Varsinaisesti suomirock syntyi punk-aallon jälkimainingeissa 1970-luvun loppupuolella, jolloin muutamassa vuodessa Eppu Normaali, Ismo Alanko, Tuomari Nurmio ja Pelle Miljoona – vain muutamia sen ajan staroja mainitakseni –  nousivat koko kansan tietoisuuteen. Heidän edeltäjänsä Wigwam ja Tasavallan Presidentti olivat edustaneet ”elitististä” progea jopa maailmanvalloitushengessä. Punk muutti kaiken. Musiikin piti olla suomenkielistä, yksinkertaista ja tanssittavaa. Edellä mainitut ovat ”alkuräjähdyksen” jälkeenkin pärjänneet hyvin eli levyttävät edelleen ja ovat jossain määrin suosittujakin. 2000-luvulla Suomessakin tilanne alkoi kuitenkin dramaattisesti muuttua sillä miesrokkareiden tilalle suosioon nousivat nuoret naispopparit, joita levyteollisuus syyti markkinoille entistä kiivaammalla tahdilla. Osasyynä tähän voi olla myös se ,että nuoret naiset vaan olivat ”parempia” eli heillä oli taiteellista kunnianhimoa ja ideoita enemmän ja miehet jäivät tässä tilanteessa muutamaa ”Cheekiä” lukuunottamatta paitsioon. Myös Idols -tyyppisten TV-formaattien suuri suosio johti siihen että bändimusiikki ja sellainen musiikki joka ei sovi 90 sekunnin raameihin ei enää päässyt kovin hyvin esille, vaan tippui vähitellen marginaaliin. 2000-luvulla suosioon nousseiden naisartistien luettelo on pitkä kuin ”nälkämaan kartta”: Jonna Tervomaa, Irina, Maija Vilkkumaa, TikTak, Indica, Katri, Stella, Nylon Beat, Anna Eriksson, Aikakone, Movetron, Gimmel, Kemopetrol, Siiri Nordin, Hanna Pakarinen, Laura Närhi, Laura Voutilainen, Anna Abreu, Johanna Kurkela, Jippu, Jenni Vartiainen, Anna Puu, PMMP, Suvi Teräsniska, Erin, Diandra, Jannika B, Chisu, Sanni, Haloo Helsinki, Janna, Paula Vesala, Evelina, Ellinoora, Alma jne. Osa näistä nuorista naisartisteista on jo ”edesmenneitä”, siis kaupallisesti tarkoittaen, ei fyysisesti. Osa toisaalta menestyy hyvin vuodesta toiseen kuten Jenni Vartiainen. Kilpailu on siis paljon kovempaa kuin bresneviläisenä aikana, jolloin Suomessa oli vain muutamia näkyviä artisteja. Nyt heitä on kymmenittäin ja heistä valtaosa on naisia ja bändejäkin johtavat nykyään naiset. Silti uutisoidaan että rockfestivaaleilla pitäisi olla naiskiintiö?! Vuosi vuodelta yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä että se kiintiö tarvittaisiin nimenomaa miesten suojelemiseksi, koska menestyvät miesartisit alkavat olla tässä maassa (Cheekiä lukuunottamatta) katoava luonnonvara.

Harri Huhtanen 2019             

Sanotaan että jokaisen kunnon muslimin pitää käydä kerran elämässään pyhiinvaellusmatkalla Mekassa.  Niinpä minä sanon että jokaisen kunnon vinyyliharrastajan pitää käydä kerran elämässään siellä kaikkein pyhimmässä eli Utrechtin levymessuilla. Siellä voi käydä ihastelemassa kymmeniä tuhansia vinyylilevyjä ja tuhansia alan harrastajia kahdesti vuodessa!  Tämä traditio on jatkunut jo 25 vuoden ajan!  Kirjoitin aiheesta aikaisemmin täällä:

https://winterlude.fi/category/yleiset-artikkelit/page/1/

Seuraavan eli 51. kerran Utrechtissa ”juhlitaan” vinyyliä 13. ja 14. huhtikuuta 2019.

Olen asunut turistina Hollantia kierrellessäni Utrechtissa  hotelli Des Pays-Basissa (Janskerkhof 10)  noin viikon ajan (24.-28.6.) vuonna 1989. Saattaa olla että hotelli on edelleen olemassa ja olisi kiva käydä siellä muistoja verestämässä, mutta taitaa jäädä haaveeksi vaan tänäkin vuonna! Utrecht on kiva kaupunki, vähän samanlainen kuin Turku jokilaivoineen. Niille jotka pääsevät paikalle lisätietoja on tarjolla täällä:

https://www.recordplanet.nl/en/platenbeurs.html

Harri Huhtanen 2019

Vuoden 1966 Beatles kokoelmaa The Beatles Yesterday And Today  myytiin aluksi USA:ssa ja Japanissa alla olevilla ”teurastuskansilla”. Tällä kansikuvalla levyä ei koskaan myyty Euroopassa tai edes Britanniassa. Kansikuva soti totaalisesti Beatlesien puhtoista imagoa vastaan ja siksi levyn tämä versio vedettiin nopeasti pois markkinoilta ja korvattiin kansilla, joiden kuva oli paljon sovinnaisempi. Niinpä ”teurastuskansista” tuli vähitellen suuri harvinaisuus ja helmikuussa 2013 hyväkuntoinen ”teurastuskansi” -kappale myytiin levyhuutokaupassa peräti 125 000 dollarin hintaan (noin 100 000 euroa)!  

Koska listaus maailman kalliimmista vinyylilevyistä muuttuu koko ajan, niin en kirjaa tähän kokonaisuudessaan listaa, vaan tyydyn laittamaan linkin, jonka avulla voitte tutustua aiheeseen tarkemmin:

https://www.hmv.com/music/the-10-most-expensive-vinyl-records-ever-sold

Sen sijaan kirjoitan muutamia hajahuomioita nykyisestä listasta. Ensinnäkin 2000-luvulla maailman kalliimpien vinyylilevyjen hinnat ovat koko ajan nousseet hurjasti. Vielä 1980-luvulla esimerkiksi kalliimpien levyjen ostajaksi pääsi tavallinen palkansaajakin, jos vaan oli tarpeeksi intohimoinen keräilijä. Nykyään kaikkein harvinaisempien ja himoitumpien vinyylilevyjen hinnat ovat karanneet tavallisen palkansaajan ulottumattomiin. Äänilevyistä on siis tullut rikkaiden sijoituskohteita samaan tapaan kuin taidemaalauksista jo satoja vuosia sitten. Vielä vinyylit eivät yllä Van Goghin tai Rembrandtin hintoihin, mutta sekin päivä voi vielä tulla kun yksittäisestä vinyylilevystä maksetaan (kymmeniä) miljoonia. Tällä hetkellä tuntuu että harvinaisten vinyylilevyjen markkinoilla vain taivas on rajana!

Beatles hallitsee suvereenisti nykyistä maailman kalliimpien levyjen listaa, sillä kymmenestä maailman tällä hetkellä kalliimmasta vinyylilevystä peräti viisi on yhtyeen jäsenten tuotantoa, yksi näistä on harvinainen Lennonin soololevy.  Lopuksi siteeraan pientä tarinaa tällä hetkellä erittäin ajankohtaisen The White Albumin historiasta.

Pitkään tiedettiin että rumpali Ringo Starr omisti ensimmäisen kappaleen Beatlesien White Albumin alkuperäispainoksesta. Bändi sai toteutettua vuonna 1968 radikaalin ideansa siitä että jokainen painettu levy numeroitiin erikseen. Ringon kappaleen numero oli 0000001. Ringo realisoi harvinaisen levynsä vasta joulukuussa 2015, jolloin hän myi sen Julienin huutokaupassa 790 000 dollarilla (nykykurssilla noin 700 000 euroa).

Harri Huhtanen 2018

Pink Floydin The Dark Side Of The Moonin alkuperäisen UK-painoksen kataloginumero on SHVL 804 ja etiketin keskellä on vaaleansininen pyramidi.

Taiteen rahallinen arvo määräytyy pääasiassa kahdesta asiasta: suosiosta ja harvinaisuudesta. Mitä suositumpi ja arvostetumpi taitelija / artisti on ja mitä harvinaisempi teos on kyseessä niin todennäköisesti hinta on sitä korkeampi.  Aina tämä taiteen / tuotteen arvon määräytyminen ei kuitenkaan ole näin helppoa. Jo vuosikymmenet harrastajat ovat keränneet vinyylilevyjä, mutta sijoituskohteina niistä on alettu puhua vasta aivan viime vuosina. Tilanteelle kuvaavaa on se, että osakemarkkinoiden tarkasteluun normaalisti keskittyvä Taloustaito -lehti käsitteli tuoressa artikkelissaan (10/2018) vinyylilevyjä sijoituskohteina. Artikkelin otsikko oli paljon puhuva: ”äänilevy, tuo soiva osake”.  Suurin osa artikkelin tiedoista oli minulle entuudestaan tuttuja, mutta oli siellä yksi yllätyskin, nimittäin Pink Floydin The Dark Side Of The Moonin alkuperäispainoksen hurja arvonnousu.  Tämä sotii enemmän kuin lievästi edellä mainitsemaani sääntöä vastaan. Levyähän julkaistiin alunperinkin valtavat määrät koska se myi niin hyvin. Siksi nykyiset korkeat hinnat kummastuttavat.  Mitä niille sadoille tuhansille muille alkuperäispainoksen vinyyleille on tapahtunut, jos todella nyt myytävistä maksetaan näin korkeita hintoja?  Alla alkuperäispainoksen hintakehitys:

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (UK alkuperäispainos 1973)   
korkein maksettu hinta dollareina
2012    659
2016   1035
2017   1503
2018   1866

Tarinan opetus?  Jos omistat hyväkuntoisen vuoden 1973 UK-painoksen Pink Floydin TDSOTM: sta, niin älä heitä sitä roskiin äläkä myy sitä kympillä divariin, sillä kansainvälisessä Discogs -palvelussa voit saada siitä ihan mukavat rahat.

Harri Huhtanen 2018

Kirjoitin keväällä 2017 pienen artikkelin Nettiradiosta, se löytyy edelleen täältä:

https://winterlude.fi/category/yleiset-artikkelit/

Viime kuukausina olen kuunnellut paljon erästä ranskalaista kanavaa josta tosin en löytänyt mitään esittelytietoja tietoja netistä. Uskomatonta muuten, miten paljon netti -radiokanavia Ranskassakin on. Tämä suosikkikanavani lähettää hyvin monipuolisesti rockmusiikkia, siis sekä uutta että vanhaa ja enimmäkseen kappaleet ovat mielenkiintoisia, siis sellaisia, joita ei yleensä koskaan kuule Suomen radiokanavilla. Jos nyt joku kiinnostui tai tuli uteliaaksi tämän suositukseni perusteella, niin kanavan löytää nettiradiosta näin:

Station list  > Stations > Location > Europe > France > Alternative > 001A_A Rock

Omituisesta nimestään huolimatta kanavalla on todella iso musiikkikirjasto, josta he poimivat soitettavat kappaleet. Ja parastahan nettiradiossa on se, että kun löytää uuden kiinostavan artistin, ilmoittaa laite aina kappaleen ja sen esittäjän nimen. Lisäksi ainakin tämä suosittelemani kanava on mainoksista ja välijuonnoista täysin vapaa eli se on 100%:sti musiikkikanava.

Harri Huhtanen 2018

1960-luvulla tietyt artistit alkoivat kasvattaa mainettaan ja erottua joukosta sillä että he konserteissaan lisäsivät äänentoiston volyymia kipurajoille. The Who, Led Zeppelin, The Cream ja Jimi Hendrix muun muassa tulivat tunnetuiksi keikoista, joiden jälkeen kuulijoiden korvat soivat vielä seuraavallakin viikolla.  1970- ja 1980-luvun heavybändit jatkoivat samalla ”lentokonehalli -linjalla”. Oli konsertteja, joissa 100db:n vaararaja ylittyi ja niinpä konsertin järjestäjät alkoivat myydä korvatulppia konserteissaan.

Miten tarpeellista tämä oli esittettävän musiikin kannalta?  Alussa bändit käyttivät tätä volyymitemppua häikäilemättömästi hyväkseen, koska kyseessä oli uusi asia ja uudet asiat aina kiinnostavat ihmisiä. 1970-luvulla asia ei enää ollut uusi ja siksi yleisö piti houkutella paikalle jollain muulla tavoin. Siirryttiin aikaan, jolloin esitettävän musiikin äänenvolyymin merkitys oli jossain muussa. Osa bändeistä ajatteli, että kovaa soittaminen lisäsi ”katu-uskottavuutta”. He ajattelivat, että musiikki ei ole coolia, jos sen esittää liian hiljaa ja lisäksi he olettivat että yleisö odottaa ja jopa vaatii sitä.

Minusta tarpeellinen äänenvolyymi määräytyy aika paljon muusikin genren perusteella. Heavy- tai progemusiikki kuulostaa yleensä paremmalta jos siinä riittävästi dynamiikkaa (eli että hiljaiset kohdat ovat todella hiljaisia ja voimakkaat kohdat tulevat riittävän kovalla volyymilla). Folk- ja countrymusiikki ei yleensä vaadi kovaa soittamista, vaan saattaa olla jopa toimivampaa hiljaa soitettuna.

Konsertissa kuitenkin liian hiljaa soitettu musiikki heikentää elämystä eli siihen kannattaa varautua että konsertissa äänenvolyymi ylittää yleensä 60Db ja jos ei ylitä niin on vaara että keikka latistuu (varsinkin jos kyseessä on iso hallikeikka).

Miten sitten on muusikkojen ja kuulijoiden kuulon laita kun soitetaan kovaa? Juttelin kerran erään rockmuusikon kanssa ja hän totesi, että se on asiakkaan ongelma. Tällä hän viittasi siihen että kun 1960-luvulla kaiuttimet olivat yleensä soittajien takana, niin siihen aikaan he tietenkin saivat kaikista kovimman äänivyöryn päälleen (ja siksi aika monet 1960-luvun starat ovat nykyään enemmän tai vähemmän kuuroja). Nykyään kaiuttimet ovat katossa tai lavan edessä, jolloin itse lavalla äänenvolyymi on paljon pienempi kuin katsomon puolella.

Harri Huhtanen 2018

 

 

Yhdysvalloissa myytiin vuonna 2017 CD:eitä kaikkiaan 89 miljoonaa kappaletta, mikä oli peräti 90% vähemmän kuin vuonna 2001, jolloin CD:eitä meni kaupaksi 800 miljoonaa kappaletta. Yhdysvalloissa merkittävän osan cd-myynnistä muodostavat paikalliset vähittäiskauppajätit Best Buy ja Target. Nyt Consequence of Sound raportoi formaatin tuottamiin rahavirtoihin tyytymättömän Best Buyn lopettavan cd-levyjen kauppaamisen kokonaan tämän vuoden aikana ja Target puuhailee levy-yhtiöiden kanssa diiliä, jossa yhtiöt joutuisivat lunastamaan kaupaksi käymättömät levyt takaisin itselleen. Best Buyn cd-myynnin lopetuspäätös astuu voimaan 1.6.2018  ja syy sille löytyy fyysisen levykaupan tuotoista, jotka ovat vain noin 40 miljoonaa dollaria vuodessa. Vinyylien myyntiä aiotaan kuitenkin jatkaa.

20180204hh

ABBAN jälkeen ruotsalaisilla on ollut etulyöntiasema uusien skandinaavisten artistien nostamisessa globaaliin suosioon. 1990 -luvulla ruotsalaisilla oli useampi artisti, jotka myivät yli 10 miljoonaa levyä maailmalla. Luku on nykyään, streemausaikana, täysin käsittämätön. Harva artisti ei enää voi edes unelmoida sellaisista fyysisten äänitteiden myyntiluvuista.

Myös 2000-luvulla Ruotsista on tullut useita lahjakkaita pop-artisteja, jotka ovat yrittäneet valloittaa maailmaa, mutta vaikka he ovat olleet kauniita ja lahjakkaita, ei homma ole sujunutkaan yhtä mutkattomasti kuin 1980- ja 1990-luvuilla.

Tällä hetkellä Ruotsin kuumin pop-artisti on 20-vuotias Zara Larsson, joka voitti jo 10-vuotiaana kykykilpailun Ruotsissa. Zara esiintyi kesällä 2017 Turun Ruisrockissa.

Voi olla että Zara on itsekin vähän yllätynyt miten nopeasti hänen suosionsa on kasvanut, sillä kevään 2017 jälkeen hän ei ole enää päivittänyt Facebook, Twitter ja Instagram -tilejään. Ruisrockin 2017 jälkeen ei siis näyttäisi olevan mitään viestejä, ei edes hänen virallisella nettisivullaan, jossa viimeinen päivitys on tehty vuonna 2016!

Ruisrockissa kesällä 2017 Zara esiintyi maailmantähden elkein ja tavallaan se on hyvä, koska hänellä on hyviä kappaleita ja hän on erittäin lahjakas, mutta TV:stä tulleessa jälkitaltioinnissa oli erikoinen kohtaus kun joku ”vitsiniekka” yleisöstä yritti heittää Zaraa vessapaperi -rullalla. Tästä Zara suivaantui niin pahasti että poistui lavalta ja palatessaan piti lyhyen saarnan siitä että jos vielä joku heittää jotain keskeyttää hän konsertin. YLE nauhoitti ja lähetti konsertin koko Suomen kansalle ja tuo Zaran vihanpurkaus on nyt siis virallisesti dokumentoitu. Ei hyvä juttu. Tosin tuon voi laittaa nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Mutta tärkeämpi kysymys on tuleeko Zarasta globaali megastara, joka on joskus uransa alkuaikoina esiintynyt myös ”pikkuisessa” Turussa vai päätyykö hän sinne kymmenien lahjakkaiden blondien ”hautausmaalle”, jossa on häntä vastassa toinen toistaan lahjakkaampia ja kauniimpia blondeja, jotka vaan syystä tai toisesta eivät koskaan sitten lyöneet itseään lopullisesti läpi kansainvälisillä markkinoilla.

Harri Huhtanen 2018  (editoitu 2019)

Samalla kun vinyylilevyjen suosio vuosi vuodelta jälleen kasvaa 1990-luvun pahan notkahduksen jälkeen ovat harrastajat aktivoituneet myös kirjaamaan tietoja siitä mistä kivijalkaliikkeistä vinyylilevyjä voi ostaa. Netti on kyllä uskomaton tiedonlähde! Tästä vinylhubista löytyy myös levykappojen sijainnit Afrikassa!  Nyt täytyy vain toivoa että ne tahot, jotka tämän kartaston loivat jaksavat ylläpitää sitä, koska tilannehan muuttuu koko ajan. Jos siis olette lähdössä matkoille ja pohditte missä kohdemaassanne voisi käydä etsimässä mielenkiintoisia vinyylilevyjä, niin alla olevan linkin avulla löydätte karttaohjelman jonka avulla voitte zoomata  liikkeiden tarkat sijainnit!

https://www.vinylhub.com/

Harri Huhtanen 2018