vuotta yhtäjaksoisesti jatkuneen The Never Ending Tourin! Dylan ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan julkaisi uuden studiolevyn 8 vuoden tauon jälkeen. Levy sai loistavat arvostelut ympäri maailmaa ja oli myös todella hyvä, samaa korkeaa tasoa kuin muutkin Dylanin 2000-luvun julkaisut. Uutta levyä lukuun ottamatta Dylanin kuuntelu jäi Korona-vuonna 2020 yllättävän vähälle, koska edelle mainitut artistit valtasivat levylautaseni ja veivät valtaosan kuuteluajastani.
(jatkuu…)
Jutun ideasta kiitos Jarmo P:lle!
Harri Huhtanen 2020