JEFF BECK: Truth (1968)

Jeff Beck vieraili monessa yhtyeessä 1960-luvulla. Kirjoitan vieraili, koska yleensä nämä vierailut olivat hyvin lyhyitä. Julkisuuteen ja maineeseen Beck nousi Yardbirdsien pääkitaristina vuosina 1965-66. Hän peri Yardbirdsissä “kitarajumala” Eric Claptonin pestin, sillä kun bändi alkoi suuntautua enemmän pop-musiikkiin kuin bluesiin niin Eric päätti erota bändistä.  Bändi pyysi sitten pääkitaristiksi Jimmy Pagea, mutta tämä ei siinä vaiheessa ollut valmis luopumaan rahakkaasta sessiomuusikon pestistään ja suositteli heille Jeff Beckiä. Niinpä Beck päätyi siihen aikaan huippusuosittuun Yardbirds-bändiin. Hän ei kuitenkaan viihtynyt kiertueilla bändin kanssa ja niinpä hän jo syksyllä 1966 erosi bändistä eli hänen Yardbirds-pestinsä jäi vain runsaan vuoden pituiseksi.

Beck ei pitänyt kompromisseista eikä hän halunnut olla “taustamuusikko”,vaan oman tiensä kulkija. Siksi hän aloitti Epic-levymerkillä soolouransa vuonna 1968 ja tämä sooloura jatkui aina vuoteen 2022 saakka eli peräti 54 vuoden ajan!

Beckin ensimmäinen soololevy sisälsi lähinnä tunnettujen blues-artistien kappaleita eli kyseessä oli  cover-levy.  Sovitukset olivat kuitenkin “beckmäisiä” ja ennakoivat heavyrokin tuloa. Beckin säestäjät olivat myös sieltä kovimmasta päästä. Laulusolistina hänellä oli nykyinen multimiljönääri Rod Stewart, bassoa soitti nykyinen multimiljönääri ja pitkäaikainen Rolling Stones kitaristi  Ron Wood.  Muutamilla kappaleilla pianossa kuultiin legendaarista Nicky Hopkinsia.

Levy äänitettiin sen ajan parhaissa lontoolaistudiossa (Olympic, Abbey Road ja De Lane Lea).   Vaikka albumin kappaleet ovat enimmäkseen cover-biisejä on niiden toteutus ja bändin kokonaissoundi sen verran komea, että ei tästä levystä voi olla pitämättä eikä tämä ole yhtään vanhentunut eli 54 vuoden varttuneeseen ikään päässyt Truth kuulostaa erinomaiselta  myös vuonna 2023!

HYVÄ LEVY!   ♣♣♣♣

Harri Huhtanen 2023                  

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s