
Joku sanoi minulle ettei euroviisuilla ole mitään tekemistä rockin kanssa. Pitkään näin olikin sillä 1960-luvulla euroviisujen voittajia olivat yleensä mahtipontiset balladit, 1970-luvulla voittoja saatiin balladien lisäksi “eurohumpalla”, 1980-luku ja 1990-luku menivät minulta tavallaan ohi, koska silloin lopetin euroviisujen aktiivisen seuraamisen. 2000-luvulla jatkoin siitä mihin olin jäänyt 1970-luvulla eli katsoin kaikki euroviisut. Vuonna 2006 sain kokea tavallaan kaksinkertaisen yllätyksen sillä ensimmäinen yllätys oli että Suomi voitti kilpailun jota yli 100 miljoonaan ihmistä seuraa! Toinen erittäin suuri yllätys oli että Suomi voitti rock-biisillä! Silloin luulin, että tämä aiheuttaisi muutoksen tulevissa euroviisuissa, sillä suurin osa osallistujista yleensä etsii “kaavaa”, jolla voisi voittaa euroviisut. Tämä rock-buumi ei kuitenkaan realisoitunut eli hyvin nopeasti euroviisut palasivat tuttuun ja turvalliseen, johon rock ei istunut.
Korona-vuonna 2020 euroviisut peruutettiin ensimmäistä kertaa kilpailujen 65 -vuotisen historian aikana. Vuonna 2021 Hollanti päätti kuitenkin järjestää kilpailut vaikka Korona-pandemia jatkui kiivaana myös Euroopassa. Konsertti järjestettiin siten, että jokaiselle konserttiareenalle tulevalle tehtiin Korona-testi. Ylensä finaaleissa on 10000 -20000 katsojaa, mutta nyt katsomo oli supistettu 3500 katsojaan. Heistäkin lähti paljon ääntä eli tilanne oli artistien kannalta sata kertaa parempi kuin persoonaton live-striimauskonsertti.
Suomen edustaja Blind Channel esitti euroviisuille epätyypillisen rockbiisin. Siitä kuitenkin pidettiin, sillä bändi päätyi äänestyksessä sijaluvulle 6 ja sai eniten pisteitä nimenomaa yleisöäänestyksestä. Toinen kilpailun rockbiisi kuultiin Italian edustajilta. Se oli vieläkin enemmän rock kuin Blind Channel, koska siinä ei ollut yhtä selkeää melodiaa eikä niin sanottua kertosäe -koukkua.
Yllätys oli ainakin minulle suuri kun Italia voitti! Italian kappale ei ole melodista rockia, vaan se on lähempänä progea tai grungea eli koskaan aikaisemmin näin erikoinen kappale ei voittanut euroviisuja. Eniten sydäntäni lämmitti se kun yhtyeen laulusolisti voitin hetkellä lausui Neil Youngin slogania lainaten: “Rock’n’roll will never die!” Tosin tämäkin bändi on tullut julkisuuteen Xfactor-kilpailun kautta. Eli vaikka tämä euroviisut 2021 antaa ymmärtää että rock voisi palata niin luulen että on turha sitä vielä juhlia, sillä niin moni asia on muuttunut peruuttamattomasti 1970-luvun jälkeen eli todellisuudessa rockin valtakausi ei (todennäköisesti) enää voi palata. Mutta kuten kaikki hyvät asiat , niin rock voi jatkaa elämäänsä marginaalissa samaan tapaan kuin vaikka Jazz.
Harri Huhtanen 2021