Andy McCoy Turun Linnateatterissa 10.3.2022 -osa 4

Andy tarinoi andymaiseen tyyliinsä!

Hanoi Rocks  oli ensimmäinen suomalainen bändi, joka saavutti kansainvälistä mainetta. He ottivat vauhtia Tukholmasta, sitten tuli mainetta Englannissa, USA:ssa ja Japanissa.  Hanoi Rocksin keulakuva oli laulaja Michael Monroe, mutta luova dynamo oli todellisuudessa Andy McCoy , joka sävelsi bändin biisit. Trendien muuttuessa sekä Michael että Andy joutuivat palaamaan suuresta maailmasta perinteisempään koto-Suomeen. Rocktähteys ja karisma ei heistä kuitenkaan lähtenyt edes täällä peräpohjolassa, sillä molemmat ovat edelleen valovuosien päässä taviksista. Molemmat näyttävät ja kuulostavat edelleen rocktähdiltä. Andyn kohdalla tähän liittyy erikoisen pukeutumisen ja meikkaamisen lisäksi hänen tavaramerkikseen muodostunut omituinen puhetyyli, josta monet imitaattorit ovat saaneet elantonsa jo kymmenien vuosien ajan.  

Turun Linnateatterissa Andy oli tyylilleen uskollisesti vauhdissa erikoisine välispiikkeineen. Jo lavalle tullessaan Andy teki yleisölle selväksi että hän oli nauttinut jotain muutakin kuin kansallisluottamusta. Monet välispiikit olivat sen verran alatyylisiä ja sisälsivät niin monta V-alkuista sanaa, etten niitä tässä katso tarpeelliseksi toistaa. Osa Andyn satiirista letkautuksista oli kuitenkin ihan hauskoja. Tässä muutama esimerkki: “Käsi ylös kuka täällä kannattaa Putinia?”…yhtään kättä ei noussut, johon Andy totesi: “Pelkäätte, sillä tiedän että kaikki turkulaiset ovat punaisia…”.  Onneksi keikka ei mennyt pelkäksi standupiksi, vaan Andy myös soitti ja lauloi. Parempi olisi ollut kun olisi vaan soittanut, sillä laulu kuulosti kyllä aika riipivältä. Andy ei olisi päässyt jatkoon Voice Of Finlandissa. Raspi on ok, mutta nuotin vierestä laulaminen onkin sitten jo huonompi juttu.   

Konsertin merkillisin jakso koettiin väliajan jälkeen. Andy halusi esitellä taitojaan flamenco-kitaransoittajana. Tästä ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään koska eräs noin 30-vuotias ykkösrivin keskellä istunut Andyn “tosifani” alkoi esittää omaa showtaan. Nainen oli tullut paikalle jo pari tuntia ennen keikan alkua ja nauttinut baarissa myynnissä olleita virvokkeita ahkerasti, siis liian ahkerasti. Hän oli sanaillut Andyn kanssa kappaleiden välissä jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta tässä vaiheessa Andy suhtautui häneen vielä hyväntahtoisesti ja kommentoi hänen heittojaan leppoisasti. Toisella jaksolla tilanne alkoi kuitenkin riistäytyä käsistä kun nainen huuteli kaikenlaista omituista kesken Andyn hartaasti rakentaman flamenco -osuuden. Andylta paloi pinna. Hän keskeytti soittonsa, kiroili naiselle ja huusi: “Kumpaa luulet yleisön haluavan kuulla, sinua vai minua?”. Jolloin yleisöstäkin alkoi kuulua vihaista huutelua naiselle. Ihmettelin missä oli järjestysmies?  Yleisöhän kohta lynkkaisi häirikön, jos mitään ei tapahtuisi. Koko välikohtaus kesti ehkä 5-10 minuuttia, mutta täytyy sanoa etten ollut vastaavaa koskaan kokenut konsertissa, siis näin pahaa häiriötä kesken esityksen ja sitä että esiintyjä menettää täydellisesti malttinsa. Yhdessä vaiheessa Andy huusi naiselle muistaakseni: “Luuletko että olen kiltti, siinä erehdyt vittu, minä olen ilkeä sinunlaisellesi!” Onneksi lopulta jostain löytyi raamikas järjestysmies, joka saattoi naisen pois salista yleisön aplodien säestyksellä!                       

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2022       

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s