SPENCER DAVIES GROUP -osa 1

Nuorempana ajattelin, että bändin merkitys on suoraan luettavissa sen levykatalogista. Myöhemmällä iällä olen alkanut ymmärtää, ettei tämä päde ainakaan moniin hienoihin 1960-luvun brittibändeihin, sillä monet heistä loistivat huipulla vain pienen hetken ja vaipuvat myyntilistojen ja suuren yleisön huomion ulkopuolelle tuon kunniakkaan mutta valitettavan lyhyeksi jääneen hetken jälkeen. Tämä pätee myös vuonna 1963 perustettuun Spencer Davies Groupiin (SDG), jonka tähtiaika rajoittui vuosiin 1965-67 eli kesti vain kaksi vuotta! Paljon ehti kuitenkin tapahtua tuona lyhyenä ajanjaksona.   Alle vuodessa bändi sai peräti kaksi singleä Englannin myyntilistan ykköspaikalle. Nämä olivat marraskuussa 1965 ilmestynyt Keep On Running  sekä maaliskuussa 1966 ilmestynyt Somebody Help Me. Bändin kolmea ensimmäistä LP:tä ei edes julkaistu USA:ssa, mutta kun SDG:n suosio Euroopassa vuonna 1966 lisääntyi julkaistiin bändin materiaalia eri nimisillä levyillä myös USA:ssa. Kanadassa bändi saikin singlelistalla kaksi ykkössijoitusta:  lokakuussa 1966 julkaistu Gimme Some Lovin sekä tammikuussa 1967 julkaistu I’m a Man.

Suomalaisia varmaan kiinnostaa, että bändi esiintyi kerran myös Suomessa. Tämä tapahtui vuonna 1967, jolloin bändi esiintyi Suomen TV:ssä. En tiedä löytyykö esitys enää YLE Areenasta, mutta uskoisin että Youtubessa se ainakin on katsottavissa.  

SDG:n tarina on nyt kuitenkin päättynyt sillä Spencer Davies kuoli lokakuussa 2020, 81-vuotiaana. Hän piti alkuperäisen bändin lippua ylhäällä vielä 2000-luvulla, sillä hän ja Hardin keikkailivat vuosina 2006-2015 SDG:n nimissä. Hardin kuoli 2015. 

Mutta vaikka SDG teki vain kourallisen studioalbumeja, jotka eivät nouseet listojen kärkeen, niin bändin perintö on vahva. Tämän huomaa siitä, että jo tähän mennessä bändin suppeasta tuotannosta on koottu noin kolmekymmentä kokoelma-albumia ja lähes joka vuosi jossain päin maailmaa ilmestyy taas uusi SDG -kokoelma!  

Harri Huhtanen 2021      

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s