Berliini 25.-31.3.2017 – osa 2

berliinifc2993Miten Berliini otetaan ”haltuun”?    Miten kannattaa liikkua? Missä kannattaa käydä?Tässä kolme vaikeaa kysymystä, jotka olivat heti kärkeen mielessäni tällä vasta toisella Berliinin matkallani. Ensimmäinen matka oli vuonna 1998 ja silloin olin kaupungissa lähinnä Dylanin keikan vuoksi. Tuo matka kesti vain muutaman päivän eli silloin Berliinistä sain vain ”maistiaiset”.  Tämä vuoden 2017 matka sen sijaan kesti viikon ja siksi pääsin vähän paremmin jyvälle siitä, mitä Berliinillä on tarjottavanaan turistille ja miten noita kohteita parhaiten pääsee katsomaan.

Miten Berliini otetaan ”haltuun”?  Vastaus on helppo: ei mitenkään. Tosin venäläiset ja liittoutuneiden sotilaat sen tekivät vuonna 1945, mutta hekin ovat poistuneet kaupungista jo 1990-luvulla. Sen jälkeen ja sitä ennen kapunkiin tuli valtava määrä turkkilaisia ja viime vuonna lisäksi tuhansia arabeja monesta eri maasta. Nykyään Berliinissä asuu 195 eri kansallisuutta ja ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Berliinissä oleskelee useita satoja tuhansia, hurjimman arvion mukaan jopa miljoona. Monet heistä asuvat Berliinissä jo kolmannessa polvessa, paljon on myös laittomia siirtolaisia. Metrolla matkustaessa vaikutelmaksi tuli että joka neljäs tai viides matkustaja oli ulkomaalaistaustainen. Kaikkiaan Berliinissä on asukkaista 3,5 miljoonaa, mutta kun huomioidaan laittomat siirtolaiset voi todellinen määrä olla paljon suurempi.

Miten kannattaa liikkua?  Berliini laajeni valtavasti vuonna 1920, jolloin siihen liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta ja tämän jälkeen kaupungin väkiluku kasvoi kertaheitolla 3,8 miljoonaan!  Berliinin kaupungin halkaisija on noin 40km eli jokaisen useamman päivän kaupungissa viettävän kannattaa jo lentokentältä ostaa itselleen Berlin Wellcome Card (tai jokin sitä vastaava ”yleiskulkupassi”) jolla voi liikkua vapaasti kaikissa kaupunkialueen U- ja S-junissa, raitiovaunuissa ja busseissa. Kortti leimataan vain kerran ja sen jälkeen näytetään ainoastaan, jos tarkastaja sitä kysyy. Esimerkiksi metroasemilla pääsee vapaasti sisään ja ulos eli korttia ei tarvitse assemalta toiselle siirtyessä ”mankeloida” minkään laitteen läpi kuten niin monien muiden suurkaupungien metroissa.

Missä kannattaa käydä?  Vastauksia tähän kysymykseen on yhtä monia kuin mitä on eri mieltymyksiä eri ihmisillä.  Minusta tärkeää on kuitenkin tutustua myös kaupungin laita-alueisiin, koska päinvastoin kuin monessa muussa suurkaupungissa, ne eivät ole mitään nukkumalähiöitä, vaan usein satoja vuosia vanhoja entisiä ”pikkukaupunkeja” (asukasluku 50 000 -200 000), joilla on säilynyt oma erityisluonteensa, vaikka ne ovatkin jo pitkään olleet erottamaton osa valtavaa megapolia nimeltä Berliini. Tällä matkalla tutuiksi tulivat Berliinin itä-etelälaidalla sijaitseva Köpenick  (perustettu 1232) sekä länsi-pohjoislaidalla sijaitseva Spandau (perustettu 1232 ). Berliinin etelä-länsilaidan ehdoton vetonaula on tietysti Potsdam (perustettu 1345 ), joka on edelleen itsenäinen kaupunki, mutta sinnekin pääsee suur-Berliinin yleiskulkukortilla, kunhan maksaa muutaman euron lisää, jolloin korttiin tulee mukaan myös ns. C-vyöhyke, joka kattaa noin 10-20 km kapungin rajojen ulkopuolista aluetta.

Harri Huhtanen 2017

Bob Dylanin Nobel -palkinto 2016 – Take 12

Nyt se sitten vihdoinkin tapahtuu!  Dylan on parhaillaan Tukholmassa aloittelemassa vuoden 2017 Euroopan kiertueen ensimmäistä keikkaansa ja joko sen jälkeen tai huomenna hän tapaa Nobel- komitean jäsenet ja vastaanottaa Nobel diplominsa sekä asiaan kuuluvan mitallin. 9 miljoonaa kruunua häneltä jää kuitenkin toistaiseksi saamatta, sillä se luovutetaan vasta kun palkinnon saaja on pitänyt puheen. Dylan ei sitä vieläkään tee, mutta on luvannut lähettää lautakunnalle videoidun puheen myöhemmin. Alustavan ilmoituksen mukaan viikonlopun tapaamiseen ei päästetä lainkaan yleisöä eikä lehdistöä eli paikalla ovat vain Nobel -komitean jäsenet sekä Dylan itse. Tarkkaa aikaa ja paikkaa ei myöskään ole paljastettu, jotta lehdistön poissulkeminen tilaisuudesta onnistuisi paremmin.

http://www.rollingstone.com/music/news/bob-dylan-to-accept-nobel-prize-this-weekend-w474019

hh20170401

Berliini 25.-31.3.2017 – osa 1

Berliner Fernsehturm in der Dämmerung

Olin viikon Berliinissä (25.-31.3.2017) eli siksi kirjoitteluun tuli tauko. Palasin eilen illalla. Hieno matka!  Miksi kannattaa matkustaa Berliiniin?  Siihen on monta syytä. Ensinnäkin Suomesta pääsee nopeasti ja halvalla Berliiniin, sillä Finnairilla on edullisia lentoja Berliiniin ja matka-aika on vain noin 90 minuuttia!  Toiseksi suomalaisen kannalta lähes kaikki on edelleen Berliinissä 30-50% halvempaa kuin Suomessa. Tämä on sikäli aivan uskomatonta, että kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan johtavista metropoleista ja paljon pienemmissä kaupungeissa, kuten Wienissä ja Genevessä hintataso on paljon korkeampi kuin Berliinissä. Kolmanneksi Berliinistä löytyy nykyään kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä!  Olitpa kiinnostunut mistä tahansa, voit olla varma että sitä löytyy Berliinistä: on ostoskeskuksia, on muotiliikkeitä, on valtavan isoja  kirjakauppoja, on taidemuseoita, on linnoja, on yökerhoja, on hienoja ja vähemmän hienoja ravintoloita, on teattereita, on oopperaa, on rockkonsertteja ja rockklubeja ja niin edespäin.  Neljänneksi: vaikka etäisyydet Berliinissä ovat huikeita, sillä kaupungin toiselta laidalta toiselle on matkaa yli 30km, ovat joukkoliikenneyhteydet erinomaiset. Voi matkustaa U-junilla, S-junilla, bussilla, raitiovaunulla ja vaikkapa taxilla, sillä myös taxit ovat Berliinissä 50% halvempia kuin Suomessa. Viidenneksi: berliiniläiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja avuliaita turisteille ja useimmissa palvelupisteissä osataan hyvin englantia, vaikka Saksan TV:ssä edelleen kaikki amerikkalaiset ohjelmat ovat saksaksi dubattuja.

Harri Huhtanen 2017

TOP 10 Maaliskuu 2017

Alla Maaliskuun 2017 TOP 10 albumilistani 

         ALBUMILISTA 111

  1. (01 ) GENESIS: Seconds Out (2LP) (1977) (2kk)
  2. (03) PINK FLOYD: The Early Years 1965-1972 (10CD, 9 DVD, 8 BD) (2016) (5kk)
  3. ( – )   DAVID BOWIE: Space Oddity (LP) (1969) (UUSI)
  4. (RE) KING CRIMSON: In The Wake Of Poseidon (CD) (1970) (RE from 7/10) (2+1kk)
  5. (RE) ADELE: 21 (CD) (2011) (RE from 2/12) (1+1kk)
  6. ( – )   RENAISSANCE: A Song For All Seasons (LP) (1978) (UUSI)
  7. ( – )   JETHRO TULL: Aqualung (LP) (1971) (UUSI)
  8. (RE) QUEEN: A Night At The Opera (LP) (1975) (RE from 1/09) (1+1kk)
  9. ( – )   HUMAN LEAGUE: Dare! (LP) (1981) (UUSI)
  10. ( – )   ROD STEWART: An Old Raincoat Won’t Ever Let You Down (LP) (1970) (UUSI)

The_Human_League_-_Dare!Aivan uusina artisteina listalleni nousevat Jethro Tull ja Human League. Se ettei kumpikaan ole tätä ennen päässyt listallani ei ole mikään arvovalinta, pikemminkin kyse on ollut siitä mitä milloinkin kuuntelen. En ole pitkään aikaan kuunnellut Jethro Tullia, vaikka minulla on valtaosa bändin 1970- ja 1980-luvulla julkaisemista levyistä. Human Leaguen kohdalla kuuntelun on estänyt pelko siitä että nuoruuden trendikkäin levy osoittautuukin jälkikuuntelussa ihan huuhaaksi. Mutta näin ei suinkaan tapahtunut, vaan ilokseni voin todeta että se mikä sai Daren kuulostamaan niin hyvältä Imatran Valtionhotellin diskossa kesällä 1982, pätee edelleen!  Tämä on minulle yllätys, siis positiivinen sellainen.

 

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 3

Koivusalo5_338550_k338551_1200Kritiikistä huolimatta esitys jäi selvästi plussan puolelle. Kokonaisuuden perusteella olisin valmis väittämään, että Koivusalo (kuvassa) hallitsee hyvin laulujen kääntämisen englannista Suomeen. Jokin verran innovatiivisuutta ja nokkeluutta olin myös kuulevinani joissain käännöksissä. Niissä Dylanin tekstien nerokkuus ja henki tavoitettiin. Oli hienoa kuulla Dylania hyvin suomennettuna ja esittettynä! Jo nuo konsertin tähtihetket lunastivat melko vaatimattoman lipun hinnan (23e).

Parhaimmillaan miesten tarinankerronta laulujen välissä oli myös varsin viihdyttävää ja aika hyvin esitysten kanssa rytmitettyä. Välitekstit oli selvästi laadittu suurelle yleisölle eli niissä lähdettiin siitä, ettei kuulijalla ollut mitään ennakkotietoja Dylanista ja haluttiin selittää mistä Dylanin taiteessa pohjimmiltaan on kysymys. Haluttiin myös selittää miksi hän on niin suuri, vaikka miehen laulu- ja soittotaidot eivät kaikkien näkemyksen mukaan ole kovin kummoiset. Pitkän linjan Dylan harrastajalle väliteksteissä ei ollut mitään uutta. Uutta oli kuitenkin se, että tällainen tarina oli ujutettu esitysten väliin eli jaksoin kyllä hyvin tuota jutustelua kuunnella.

Laulajista nostan ehdottomaksi ykköseksi Sauli Luttisen, joka oli minulle täysin uusi ”löytö”. Viisikymppinen mies on Pavarotin mitoissa ja kyllä siltä kuulosti, että lauluääntäkin on melkein yhtä paljon. Luttisen voimakas ja puhdas laulutyyli sopi yllättävän hyvin muutamiin tämän produktion Dylan-suomennoksiin. Kitaristi Ilpo Murtojärvi soitti tyylikkäästi. Hänen taidokas ja vähäeleinen kitarointinsa antoi melkoisen lisäarvon laulajien esityksille. Mikko Koivusalo on parhaimmillaan tarinankertojana ja pianistina. Oma, riisuttu sooloesitys With God on Our Side (Jumala puolellamme) oli sympaattinen, mutta jätti laulun osalta kyllä paljon petrattavaa.

Turun Sanomien juttussa ja esitteessä hehkutettiin sitä ,että vaikka kappaleita on vain parikymmentä on ne kerätty koko Dylanin uran ajalta. Ei pitänyt paikkaansa. Tässä, kuten kaikissa muissakin kuulemissani ja näkemissäni Dylan tribuuteissa keskityttiin selkeästi Dylanin 1960- ja 1970 -lukujen tähtihetkien esittelyyn. On totta ,että Dylan -katalogin vaikuttavimmat ja kestävimmät klassikot löytyvät noilta vuosikymmeniltä, mutta todellinen kulttuuriteko olisi ollut esittää myös esim. Oh Mercyn (1989), Time Out Of Mindin (1997) ja erityisesti Modern Times (2006) albumin parhaita kappaleita. Nyt OM:ltä ja MT:ltä ei kuultu mitään ja TOOM:iltakin vain yksi kappale (Make You Feel My Love)! Koko 1980-luku kuitattiin kahdella kappaleella (Every Grain Of Sand ja Blind Willie McTell). No, ehkäpä joku joskus Suomessa rohkenee järjestää Dylan tribuutti-illan jossa kuullaan myös miehen uudempaa tuotantoa!

Harri Huhtanen 2012

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 2

luttinenAluksi tuntui erikoiselta kuulla kolmen, neljän ja jopa viiden suomalaisen miehen samanaikaisesti laulavan Dylania. Alkuhämmennyksestä toipumisen jälkeen saatoin varsin nopeasti todeta, että erityisesti balladityyppisissä kappaleissa konsepti toimi ja sanoitukset nousivat aidosti keskiöön, Toinen varsin ilahduttava seikka oli se, että ainakin laulettuina monet käännöksistä kuulostivat varsin hyviltä ja jos ne kerran laulettuina kuulostivat hyviltä oli niiden pakko myös olla hyviä! Olisi ollut todella hienoa saada nämä käännökset myös paperille, mutta en tiedä olivatko syynä tekijänoikeusseikat vai niukka esitebudjetti, sillä produktioesitteessä laulujen käännöksiä ei ole.

Erityisesti pidin seuraavasti esityksistä: If You Gotta Go, Go Now (Jos lähdössä oot), Simple Twist Of Fate (Pelkkä sattuma), Youre A Big Girl Now (Olet aikuinen) sekä If You See Her, Say Hello (Jos näät hänet). Nämä käännökset tuntuivat taipuvan hyvin teatteriesitykseen ja kuulosti siltä, että niissä Koivusalo oli tavoittanut jotain olennaista Dylanin laulujen syvimmästä olemuksesta. Komea saavutus sen huomioiden, että kyseessä ovat klassikot, joiden kääntämisessä voi varsin helposti mennä metsään.

Mutta kuten yleensä näissä Dylan tribuuteissa käy koetaan esityksessä tähtihetkien rinnalla myös mahalaskuja. Erityisesti nopeiden kappaleiden kohdalla rumpujen puuttuminen sekä kolmen laulajan käyttö söi pahasti alkuperäisesitysten voimaa. Lisäksi superklassikoiden kohdalla tyypilliset ‘ei käänny kunnolla suomenkieleen’ -ongelmat nousivat kiusallisella tavalla esille.

DylanTamburiinimies ei toiminut. Alkuperäisesityksen herkkyys ja runollisuus jäi tavoittamatta. Rolling Stone (Yhä alaspäin) meni huutamiseksi ja rumpujen puuttumista yritettiin korvata käsien taputtamisella ja kauhealla meuhkaamisella, se ei ollut arvokasta eikä näyttänyt tai kuulostanut hyvältä. Onneksi sentään Gotta Serve Somebody (Säkin menet polvillesi) toimi hyvin sekä koreografian että käännöksen osalta.

Väliajan jälkeen ensimmäisenä kuultu Lay Lady Lay sen sijaan on laskettava epäonnistumisien sarjaan.‘Jää petiin, jää’ kuulostaa käännöksenä aika tönköltä. Blowin’ In The Wind -käännöstä Koivusalo perusteli yleisölle. Perusteluista huolimatta en vakuuttunut, että on järkevää otsikoida teksti ‘Tuuleen pyörimään’. Varsinkin kun kertosäkeessä sitä ‘pyörimistä’ sitten toistettiin kyllästymiseen saakka. Ei hyvä. Päätöskappale I Shall Be Released (Vapaa Mies) oli mukiinmenevä, muttei sykähdyttänyt. Yleisö kuitenkin piti kuulemastaan ja näkemästään sen verran paljon ,että taputti miehet uudelleen lavalle. Koska laulut oli painettu esitteeseen, oletin ettei encoreja kuultaisi, mutta yllätys, yllätys… Koivusalon bändi esittikin vielä Knockin’ On The Heaven’s Doorin. Sekin on superklassikko, vaikea suomennettava enkä muista kuulleeni siitä yhtään hyvää suomenkielistä versiota. Enkä kuullut nytkään.

jatkuu…

Harri Huhtanen 2012

Vapaa Mies -Dylania suomeksi 2012-2013, osa 1

Dylan-matkani varrella olen ehtinyt nähdä näitä suomalaisia tribuuttejakin jo useamman. Ensimmäisenä mieleeni tulevat Porin Teatterin Dylan -illat vuosina 1998-1999. Ne olivat Suomen mittakaavassa aikamoinen menestys, sillä näytäntöjä oli muistaakseni peräti 12 ja aika monessa niistä olin myös paikalla. Samassa yhteydessä tutustuin silloiseen Porin teatterin johtajaan Risto Ojaseen sekä pääesiintyjään Vesa Haltsoseen, jotka kuuntelivat innostuneesti selostuksiani Dylan-matkoistani Saksaan ja Englantiin. Oi, niitä aikoja! Seuraava tribuutti, johon osallistuin järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla huhtikuussa 2006. Siinä oli mukana ihan oikeitakin rocktähtiä (mm. Tuomari Nurmio, Jukka Tolonen ja Jukka Gustavsson sekä lukuisia nuoremman polven muusikoita). Kolmantena mieleeni tulee viime syksyinen (2011) tribuuttikonsertti Turun Kårenilla, jossa mm. Anssi Kela veti aika hienon setin. Yhteistä näille kaikille esityksille on ollut se, että ne ovat nimenomaa olleet konsertteja, myös Porin Teatterin esitys oli sellainen.

Viime viikonloppuna Turun Kaupunginteatterin Sopukassa (28.4.12) näkemäni Mikko Koivusalon suomennosten ympärille rakennettu esitys olikin sitten olennaisesti erilainen. Se oli pettymys ehkä joillekin, jotka odottivat perinteistä tribuuttikonserttia, mutta minulle se oli erittäin kiinnostava juuri erilaisuutensa vuoksi.

13-3-5658242Turun Kaupunginteatterin Sopukkaan mahtuu vain noin 120 katsojaa, mutta tilan ääni- ja valolaitteistot ovat korkeatasoiset ja siksi esitysten tunnelma on lämpimän intiimi. Alunperin Koivusalon projekti piti esittää vain kahtena iltana keväällä 2012, mutta koska konsertit myytiin nopeasti loppuun, lisättiin syksyyn kaksi esitystä, joista toiseen olen siis jo hankkinut lipun.

Produktioesitteen ja Koivusalon omien nettisivujen tietojen perusteella mies on pitkän linjan suomentaja, teatterimies ja satunnainen muusikko. Vapaa Mies -produktio on monella tapaa radikaali. Bändissä ei ole lainkaan rumpuja ja Dylania ”esittää” yhdessä ja erikseen peräti kolme varsin erilaista laulajaa (Sauli Luttinen, Dick Holmström ja Jukka Aaltonen). Kitarassa on tuhattaituri Ilpo Murtojärvi, joka on Suomen eturivin kitaristeja. Mikko Koivusalo soittaa pianoa ja laulaa. Bassoa soittaa Vesa Saloranta, joka myös osallistuu lauluun.

Ennen konserttia Koivusalo antoi Turun Sanomille haastattelun, jossa hän selosti esityksen tarkoitusperiä mm. seuraavasti: ”On pakko päättää, että nämä ovat vain lauseita paperilla. Jos alkumateriaaliin on järjetön kunnioitus, ei kääntämisestä tule mitään. Pitää ottaa yhtä rento asenne kuin Dylanilla itselläänkin.” Koivusalo korostaa halunneensa nostaa Vapaa Mies -esityksen keskiöön nimenomaa tekstit, se selittää myös rumpalin poisjättämisen bändistä.

Ennen konserttia juttelin yhden turkulaisen pitkän linjan Dylan-harrastajan kanssa ja hän kertoi, että ensi-iltaesityksessä paikalta oli väliajalla poistunut muutamia varsin pettyneitä Dylan-faneja. Luvassa oli siis mielenkiintoinen, tunteita herättävä esitys! Ja kyllähän alku oli aika erikoinen. Lavalle asteli kolme jo keski-iän paremmalle puolelle päässyttä suomalaista äijänkörilästä, näyttämön keskellä oli baaripöytä, jossa oli kaljapulloja ja vasemalla laidalla sohva, jossa esiintyjät saattoivat ”levätä”. Varsin nopeasti ilmeni ,että tulossa oli jonkinlainen musikaalin, puheteatterin ja stand up -esityksen sekoitus. Hieman ristiriitaiselta tuntui se, että miehet aluksi pitkään sanailivat siitä, miten he Dylanin tavoin eivät aio esitellä lauluja, ikään kuin tulossa olisi ollut non stop-konsertti. Esityksen aikana kuitenkin ilmeni,että myös puhetta yleisölle produktiossa kyllä riitti! Lisäksi ennen näytäntöä jaetussa esitteessä oli jo valmiiksi lueteltu kaikki konsertin laulut eli se siitä salamyhkäisyydestä ja puhumattomuudesta!

jatkuu…

Harri Huhtanen 2012

Bob Dylan: Helsinki 23.9.1987

Dylan 1987Dylanin ensimmäinen Suomen ja Helsingin konsertti

Jäähalli, Helsinki
23.9. 1987

01. Highway 61 Revisited
02. Dead Man, Dead Man
03. Watching The River Flow
04. Simple Twist Of Fate
05. Maggie’s Farm
06. Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again
07. Señor
08. It’s All Over Now, Baby Blue
09. Rainy Day Women # 12 & 35
10. Tangled Up In Blue
11. I Shall Be Released
12. Gotta Serve Somebody

13. Desolation Row
14. Blowin’ In The Wind

Dylanin kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen konsertti kesti useamman tunnin, koska ennen Dylania esiintyivät Tom Petty bändeineen sekä ex-Byrds mies Roger McGuinn. Dylanin oma osuus kesti vain 75 minuuttia. Säestysryhmässä esiintyivät seuraavat muusikot:
Tom Petty (kitara), Mike Campbell (kitara), Roger McGuinn (kitara), Benmont Tench (kosketinsoittimet), Howie Epstein (basso), Stan Lynch (rummut) sekä taustalaulajina The Queens Of Rhythm:  Carolyn Dennis, Queen Esther Marrow ja Madelyn Quebec .

Harri Huhtanen 2014

Neil Young: Trans 1982

Sisältö: Little Thing Called Love / Computer Age /  We are in Control / Transformer Man  / Computer Cowboy (aka Syscrusher)  //  Hold On to Your Love  / Sample and Hold – 5.09 (CD-version kesto 8:03) /  Mr. Soul  /  Like an Inca – 8.08 (CD-version kesto 9:46)

Muusikot: Neil Young – kitara, basso, Synclavier, electric piano, laulu, Sennheiser Vokooderi /Nils Lofgren – kitara, piano, urut, electric piano, Synclavier, laulu, Sennheiser Vokooderi/ Ben Keith – pedal steel guitar, Slide-kitara, laulu / Bruce Palmer – basso / Ralph Molina – rummut, laulu /  Joe Lala – lyömäsoittimet, laulu / Frank Sampedro – kitara, stringman / Billy Talbot – basso

Young trans indexYoungin ensimmäinen Geffen-levy oli melkoinen yllätys monelle. Perinteiset rock- ja folk-elementit saivat Transilla tehdä tilaa synclavierille, sähköpianolle ja Sennheiser Vokooderille. Erityisesti Vokooder, joka muuttaa ihmisäänen konemaisen luonnottomaksi teki levystä hyvin poikkeuksellisen ja jopa futuristisen aikanaan.

Levyn kansikuvat kertovat olennaisen levyn teemasta. Etukannen kuvan oikella puolella Youngin näköinen mies liftaa kyytiä  1950-luvun amerikanrautaan vehreän metsän reunustaessa tietä, kuvan vasemmalla puolella sen sijaan “projektio” -hahmo liftaa kyytiä ohiajavasta futuristisesta 2000-luvun autosta.  Tulevaisuuteen sijoittuvassa kuvassa vehreän metsän ovat korvanneet toinen toistaan oudomman näköiset pilvenpiirtäjät sekä kuvitteelliset tulevaisuuden matkustajakoneet. Takakannen kuvassa on avattu sydän joka on täynnä johtovyyhtejä sekä piirilevyjä.  Sanoma on kristallinkirkas: tulevaisuus ei lupaa mitään hyvää, asiat menevät vain huonompaan suuntaan.

NeilYoung19821008cover-inTrans ei ollut kaikkien perinteisen, 1970-luvun  akustisen Neil Young -musiikin ystävien mieleen, mutta minä pidän levystä kovasti ja siksi nostin sen jopa TOP10 listalleni heinäkuussa 2008. Trans svengaa kautta linjan hyvin ja tästä varmaan kuuluu erityissuuri kiitos Crazy Horse -miehille Molina, Sampedro ja Talbot. Yleensä aina kun he ovat mukana Youngin matkassa sopii odottaa jotain todella hyvää. Eikä Trans petä odotuksia.

Levyn A-puolella rytmijalka alkaa vipattamaan viimeistään Computer Age -kappaleen kohdalla. We R in Control on jopa profetiallinen, sillä jo vuonna 1982, ennen Internettiä ja tietoverkkojen maailmaa Young hahmottelee maailman, jossa ”isoveli” hallitsee data- pankkeja, televisioasemia, turvallisuuspalvelua, käytännössä kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Kuulostaako tutulta 2010-luvun maailmassa, jossa NSA kuuntelee ja seuraa sinua kännykkäsi, televisiosi ja tietokoneesi ja kohta myös kodinkoneittesi avulla?

Albumin B-puolella tahti vain paranee eli  se on hienoa kuultavaa alusta loppuun. Sample And Hold  sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin ihmisten kumppanitkin ovat robotteja, jotka tilataan postimyynnistä. Mr. Soul  on modernisoitu versio yhdestä Youngin varhaisimmasta kappaleesta. Young perustelee laulussa musiikillista kokeilunhaluaan ja muutostaan näin:  For the race of my head and my / face is moving much faster / Is it strange I should change?  Albumin päätöskappaleena kuullaan upea, Like An Inca , jossa Young palaa taas vanhaan teemaansa muinaisten intiaanikulttuurien ylemmyydestä nykymaailmaan verrattuna. Kuva on voimakkaan romantisoitu, koska – kuten tiedetään – myös inkat ja erityisesti atsteekit olivat hyvin raakoja aikanaan. Tulevaisuudessa Young ei kuitenkaan näe mitään hyvää ja siksi hän mielessään unelmoi muinaisista ajoista, ne ovat eräänlaisia turvasatamia entistä kurjempaa tulevaisuutta vastaan: We’re gonna lose this place / Just like we lost Atlantis / Brother we got to go / Sooner than you know / The Gypsy told my fortune / She said that nothin’ showed…Well I wish I was an Aztec / Or a runner in Peru / I would build such beautiful buildings / To house the chosen few / Like an Inca from Peru

Hieno levy   * * * * +

Harri Huhtanen 2017