MAUSTETYTÖT -osa 18

Maailman onnellisin kansa meni suoraan listaykköseksi! -osa 2

Maustetyttöjen kolmas albumi äänitettiin tässä Hailuodon studiossa.

Kuka tuntee henkilön nimeltä Vladislav Delay?  Entä henkilön nimeltä Sasu Ripatti? Monelle voi olla yllätys että oululainen Sasu (s.1976)  alias Vladislav on äänittänyt jo yli 10 albumia ja saavuttanut jonkinlaista kulttimainetta Suomen ulkopuolella. Wikipediassa hänen tyylilajeikseen ilmoitetaan elektroninen musiikki ja tekno. Ja miten hän liittyy Maustetyttöihin?  Tässä kohtaa tuleekin mielenkiintoinen selostus. Viime vuonna Maustetytöt ryhtyi yhteistyöhön Agents– yhtyeen kanssa. Näin jälkikäteen ajatellen se oli tavallaan harha-askel, koska Maustetyttöjen musiikki on lähtökohtaisesti 1980-lukulaista syntikkapoppia eli täysin erilaista kuin Agents-musiikki . Niinpä bändin manageri Aki Roukala  ehdotti Maustetytöille, että he  ryhtyisivät yhteistyöhön Sasu Ripatin kanssa. Kolmannen albumin äänityksiä alettiin tehdä niinkin eksoottisessa paikassa kuin Hailuodossa. En tiennyt että sielläkin on laadukas studio, mutta nyt siis tiedän.  

Sasu Ripatti on tuottanut tämän uuden levyn. Anna ja Kaisa toki vastaavat entiseen tapaan sävellyksistä ja sanoituksista, mutta Sasun tuottamana nämä uudet kappaleet soivat todella hienosti. Näissä on vähän samaa tunnelmaa kuin Leevi and The Leavingsin 1980-luvun alkupuolen legendaarissa syntikkapop- biiseissä.

Olen kuunnellut tämän uutuuslevyn nyt vasta neljä kertaa, joten palaan tähän varmaan myöhemmin eli tässä vaiheessa en uskalla sanoa onko tämä kolmas albumi  parempi kuin kakkosalbumi, joka oli todella hyvä, mutta sen voin kuitenkin todeta että eteenpäin on menty eli soundin osalta yhteistyö Sasun kanssa on tuottanut hienoa jälkeä.         

Harri Huhtanen 2023

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s