Lily of the West (trad.) /  Can’t Help Falling in Love (George Weiss / Hugo Peretti / Luigi Creatore) / Sarah Jane (trad.) /  The Ballad of Ira Hayes (Peter LaFarge)   //   Mr. Bojangles (Jerry Jeff Walker) /Mary Ann (trad.) /  Big Yellow Taxi (Joni Mitchell) / A Fool Such as I (Bill Trader) /  Spanish Is the Loving Tongue (Billy Simon / Charles Badger Clark)

Dylan-albumin aloitusraita Lily Of The West on kerrassaan upea!  Se ja kuusi seuraavaa kappaletta on äänitetty kesällä 1970 New Morning -sessioissa, mutta jostain syystä kaikki nämä jäivät pois New Morning albumilta vuonna 1970.

Myös kakkosraita Can’t Help Falling In Love kuulostaa vuonna 2017 paremmalta kuin 1970-luvulla. Tämä on Dylanin kunnianosoitus Elvis Presleylle, jonka esittämä versio kappaleesta on paljon tunnetumpi kuin Dylanin. Ehkäpä tätä 1970-luvulla vieroksuttiin juuri siksi ,että ajateltiin tämän olevan ”Elvis-karaokea”. Huuliharpulla ja erikoisella fraseerauksellaan Dylan ottaa kuitenkiin tämänkin kappaleen omiin nimiinsä.

Kolmantena kuultava, traditionaalinen Sarah Jane on uptempo-biisi ja lukuunottamatta ärsyttävää tauslaulajien ”la la la la la la la lalaa” hoilotusta, tämä kyllä menettelee.

Vinyylilevyn A-puolen päättävä The Ballad Of Ira Hayes kertoo alkoholisoituneesta intiaanista, joka soti kotimaansa puolesta, mutta jolle kotimaa ei tarjonnut muuta kuin yksinäisen kuoleman köyhyydessä ja unohduksessa. Tämä on yksi näitä Dylanin 1970-luvun tarinoita syrjäytyneistä tai väärin kohdeltuista ihmisistä.  Alunperin pidin tätä sentimentaalisena ja teennäisenä, mutta nyt vuonna 2017, tarina jotenkin tavoittaa minut paremmin ja Dylankin vaikuttaa vilpittömämmältä tarinaa kertoillessaan.

Vinyylilevyn B-puolen avauskappale Mr. Bojangles on ensimmäinen kappale, johon aikanaan ihastuin tällä levyllä. Alunperin kappaleen kirjoitti ja levytti country-muusikko  Jerry Jeff Walker  vuonna 1968.  Kuluneen 49 vuoden aikana kymmenet artistit ovat levyttäneet tämän nyttemmin jo klassikkostatuksen saaneen kappaleen . Jotenkin muistaisin että 1970-luvulla Dylanin versiota kritisoitiin, mutta en tuota kritiikkiä silloin oikein ymmärtänyt enkä taida ymmärtää vieläkään. On totta että Dylanin laulu on tällä kappaleella idiosynkrastista, mutta sehän on vain hyvä, jälleen tässä on Dylanin ”puumerkki”, hän ottaa laulun omakseen ja erottautuu joukosta.

Mary Annissa on sama ongelma kuin monilla muillakin tämän levyn kappaleilla. Taustalaulajat tekevät kappaleesta vähän liian ”siirappisen”. Dylan pärjäisi kyllä oikein hyvin ilman heitäkin ja sanonpa jopa että jos nauhoituksesta poistaisi näiden taustalaulajien hoilotuksen, joka tässäkin ennemän häiritsee kuin antaa lisäarvoa esitykseen, niin lopputulos olisi ollut parempi.

Lähestytään levyn loppua ja valitettavasti esitysten taso laskee koko ajan. Joni Mitchell on, kuten Dylankin, täysin omanlaisensa artisti.  Tässäkin kappaleessa Dylan laulaa kyllä hyvin, mutta mitä tekevät taustalaulajat?  Hoilaavat: ”uuu uuu paa paa”. Ei hyvä. Muutoinkin Jonin tyyliset kappaleet eivät sovi lainkaan Dylanille eli en ymmärrä miksi hän on tämän biisin äänittänyt.

Yhteenveto?  Parhaiden esitysten vuoksi tätä on erittäin vaikea väittää keskinkertaiseksi levyksi. Huonoimpien esitysten vuoksi on myöskin vaikea perustella että tämä olisi hyvä levy.  Dylanin laulu on kuitenkin yksi kantavista elementeistä tällä levyllä. Moni asia voi ehkä olla näissä esityksissä pielessä, mutta ei Dylanin laulu. Siksi päädyn luokittelemaan tämän levyn näin…

Parhaiden esityksien vuoksi keskinkertaista parempi levy   * * * ½ 

Harri Huhtanen 2017

Harri Huhtanen 2017         

 

Lily of the West (trad.) /  Can’t Help Falling in Love (George Weiss / Hugo Peretti / Luigi Creatore) / Sarah Jane (trad.) /  The Ballad of Ira Hayes (Peter LaFarge)   //   Mr. Bojangles (Jerry Jeff Walker) /Mary Ann (trad.) /  Big Yellow Taxi (Joni Mitchell) / A Fool Such as I (Bill Trader) /  Spanish Is the Loving Tongue (Billy Simon / Charles Badger Clark)

1970-luvulla Dylan oli ehkä herkempi sille mitä lehtimiehet kirjoittivat hänestä, sillä vaikka Columbian marraskuussa 1973 julkaisema Dylan -niminen traditionaalisista ja cover-kappaleista  kokoonkyhätty albumi menestyi kohtalaisen hyvin USA:ssa eli nousi Billboardissa sijaluvulle 17, ei Dylan antanut vielä 1980-luvulla lupaa julkaista tätä albumia CD:nä, vaikka lähes kaikki muut Dylanin levyt siirrettiin jo tuolloin digitaaliseen muoton.  Varmaan Dylanin vastenhakoisuutta palata tähän levyyn uusintajulkaisun muodossa lisäsi se, että tämä taitaa olla ainoa Dylanin albumi, joka ei noussut ollenkaan Englannin listalle. Mistä tällainen harvinainen ilmiö johtui; sitä voimme vain arvailla. Todennäköisesti lehtimiesten murskakritiikki oli ainakin osasyynä siihen että Euroopassa tätä levyä ei pahemmin arvostettu 1970-luvulla. Itse kuulin levyn muistaakseni ensimmäisen kerran joskus 1975 ja omistukseeni sain sen 1980-luvun alkupuolella. Alusta saakka olen ajatellut niin ,että levyllä on sekä hienoja että huonoja biisejä, jos tämän levyn arvosteluongelman haluaa suoraviivaistaa. Vaikka jokainen levy pitäisi arvioida omana erillisenä kokonaisuutenaan, en voi vuonna 2017 pidättäytyä vertaamasta tätä kaikkiin muihin cover-levyihin, joita Dylan on tehnyt pitkän uransa aikana. Alun perin Dylania varmaan on harmittanut että hän ei ole tällä levyllä päässyt päättämään mitä kappaleita levylle on otettu mukaan, mutta toistaalta kun vuonna 2017 kuuntelee alkuperäisen Self Portraitin (1970) rinnalla Another Self Portraitia (2013) ja tajuaa, miten huonosti Dylan itse vuonna 1970 valitsi kappaleet Self Portraitille, jättäen ilmiselviä helmiä hyllylle ja julkaisten ilmiselviä huteta, niin alkaa miettiä että olisiko vuoden 1973 Dylan levystä tullut yhtään parempaa, vaikka hän olisi itse saanut päättää biiseistä.

Dylan -albumin yhdeksästä kappaleesta seitsemän ensimmäistä on ilmeisesti peräisin kesäkuun 1970 New Morning -sessioista ja kaksi viimeistä on poimittu huhtikuun 1969 Self Portrait -sessioista. Ehkä näistä kahdesta viimeistä on hyvä aloittaa levyn arvio, sillä ilmeisesti levyn huono maine osaltaan perustuu niihin. Sekä A Fool Such As I että Spanish Is the Loving Tongue kuulostavat aika hirveiltä, vaikka Dylan laulaakin hyvin. Texmex-henkinen balladi Spanish erityisesti panee miettimään onko Dylan tehnyt biisin tosissaan vai onko kyse sittenkin huumoripläjäytyksestä. Koko kappaleen orkestraatio sekä taustalaulajien ”la la la la la la la” -hoilotus on varmaan ollut vuonna 1973 hätkähdyttävää kuultavaa nuorille, jotka olivat sitä ennen oppineet tuntemaan Dylanin tinkimättömänä artistina, joka esitti omia kappaleita It’s Alright Ma I’m Only Bleeding tai Ballad of A Thin Man. Neljässä vuodessa näin valtava muutos rockjumalasta eräänlaiseksi meksikolaisen tanssiorkesterin laulusolistiksi on ollut varmaan aika veret seisauttava kokemus alkuperäisille Dylan faneille!

(jatkuu / continues…)

Harri Huhtanen 2017

Kiihkeän rockkauden (1965-66) jälkeen Dylan kääntyi sisäänpäin ja vaihtoi jälleen tyyliä. Hän levytti folkrokkia (John Wesley Harding 1967), kantria (Nashville Skyline 1969), americanaa (Self Portrait 1970) ja out law  kantria (Pat Garrett & Billy the Kid 1973). Pääasiassa cover biiseistä koostunut tupla-albumi Self Portrait sai aikanaan täystyrmäyksen kriitikoilta. Nyttemmin kriitikkojen kannanotot ovat lieventyneet, koska Bootleg Series Vol. 10 -julkaisu Another Self Portrait (2013) sisälsi muutamia aivan upeita, aikaisemmin julkaisemattomia Self Portrait (1969) – ja New Morning (1970)- sessioissa äänitettyjä kappaleita. Aivan viime vuosina Dylan on uudestaan palannut americanan ja cover-kappaleiden pariin julkaisemalla vuosina 2015-2017 peräti viisi cover-levyä! Tämäkin on lieventänyt asenteita näitä 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa julkaistuja Dylanin levyjä kohtaan, joita silloin pidettiin tyylirikkoina ja jonkinlaisina ”harha-askelina” väkevän rockkauden jälkeen.  Uuteen tarkasteluun on tämän ”buumin” myötä päässyt myös aikanaan Dylanin huonoimmaksi levyksi tituleerattu Dylan, jonka Columbia julkaisi 1973 ilman Dylanin lupaa.

(jatkuu / continues…)

Harri Huhtanen 2017

 

Osa  7  – Yhteenveto Modern Timesista

MT:n nerokkuus on sen monikerroksellisuudessa. Tekstien syväanalyysi antaa varsin synkän ja ahdistavan kuvan Dylanin sanomasta. Musiikillisesti MT on kuitenkin varsin “helppo” levy. Kappaleet ovat melodisia, esimerkiksi Spirit On The Wateria alkaa rallatella mielessään heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Rolling And Tumblin’ on myös tarttuvaa, jalka alkaa vipattamaan jo ensi tahdeilla. Nettie Moore on toki surullinen, mutta ei missään mielessä ahdistava. Workingman’s Blues #2 on täysin uudenlaista Dylania, melodia ja esitystapa ovat suorastaan maagiset ja laulu valloittaa heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Thunder On The Mountain on sanomaltaan uhkaava, mutta musiikillisesti kevyttä rock’n’rollia. Ehkä väitteet levyn viihteellisyydestä perustuvat juuri kappaleiden melodia- ja sointurakenteisiin, jotka ovat varsin yksinkertaisia.  Tätä levyä on helppo kuunnella.  Tästä levystä voi nauttia täysin rinnoin, vaikkei tietäisi lyriikkojen sisällöstä yhtään mitään!

Musiikillisesti ja tuotannollisesti levy on täydellinen. Dylanin laulu ja esitykset ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ensiluokkaisia. Erityisesti upea Ain’t Talkin’ on Dylanin 2000-luvulla kirjoittamista lauluista ehkä paras.  Lyriikat sisältävät paljon lainasäkeitä, mutta kokonaisuus on hienosti sommiteltu ja lähdelainojen aikajana on täysin omaa luokkaansa, koska varhaisimmat lainaukset ovat teoksista, jotka on kirjoitettu jo yli 2000 vuotta sitten!

KLASSIKKO!    * * * * *

Harri Huhtanen 2007

Osa 6d – Modern Timesin koodi

Dylan sanoo kirjoittaneensa merkittävän osan Modern Times albumin kappaleista ”transsin kaltaisessa tilassa”. Ja se kyllä ilmenee hyvin näiden laulujen lyriikoissa, jotka parhaimmillaan ovat kuin jonkinlaisia maagisia loitsuja!

Modern Timesilla ”ajan alku” on vain haave, sillä loppu lähestyy. Katastrofit seuraavat toisiaan. Kaikki on ennustettu ja etukäteen tiedossa, jos vain osaa tulkita merkit oikein:

The writing is on the wall, come read it, come see what it says
Thunder on the mountain, rolling like a drum
…
Looks like something bad is gonna happen, better roll your airplane down

         (Thunder On The Mountain)

 Monet ovat yhdistäneet nämä säkeet vuoden 2001 terrori-iskuun New Yorkissa, jolloin ensimmäistä kertaa USA:n historiassa koko maan lentoliikenne keskeytettiin eli kaikki siviilikoneet määrättiin välittömästi laskeutumaan lähimmälle lentokentälle. Uskon kuitenkin, että Dylan Thunder On The Mountainilla uumoilee jotain vielä paljon suurempaa katastrofia.    

Well, the night is filled with shadows, the years are filled with early doom
I’ve been conjuring up all these long dead souls from their crumblin’ tombs

(Rolling And Tumblin’)   

Nämä säkeet ovat erittäin mielenkiintoisia ja merkittäviä, sillä  Conjuring tarkoittaa loihtimista, manaamista ja taikomista.  Rollingilla Dylan siis paljastaa etsineensä koodia, lopullista totuutta “kauan sitten kuolleilta sieluilta”. Useiden MT:n säkeiden tyyli muistuttaa yllättävän paljon 1500-luvulla eläneen ranskalaisen ennustajan, Nostradamuksen säkeitä:

All across the peaceful sacred fields
They will lay you low
They’ll break your horns and slash you with steel

(Workingman’s Blues #2)    

The Levee’s Gonna Break kertoo hirveistä tulvista joita on jo ollut ja joita tulee olemaan yhä enemmän, kunnes loppu koittaa:

Some people on the road carryin’ everything they own
Some people got barely enough skin to cover their bones               

Albumin majesteettisen päätöskappaleen  Ain’t Talkin’in päätössäkeissä kerrotaan, miten matkamies lopulta saapuu mystiseen puutarhaan, joka näyttää Paratiisilta, muttei ole sitä.  “Puutarhuri on lähtenyt”. Ihminen jää yksin toiveidensa, odotustensa ja kuvitelmiensa kanssa:

As I walked out in the mystic garden
On a hot summer day, a hot summer lawn.
Excuse me ma, I beg your pardon
There’s no one here, the gardener is gone
Ain’t talkin’, just walkin’
Up the road, around the bend
Heart burnin’, still yearnin’
In the last outback at the world’s end.

(jatkuu/continues…)

Harri Huhtanen 2007 (tekstilisäykset 2017)

Paljon on spekuloitu sillä mihin “uskontoon” Dylan viittaa Ain’t Talkinilla:

I practice a faith that’s been a long abandoned /
Ain’t no altars on this long and lonesome road

Kun edeltävissä säkeissä lauletaan “uskollisista kumppaneista” ja “koodista”, niin aluksi ajattelin, että Dylan yksinkertaisesti viittaa The Never Ending Touriin ja uskollisiin faneihin, joiden kanssa hän ilta toisensa jälkeen jakaa opinkappaleensa eli laulunsa.  Sen jälkeen kun MT:n teemojen ja kirjallisten lainojen mahtava kaari alkoi hahmottua, olen alkanut epäillä, että Dylan saattaa sittenkin tarkoittaa “hylätyllä uskonnolla” Juutalaisuutta tai Kristinuskoa. Koska nämä molemmat uskonnot ovat edelleen varsin elinvoimaisia oletan että hylkäämisellä Dylan viittaa väestön enemmistöön, joka ei harjoita uskonta aktiivisesti, vaan elää ”maalistuneessa” kulutusyhteiskunnassa vaivaamatta päätään uskonnollisilla tai filosofisilla pohdinnoilla elämän tarkoituksesta tai siitä miksi ylipäätään olemme olemassa.

MT:n koodin avainkäsitteitä ovat siis ajan alku, ajan loppu ja matkaaminen. Näistä ainoastaan ajan alku merkitsee MT:lla onnea, kaksi muuta merkitsevät loputonta kärsimystä.  Onni yhdistyy viattomuuteen, aikaan ennen syntiinlankeemusta:

Beyond the horizon, behind the sun /
At the end of the rainbow, life has only begun /
Beyond the horizon, someone prayed for your soul /
My wretched heart’s pounding /
I felt an angel’s kiss

(Beyond The Horizon)

Useissa MT:n lauluissa Dylan laulaa vanhojen bluesmestareiden tapaan “naiselleen”, mutta usein muu teksti osoittaa, että kyseessä ei ole tavallinen, lihallinen nainen, vaan ylimaallinen, jumalainen hahmo, Danten Jumalaisen Näytelmän ihana ja tavoittamaton “Beatrice”, jolla on hallussaan Paratiisin avaimet.

Spirit on the water /  Darkness on the face of the deep
….
I won’t be with you in paradise /
And it seems so unfair /
I can’t go to paradise no more,  /
I killed a man back there

(Spirit On The Water)               

When you’re around me all my grief goes away /
A life time with you is like some heavenly day

(Nettie Moore)  

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007 (tekstilisäykset 2017)

Osa 6b – Modern Timesin koodi

Tiedän, miten vaarallista on lähteä liian syvällisesti selittämään taideteosta, koska parhaat taideteokset ovat nimenomaa monimerkityksellisiä.  Tekstien “koodinpurku”, jonka tässä esitän perustuu osittain J.R.Stokesin havaintoihin, osittain omiin tulkintoihini.

Danten Jumalainen näytelmä on keskiajan tunnetuimpia kirjallisia teoksia. Dante vaeltaa siinä Helvetistä Paratiisiin ja kertoo täydellisin säkein kaikesta matkalla näkemästään. Alusta lähtien teos on unenomainen.  Runoilija on eksynyt synkään metsään:

In the midway of this our mortal life
I found me in a gloomy wood, astray
Gone from the path direct…           

Vergelius lupaa näyttää runoilijalle Helvetin, jonka kauhujen jälkeen jumalaisen kaunis Beatrice toimii hänen oppaanaan Paratiisissa.  MT:llä vaikuttaisi olevan teemallisia yhtymäkohtia myös  Danten teokseen, sillä vaikka tekstien sävyt ovat varsin tummia, tarjoaa rakkauden kohde kuitenkin lohtua ja toivon Paratiisista:             

I heard the deafening noise, I felt transient joys
I know they’re not what they seem
In this earthly domain, full of disappointment and pain
You’ll never see me frown
I owe my heart to you, and that’s sayin’ it true
And I’ll be with you when the deal goes down

(When The Deal Goes Down)

MT:lla kerrotaan ajan alusta ja lopusta sekä alun ja lopun välisestä matkasta.  Matka on itse asiassa uni:

I sleep in the kitchen with my feet in the hall
Sleep is like a temporary death

(Workingman’s blues #2)

Useissa MT:n lauluissa kerrotaan matkaamisesta. Kertoja on koko ajan matkalla jonnekin. Se on hyvin epätodellinen, unenomainen matka.

Ain’t talkin’, just walkin’
Through this weary world of woe

Dylan kääntää myös aikajärjestyksen, sillä levyn avauskappaleella Thunder On The Mountain kerrotaan maailmanlopusta:

Thunder on the mountain and there’s fires on the moon

Päätöskappaleella Ain’t Talkin’ sen sijaan palataan menetettyyn Paratiisiin (Paradise Lost):

As I walked out tonight in the mystic garden,
The wounded flowers were dangling from the vine
I was passing by cool crystal fountain

Ikuinen matkamies saattaa vain unelmoida Paratiisista, jonka ihmiskunta menetti  syntiinlankeemuksessa.   Aatami ja Eeva söivät Hyvän ja Pahan tiedon puusta, vaikka  Jumala sen heiltä nimenomaisesti kielsi:

There’ll be no mercy for you once you’ve lost

Rangaistukseksi Jumala karkoitti Aatamin ja Eevan Paratiisista, jossa oli vallinnut rauha, hyvinvointi ja onni.  Sen jälkeen ihmiskunnan ikuiseksi ikeeksi lankesi työnteko, sairaudet ja kadotetun onnen tavoittelu. Kilpailusta ja kärsimyksestä sikisi pahuus:

In the human heart, an evil spirit will dwell

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007

Osa 6a – Modern Timesin koodi

Dylan on MT:lla käyttänyt monissa kappaleissa yli 2000 vuotta sitten eläneen kuuluisan roomalaisen runoilijan Ovidiuksen säkeitä. Dylan on myös “koodannut” tämän lähteen käytön suoraan Thunder On Mountainin tekstiin:

I’ve been sitting down stydying
The Art of Love / 
I think it will fit me like a glove

The Art of Love (suom. Rakastamisen Taito) on Ovidiuksen kuuluisimpia teoksia ja kun lisäksi MT:n teksteistä löydetyt lainaukset ovat varsin lähellä Ovidiuksen alkuperäisiä säkeitä, on jokseenkin varmaa että yhteys on todellinen.

Uusin löydös on MT:n tekstien yhteys 1600-luvulla vaikuttaneen englantilaisen runoilijan John Miltonin suurteokseen  Paradise Lost.  Dylanologi J.R. Stokes selvittää 55 -sivuisessa esseessään tätä yhteyttä ja täytyy myöntää, että ajoittain Stokesin todistelu on erittäin vakuuttavaa.  Koska John Milton puolestaan ammensi suurteoksensa säkeitä ja aiheita antiikin suurten runoilijamestareiden, Homeroksen ja Vergeliuksen yli 2000 vuotta vanhoista töistä, alkaa vaikuttaa siltä, että Dylanin Modern Times on ehkä hänen koko uransa kirjallisin ja kompleksisin teos.

Aluksi en uskonut tällaisen “salaisen koodin” olemassaoloon, totesihan Dylan itse eräässä haastattelussa kirjoittaneensa kaikki MT:n laulut hypnoottisessa, transsin kaltaisessa tilassa.   Tietenkin on edelleen olemassa pieni mahdollisuus, että Dylan on “vahingossa” eli alitajuisesti käyttänyt tekstejä, jotka ovat aikaisemmin tehneet häneen vaikutuksen ja jääneet kummittelemaan hänen mieleensä. MT:n laulujen tarkka tekstianalyysi on kuitenkin paljastanut, että tekstien kokonaisrakenne on todennäköisesti tietoisen suunnitelun tulosta. Itse asiassa tämän KOODIN olemassaolo mainitaan suoraan Ain’t Talkinilla:

All my loyal and my much-loved companions  / 
They approve of me and share my CODE

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007

 

Osa 5 – Modern Timesin arvoitukset

Modern Timesilla on symboliikkaa ja arvoituksia useamman kriitikkosukupolven tarpeiksi.

Ain’t Talkinilla laulun kertoja lupaa ”tappaa vastustajat vuoteisiinsa”.  Mihin tämä viittaa?  Vielä pulmallisempi on säe, jossa laulun kertoja  lupaa “kostaa isänsä kuoleman ja vetäytyä syrjään”. Mitä tämä tarkoittaa?  Mihin tapahtumaan tai asiaan Dylan viittaa?  Siinäpä pulma tulevaisuuden tutkijoille.

Thunder On The Mountainilla laulun kertoja ”varustaa armeijaa itselleen”. Mitä varten? Kyseessä on varmaan jokin tekstilaina Raamatusta, mutta mitä Dylan tällä säkeellä tarkoittaa?

Spirit On The Waterilla laulun kertoja paljastaa: “ en voi enää palata Paratiisiin, koska tapoin miehen siellä”…?!

Tässä vain muutamia esimerkkejä. Tekstien tarkka analyysi nostaa esiin muitakin arvoituksia.  Osa niistä on varmaan syntynyt spontaanisti laulun luomisprosessin yhteydessä ja siksi niiden merkitys saattaa olla puhtaasti alitajuinen. Uskon kuitenkin, että osa noista arvoituksista on ratkaistavissa eli kyseisissä säkeissä Dylanilla on ollut selkeä tarkoitusperä.  Dylanilla ei kuitenkaan ole ollut tapana analysoida tai selittää tekstejään, joten saattaa olla että monet Modern Timesin tekstiarvoitukset jäävät ikuisesti arvoituksiksi.

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007               

Osa 4b -Modern Timesin teemat

Modern Times on eräs Dylanin taiteellisesti ehyempiä levyjä.  Teemat ovat suuria: uskonto, elämä, kuolema, rakkaus, historia ja tulevaisuus.  Modern Times on kuin palapeli, jonka kokonaiskuva hahmottuu vasta kun kaikki palat ovat paikoillaan.  Ja mikä parasta: Modern Times on samanaikaisesti monta palapeliä. Eri teemoja tarkastelemalla “palat” eli säkeet voi yhdistellä monella tavalla ja saada aina uudenlaisia kokonaisuuksia.

Koko levyn ajan Dylan vaihtaa nerokkaasti näkökulmaa yksilöstä yleiseen. Elämä on epävarmaa ja maailma on ahdistava  paikka, jossa terroristit räjäyttelevät lentokoneita (Thunder On Mountain) ja kaupunkit jäävät tulvien alle(The Levee’s Gonna Break).  Ainoan suojan tarjoaa oma koti ja rakkaus. Tosin unikin on vain “väliaikainen kuolema”(Workingman’s Blues).  Rakkaus yhdistää melankolian ja toivon ja synnyttää  katkeran kauniin kudelman, eikä enää ole niin väliä, vaikka paras aika ehkä onkin jo  ohi (Spirit On The Water).  Mitään ei tarvitse enää salailla eikä katua (Rollin’ And Tumblin’), sillä ilmasto on muuttumassa ja loppu on hirveä (“you shall burn”).  Elämä on suuri mysteeri, joka pitää vain ottaa sellaisena kuin se on: “elämme ja kuolemme, tietämättä miksi” (When The Deal Goes Down).  Ilmassa on uhmaa ja kapinaa, rakastettu on hylännyt miehen, joka pelkää, että  “jonain päivänä et ole enää minusta raukasta huolissasi” (Someday Baby).  Kaikesta kurjuudesta huolimatta elämässä on myös valon ja kauneuden hetkiä. On ilta. Työläinen odottaa “rakkaassa paikassa…. uutta vaimoaan…hilpeään tanssiin”. Arkipäivän pienissä asioissa on avain elämän mysteeriin: uudet saappaat, vähän musiikia ja leppoisa tunnelma, aurinko on laskemassa.  Pohjalla ollaan, mutta mitä sillä on väliä, jos vain muistat “laulaa Workingman bluesia”.  “Sateenkaaren päässä elämä on vasta alkanut”, joten toivoa on, ehkä elämä sittenkin voittaa kuoleman: “tunsin enkelin suudelman” (Beyond the Horizon).  On matkattu maailman ympäri ja rakkaan kaipuu on kova.  Maailma pimenee: “kaikki minkä olen uskonut todeksi onkin ollut valetta” (Nettie Moore).  Uusiutumisen kautta elämä pääsee kuitenkin eteenpäin: “olen maksanut aikani ja nyt olen yhtä hyvä kuin uusi” (The Levee’s Gonna Break).  Uskonto tarjoaa pelastuksen vai tarjoaako, sillä “puutarhuri on lähtenyt”.  Epätietoisuus kalvaa mieltä ja olisi parempi olla puhumatta “mystisestä puuharhasta”, joka ei paljasta salaisuuttaan. Sanotaan, että rukous auttaa, mutta auttaako se, “sillä armoa ei anneta kun olet hävinnyt”.  Viholliset on paras murhata heidän nukkuessaan.  Sydän palaa ja kaipaus kalvaa, mutta mitä se auttaa kun sinut kuitenkin “murskataan”?  Sitä voi harjoittaa “hylättyä uskontoa”, mutta “tie on silti yksinäinen”.  Onneksi valo vielä pilkottaa ja taivaallista apuakin on ehkä luvassa (Ain’t Talkin’).

(jatkuu…)

Harri Huhtanen 2007