Vuosi kului nopeasti. Olin eilen kolmatta kertaa Vapaa Mies-esityksessä. Kertasin juuri äsken mitä olen kirjoittanut kevään ja syksyn 2012 esityksistä ja huomasin, että erityisesti kevään 2012 arvosteluni on sen verran tyhjentävä, ettei kommentoitavaa kovin paljon tällä kertaa ole. Puolitoista vuotta ensi-illan jälkeenkin, esitys noudattaa lähes pilkuntarkasti alkuperäistä koreografiaa ja käsikirjoitusta. Laulut ja niiden sovitukset ovat samoja. Myös välijuonnot ovat samoja.

Tarkkaavainenkin kuulija ehtii kuitenkin parissa vuodessa unohtaa paljon, varsinkin jos ei ole äänitteitä, joiden välillä tekisi vertailua, vaan tukena on ainoastaan omat kuulokuvat. Siksi totean vain, että minusta kuulosti, ja nyt korostan sanaa ’kuulosti”, että musiikillisesti esitys on matkan varrella saanut entisestään syvyyttä. Kolmen mieslaulajan stemmat ja soololauluosuudet sujuvat aina vaan paremmin. Kokemuksen tuomaa varmuutta? Olen aikaisemmin kehunut Luttista, mutta nyt on pakko kehua myös Holmströmiä, joka eilen ajoittain nousi jopa Luttisen yli.

Koivusalon Dylan -suomennokset ovat pääsääntöisesti joko hyviä tai jopa erittäin hyviä! Eilen kiinnitin huomiotani siihen, että tarkassa kuuntelussa monissa säkeissä Koivusalo on tehnyt erinomaisia oivalluksia eli luopunut alkuperäisen tekstin kääntämisestä ja kääntänytkin sen sijaan laulun ajatuksen ja jopa onistunut siinä todella hienosti (esim. Tangled Up In Blues). Hutejakin edelleen on. Kuten jo ensimmäisessä arvostelussani totesin: Tamburiinimies, Rolling Stone ja Blowing eivät suomennoksina ja/tai esityksinä toimi niin hyvin kuin esim. Blood On The Tracks- biisien suomennokset ja esitykset.

Konsertin loppupuolella on perinteisesti ollut yksi ajankohtais -spiikki, jossa Koivusalo viimeksi mainitsi Obaman Dylanille myöntämän Vapauden mitallin. Koska asia alkaa nyt olla jo vähän vanha, toivoin että nyt kuultaisiin jotain muuta, mutta eipä kuultu. Obama mainittiin jälleen samoilla sanoilla. Ainoa häivähdys ajankohtaisuutta kuultiin aivan spiikin lopussa kun Koivusalo mainitsi Dylanin nettiuutisten mukaan ryhtyneen kuvanveistäjäksi. Bootleg Series kymppiä sen sijaan ei mainittu lainkaan, kuten ei aikaisemmin ole mainittu Dylanin viime vuonna julkaisemaa Tempest -levyäkään.

Vähän ristiriitaista, sillä toisaalta Vapaa Mies -esityksen välipuheissa korostetaan sitä miten uudistuva taiteilija Dylan on, mutta samaan hengenvetoon Koivusalo ja kumppanit koko ajan tukeutuvat pelkästään Dylanin vanhaan materiaaliin ja jättävät sen kertomatta, että Dylan kiertää koko ajan maailmaa ja on julkaissut 2000-luvullakin kolme täysin uutta materiaalia sisältävää studiolevyä, joista kaksi on lisäksi aika merkittäviä.

Sopukka oli jälleen loppuun myyty. Vapaa Mies -produktion näillä näkymin viimeinen esitys on 28.marraskuuta 2013. Jos esityksiä vuodelle 2014 tulee, ei niitä järjestetä enää Turun Kaupunginteatterissa, sillä talossa alkaa mittava remontti, jonka vuoksi se saamani tiedon mukaan suljetaan ensi vuodeksi. Yleisöä Koivusalolla ja kumppaneilla tuntuu riittävän ja kun settikin on nyt hyvin hallussa, uskon että heillä on haluja jatkaa, mutta mistä löytyy heille sopiva tila? Äänentoisto, valaistus ja laitteisto Sopukassa on kuitenkin sitä luokkaa, ettei paikalliseen korttelibaariin ole mahdollista järjestää samanlaisia olosuhteita. Jatkuvatkohan esitykset Linnateatterissa, jossa on tarvittavat laitteet ja tilat? Aika näyttää.

Vuoden 2017 päivitys:
Jätin tarkoituksella kirjoitukseeni alkuperäiset spekulaatiot, joihin nyt – neljä vuotta myöhemmin – voidaan jo antaa joitain vastauksia. Ensinnäkin Turun Kaupunginteatteri on edelleen evakossa, mutta remontoidut tilat on, muutamien takaiskujen jälkeen, luvattu avata tämän vuoden loppupuolella. Toiseksi tässä väliaikana Koivusalon produktiota ei ole nähty ainakaan Turussa ja pahaa pelkään ettei se palaa uusitunkaan teatterin ohjelmistoon. Siksi olen tyytyväinen että ehdin nähdä tämän ainutlaatuisen produktion peräti kolmasti!

Harri Huhtanen  2013 ja 2017

Puoli vuotta kului nopeasti. Kun vielä keväällä istuin Vapaa Mies‑esityksessä yläparven piippuhyllyllä, oli minulla nyt (27.10.12) paikka aivan esiintymislavan edessä, toisen rivin keskellä. Näkyvyys ja kuuluvuus oli siis huippuluokkaa. Edellisen esityksen jälkeen oli varsinaisessa Dylan‑maailmassa tapahtunut paljon. Dylan oli julkaissut yhden 2000‑luvun parhaista levyistään, TEMPESTin. Sopukan esityksessä kaikki oli kuitenkin tutun turvallista ja eteni alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Kun aikanaan 1990‑luvun lopussa juttelin Porin teatterin johtajan kanssa näistä Dylan‑esitysten lupakäytännöistä, ilmeni että hän oli joutunut toimittamaan Dylanille managerille tarkan selostuksen produktion sisällöstä ja vasta kun lupa tuli, uskalsivat he ryhtyä esittämään produktiota.  Olisiko tämä syynä siihen, että edes konserttityyppisissä teatteriesityksissä ei yleensä lähdetä muuttamaan esityksen sisältöä?

Tämä vuoden 2012 viimeinen Vapaa Mies‑esitys sujui siis tutun kaavan mukaan. Kun viimeksi yleisössä oli edes muuta ulkoisesti rockin harrastajalta vaikuttava henkilö, oli yleisö tällä kertaa puhtaasti teatteriyleisön näköistä: 40‑50 ‑vuotiaita naisia iltamekoissaan ja samanikäisiä herroja puvuissaan. Taisin olla ainoa koko porukasta, jolla oli vanhat, lähes puhkikuluneet farkut!  Yleisöä tarkkaillessani mietin mahtoiko porukassa olla lisäkseni kovin monia, jotka olivat nähneet Dylanin livenä. Siksi varmaan oli paikallaan,että kappaleiden väleissä Koivusalo ja kumppanit jakoivat Dyanista ABC‑tietoutta, vaikka siinä ei tosiaankaan ollut minulle mitään hengen ravintoa.

Arvioni illan lauluista ei eilisen esityksen perusteella juurikaan muuttunut, ehkä siksi että esitykset olivat niin pilkuntarkasti samanlaisia kuin keväällä. Illan parasta antia niin suomennosten kuin esitystenkin osalta olivat BLOOD ON THE TRACKS ‑albumin (1975) kappaleet. Lisäksi nyt kiinnitin huomioni myös Is Your Love in Vain (Mitä rakkaus hyödyttää)  ja One More Cup of Coffee (Vielä kuppi kahvia) ‑esityksiin.  Aikaisempaa mielenkiintoisemmalta kuulosti myös Every Grain of Sand (Ruohonkorsi). On se vaan komea kappale!

Encoressa tehtiin sama jekku kuin keväälläkin. Kysyttiin yleisöltä mitä he vielä haluaisivat kuulla ja kun erilaisten toivehuutojen joukosta tuli se ”tilattu” Knockin’ ‑huuto, esitettiin sovitusti Knockin’ On Heaven’s Door. Tällä kertaa kuvioita sekoitti kuitenkin se, ettei yleisö tyytynytkään yhteen encoreen, vaan vaati ponnekkaasti toista. Niinpä yksi laulajista letkautti: ‑tässä vaiheessa ainoa mahdollisuus on puolalainen enocre! Tällä hän tarkoitti sitä, ettei heillä ollut mitään ylimääräisiä lauluja. Niinpä toisena encorena soitettiin aloituskapale If You Gotta Go, Go Now (Jos lähdössä oot), joka sopi tilanteeseen kuin nenä päähän.

Illan teatteriyleisö oli siis selvästi erittäin tyytyväinen näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa, koska taputti miehet kahdesti takaisin lauteille.  Minua hieman häiritsi se, että esitys oli niin tarkka kopio keväisestä esityksestä, jopa välijuontojen puheet olivat melkein sanasta sanaan samat kuin keväällä. Koivusalon muutamia käännöksiä kuitenkin edelleen ihastelin.  Samoin Luttisen laulutaito on mykistävä. Miehestä lähtee uskomattoman paljon ääntä ja mikä parasta, lauluosuudet ovat virheettömiä.

Ilmeisesti kysyntää produktiolle on ollut riitävästi, koska näköjään uusia esityksiä on luvassa keväällä 2013.

Harri Huhtanen 2012