
Ei aina, mutta yleensä on niin että hyvä bändi on enemmän kuin osiensa summa. Monissa bändeissä kuitenkin tapahtuu niin, että jos joku bändin jäsenistä saa kovin paljon huomiota, lähtee hän soolouralle. Joskus se onnistuu, joskus ei. Rolling Stonesien legendaartinen laulaja Mick Jagger testasi siipiään sooloartistina jo 1980-luvulla, mutta pieleen meni eli hän ei saavuttanut yhtä suurta menestystä kuin Rolling Stones. Niinpä hän tajusi, että jos haluaa myydä levyjä ja keikkoja isosti on parasta pysyä rollarien turvallisten siipien suojassa.
Caravanin johtaja on ollut yli 50 vuoden ajan Pye Hastings. Onneksi hän on tajunnut vastustaa houkutusta soolourasta. Itse asiassa tällä megaboksilla on yksi levy, joka julkaistiin vasta vuosikausia sen äänittämisen jälkeen ja koska siinä kaikki sävellykset ja sovitukset ovat Pyen käsialaa olisi hän halunnut julkaista sen soololevynään, mutta levy-yhtiö kannusti häntä julkaisemaan sen Caravanin nimellä. Näin tapahtui ja samalla syntyi tämän Caravan boksin huonoin levy, sillä siinä ei ole enää paljon mitään bänditunnetta. Sen sijaan boksin lukuisat live-levyt 1970-luvun alusta aina vuoteen 2018 dokumentoivat hyvin sen, miten mielenkiintoinen live-bändi Caravan on ollut ja on edelleen!
Harri Huhtanen 2021