DEPECHE MODE -osa 2

Depeche Mode julkaisi maaliskuussa 1993 seitsemännen albuminsa Songs of Faith and Devotion ja lähti tämän jälkeen kiertueella, joka alkoi 19.toukokuuta Ranskan Lillestä ja päättyi 20.joulukuuta Lontoon Wembley Areenalla. Kaikkiaan konsertteja Amerikassa ja Euroopassa bändille kertyi tällä kiertueella 96. Setissä oli yleensä 18 kappaletta, mutta jos keikka oli erityisen onnistunut soitti bändi vielä toisenkin encoren, joka sisälsi neljä lisäkappaletta eli tuolloin keikka käsitti 22 laulua. Normaalisti keikka päättyi kuitenkiin megahitteihin Personal Jesus ja  Enjoy the Silence. Vuoden 1993 konsertit olivat Depeche Moden uran parhaasta päästä. Siksi on hienoa että  legendaarisesta Joy Division -bändistä elokuvan tehnyt hollantilainen valokuvaaja Anton Corbijn  teki Depeche Moden kiertueesta 94 minuutin konserttielokuvan, joka nyt on siis viimeinkin näytetty myös Suomen TV:ssä. Elokuva koottiin kolmesta eri keikasta (Barcelona, Lievin ja Frankfurt). Konserttivideolla ei juurikaan huomaa sitä, että kyse on koosteesta. Videolla on vain tärkein eli musiikki, bändin haastatteluja ei ole mukana eikä mitään muutakaan selostusta. Elokuvasta julkaisiin DVD vasta vuonna 2004 (siinä on mukana paljon ekstroja eli haastatteluja jne.). Laulaja Dave Gahan kärsi tuohon aikaan heroiiniaddiktiosta, mutta ainakin videolla laulusuoritukset ovat moitteettomia.

Harri Huhtanen 2021       

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s