Tämä arvostelu ilmestyi alkuperäisessä Winterludessa vuonna 2007
Mielenkiintoista, miten arvostukset muuttuvat ajan myötä. Muistan kun koulukavereiden kanssa kuunneltiin vastikään ilmestynyttä Dark Side Of The Moonia (1973) ja silloin sitä ajattelin: ”Vau, aika hieno levy, mitähän miehet tekevät seuraavaksi…” Sitten kun Wish You Were Here (1975) ilmestyi oli ensireaktio: ”Aika kivasti svengailee, muttei tämä nyt ihan pärjää Dark Sidelle…”. Siihen aikaan markkinoille tuli joka vuosi useita upeita rocklevyjä, joten ei sitä aina oikein koulupoika hahmottanut, miten merkittäviä levyjä käteensä sai. Silloin minulla (ja monilla muilakin) oli sellainen jälkeen päin ajatellen hassu rock-optimismi, kuvitelma siitä että rockmusiikki tulee koko ajan paremmaksi ja levyt vuosi vuodelta täydellisemmiksi. Silloin oli ihan mahdotonta suhteuttaa esimerkiksi Pink Floydin parhaita töitä kokonaistarjontaan, rockmusiikin historiasta puhumattakaan.
32 vuotta myöhemmin voidaan todeta, että Wish You Were Here on mestariteos, siinä missä Dark Side Of The Moonkin. On makuasia kummasta pitää enemmän. Dark Side on universaalimpi ja ehkä siten vielä kestävämpi kuin Wish You, joka on teemallisesti suppeampi. Itse pidän enemmän Wish Yousta juuri tuon suppeuden ja toisaalta lämminhenkisyyden vuoksi. Kun Dark Side keskittyi ihmiskunnan/ yksilön kohtalonkysymyksiin laajalti, fokusoituu Wish You kertomaan Syd Barrettista. 1970-luvulla tuntui oudolta ja vähän turhan mahtipontiselta, että bändi tekee kokonaisen albumin entisen jäsenensä ylistykseksi, varsinkin kun kyseinen henkilö oli vielä siinä vaiheessa fyysisesti ihan hyvässä kunnossa. Mutta aika tekee tehtävänsä. Nyt Syd on kuollut ja Pink Floydin hänen kunniakseen 32 vuotta sitten levyttämä monumentti seisoo ylväänä ja katsoo kohti kaukaista tulevaisuutta!
Toki tästä levystä voi nauttia suunnattomasti, vaikkei tietäisikään taustoja. Uskon kuitenkin, että levystä pystyy nauttimaan vielä enemmän jos tuntee taustat.
Roger Waters oli Sydin parhaita kavereita Cambridgessa. Sydin hummeongelma aiheutti kuitenkin sen, että keikkailu hänen kanssaan muuttui tuskien taipaleeksi. Muu bändi oli neuvoton, mutta 1967 Waters otti ohjat käteensä ja vaati, että Syd erotettaisiin bändistä. Seuraavana vuonna Syd sitten saikin lähtöpassit ja erottaminen masensi hänet entistä pahemmin. Gilmourin tuella hän kuitenkin pystyi tekemään kaksi soololevyä 1970-luvun alussa. Ne eivät menestyneet. Syd yritti vielä 1972 keikkailla, muttei siitäkään tullut mitään. Lopulta 1974 Syd muutti Lontoosta takaisin kotikaupunkiinsa Cambridgeen äitinsä taloon ja ilmoitti vetäytyvänsä kokonaan musiikkielämästä. Tämä päätös myös piti, vaikka esimerkiksi 1990-luvulla hänen maineensa oli kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin ,että hänelle tarjottiin tähtitieteellisiä summia minkä tahansa materiaalin levyttämisestä. Raha ei kuitenkaan enää kiinnostanut Sydia – enkä tiedä oliko se itse asiassa koskaan kiinnostanut häntä. Syd torjui kaikki levytystarjoukset ja jatkoi yksinkertaista erakkoelämäänsä yli 30 vuotta ja kuoli kotikaupunkissaan 2006, ilmeisesti syöpään.
Waters tunsi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa jatkuvaa syyllisyyttä siitä ,että käytännössä hän oli erottanut Sydin ja ehkä siten pahentanut hänen ongelmiaan. Myöhemmin Waters on haastatteluissa kertonut olleensa jopa terapiassa asian vuoksi. Dark Sidella Waters jo purki tuntojaan ja lopullisen mausoleumin Sydille hän rakensi Wish You Were Herellä. Tietääkseni kyseessä on ainoa kerta, jolloin tunnettu bändi on levyttänyt kokonaisen albumin yksittäisen taitelijan kunniaksi.
Wish You Were Here on upea, tasapainoinen ja hallittu teemalevy. Arvostan erityisesti sitä, miten koko bändi on osallistunut tämän mestariteoksen luomiseen. The Wallilla (1979) ja Animalsilla (1977) Watersin synkkyys ja armottomuus pääsevät liiaksi dominoimaan, Wish You Werelle Gilmour ja Wright pääsevät luomaan tasapainoa tuomalla levylle lämpöä ja inhimillisyyttä. Levyn useimpien kappaleiden säveltäjiksi on merkitty Waters, Gilmour ja Wright ja sen myös kuulee! Levyn avauksessa ja päätösosuudessa Wright tekee hienoa työtä tunnelman luojana. Gilmourin sävellykseen pohjautuva Wish You Were Here on erittäin kaunis ja lämminhenkinen ikiklassikko. Kokonaisuutena albumi rakentuu kuitenkin pitkälti 9-osaisen Shine On You Crazy Diamondin ympärille, kappaleen viisi ensimmäistä osaa kuullaan vinyylilevyn A-puolella ja B-puolen lopussa on kappaleen osat 6-9. A-puolen päättää Watersin Wellcome To The Machine, joka on erittäin vaikuttava hyökkäys rockbisneksen raadollisuutta vastaan. Samaa teemaa jatkaa B-puolen avauskappale Have A Cigar, jossa on armottoman satiirin lisäksi sopivasti mukana itseironiaa. Waters pohtii teksteissään Sydin ja bändin asemaa. Syd on täysin syrjässä ja unohdettu, Waters sen sijaan ihailtu multimiljonääri. Menestyksen liittyy kuitenkin katkeruutta:
We’re just knocked out
We heard about the sell out
You gotta get an album out
You owe it to the people
We’re so happy we can hardly count
Crazy Diamondin viimeisissä säkeissä Waters antaa ymmärtää, että se mitä he tekevät on vain varjo siitä, mitä Syd olisi voinut tehdä. En muista lukeneeni mistään, miten Syd reagoi näin ylitsevuotavaan kunnianosoitukseen. Ja nyt kaikki on jo Sydin kohdalta ohi. Mutta Wish You Were Here jää elämään ja jokainen uusi sukupolvi voi etsiä siitä oman totuutensa!
And We’ll bask in the shadow of yesterday’s triumph
And sail on the steel breeze
Come on you boy child, you winner and loser
Come on you miner for truth and delusion, and shine!
IKIKLASSIKKO! ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Harri Huhtanen 2007
14 vuoden tauon jälkeen legendaarinen Procol Harum julkaisee uuden studioalbumin nimeltään NOVUM 21.4.2017. Alla albumin sisältö:
Jokerman ja erityisesti siitä tehty video on minulle pyhä. Valitettavasti koko levystä ei voi sanoa samaa. Pikemminkin sanoisin, että tämä on pitkälti menetettyjen mahdollisuuksien levy, sellainen josta olisi voinut tulla klassikko. Eipä tule mieleen 
toista levyä, jolla olisi sekä kappale jota rakastan yli kaiken (=Jokerman) että kappale, joka inhoan yli kaiken! Neighborhood Bullyssa on arveluttava sanoitus ja kappale on myös musiikillisesti junnaava ja raskassoutuinen. Toinen levyn heikkous on rummut. Oletan, että levyllä on käytetty kasari-hengen mukaisesti sähkörumpuja. Tällainen rumpusoundi Dylanin upeiden sävellysten ja innovatiivisien sanoituksien säestäjänä kuulostaa vuosi vuodelta yhä rasittavammalta. Kolmas ärsyttävä asia on kaiutus. SACD-levyllä se vain korostuu. Kuulosti varmaan makealta 1980-luvulla, mutta eipä enää. Aivan turha tehokeino, joka vain syö alkuperäisten sävellysten ja esitysten voimaa kiinnittämällä kuulijan huomion toisarvoiseen studiokikkailuun. Toimii ehkä Dire Straits-levyllä, mutta ei sovi Dylan-levylle. Onneksi levyllä on myös paljon kehumisen arvoista sisältöä.
Adelen vuonna 2011 julkaistu 21 albumi on pysynyt julkaisustaan saakka viikottain päivittyvällä Billboard 200 -listalla nyt jo 319 viikkoa, joista 24 ensimmäistä ykkössijalla. Adelesta on tullut näin
Kun tavalliselta kadunmieheltä kysytään minkä yksittäisen sanan he liittävät sanaan SAKSA, niin pahaa pelkään, että suurin osa vastaa HITLER tai SOTA. Se on sääli ja nykyisen informaatioähkyn tulosta. Toisesta maailmansodasta jäi niin paljon kuvamateriaalia jota uudestaan ja uudestaan näytetään useilla televisiokanavilla. Toinen maailmansota on tiedotusvälineiden kautta ollut läsnä elämässäni jo yli 50 vuotta, vaikkei minulla tietenkään ole mitään omakohtaisia kokemuksia sodasta, koska olen syntynyt 12 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Sama ongelma Berliinin kanssa. Toinen maailmansota kiinnittyy Berliiniin niin voimakkaasti, että se pimentää täysin koko Saksan satojen vuosien kulttuurikehityksen ja menneet vuosisadat. Mutta jos sulkee television ja matkustaa oikeasti Berliiniin ja pitää silmänsä auki ja liikkuu laajasti kaupungissa ja tutustuu kulttuurikohteisiin, joita on Berliinissä yllättävän paljon kuitenkin jäljellä, niin näkökulma muuttuu. Satoja vuosia Saksan mahtisukuna hallinneet Hohenzollerit suosivat kulttuuria, erityisesti Preussin Fredrik Suuren hallintokaudella 1700 -luvulla. Preussikin yleensä liitetään vain sodankäyntiin ja militarismiin, mutta todellisuudessa 1700-luvulla arkitehtuuri ja taiteet kukoistivat ennennäkemättömällä tavalla Berliinissä ja sen lähistöllä sijaitsevassa Potsdamissa. Onneksi liittoutuneiden massapommitukset 1943 – 45 eivät onnistuneet hävittämään kaikkia Fredrik Suuren ja hänen isovanhempiensa luomia linnoja ja taiderakennuksia.
WINTERLUDE FINLAND 