Levyn sisältö:  

Blowin’ in the Wind / One Too Many Mornings / A Satisfied Mind (Hayes, Jack Rhodes) / It Ain’t Me, Babe / Ain’t No More Cane” (Take 1) (Trad) / Ain’t No More Cane (Take 2) / My Woman She’s A-Leavin / Santa-Fe (Originally released in 1991 on The Bootleg Series Vol. 1-3) / Mary Lou, I Love You Too / Dress it Up, Better Have it All / Minstrel Boy (Originally released in 2013 on The Bootleg Series Vol. 10) / Silent Weekend / What’s it Gonna Be When it Comes Up / 900 Miles from My Home (Trad) / Wildwood Flower ( A. P. Carter) / One Kind Favor (Trad) / She’ll Be Coming ’Round the Mountain (Trad) / It’s the Flight of the Bumblebee / Wild Wolf / Goin’ to Acapulco” (Originally released with overdubs in 1975 on The Basement Tapes) / Gonna Get You Now / If I Were a Carpenter” (James Timothy Hardin) / Confidential (Dorina Morgan) / All You Have to Do Is Dream (Take 1) / All You Have to Do Is Dream” (Take 2).

CD5: 25 kappaletta (71:39)

Viidennellä CD:llä on 4 coveria, 4 traditionaalista kappaletta, 15 Dylanin omaa sävellystä sekä 2 vaihtoehtoista esitystä (alternate take). Aikaisemmin virallisesti julkaistuja äänitteitä tällä levyllä on vain 2 ja erityisen merkillepantavaa on se ,että peräti 14 esitystä on sellaisia, joita edes aina yhtä nopeat ja innokkaat bootleggarit eivät ole kaikkien näiden vuosikymmenien aikana onnistuneet nappaamaan. Suurin osa tämän levyn materiaalista on siis myös Dylan asiantuntijoille uutta!

Näitä nauhoituksia ei tehty Big Pinkin kellarissa, vaan Levon Helmin ja Rick Dankon vuokraamassa talossa Wittenberg Roadilla. Bob Dylan comin arvostelija mainitsee, ettei soundi näissä nauhoissa olisi yhtä hyvä kuin Big Pinkin nauhoissa. CD:tä kuunnellessa tämän huomaa vain muutamalla kappaleella eli kyllä soundit ovat minusta pääsääntöisesti tällä levyllä kunnossa.

Viides CD on kerrassaan ihastuttava. Levyllä on useita unohtumattomia esityksiä. Aivan huippu on tummansävyinen, vain runsaan kolme minuutin (3:34) kestoinen Wild Wolf. Jälleen kerran sitä voi vain ihmetellä, miten Dylan kerta toisensa jälkeen jättää tällaisia mestariteoksia vuosikymmeniksi hyllyille pölyttymään. Tästäkin kappaleesta voisi tehdä vaikka mitä ja ja kuten Jimi Hendrix teki raivoisalla tulkinnallaan All Along The Watchtowerista kuolemattoman, voisi joku toinen kitarasankari tehdä tästä biisistä kuolemattoman! Pahaa kuitenkin pelkään ,ettei Dylan tätä kappaletta koskaan rehabilitoi, vaikka syytä kyllä olisi.

Levyn päättää kaksi erilaista versiota kappaleesta All You Have to Do is Dream. Ne kuulin ensimmäistä kertaa 1990‑luvun alkupuolella 4LP:n Basement Tapes ‑kokoelmalta (1986) Blind Boy Grunt & The Hawks: The Basement Tapes (newly discovered). All You Have to Do is Dream kuulu myös siihen pitkään Dylan sävellysten sarjaan, jonka julkaisematta jättämistä on vaikea ymmärtää. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kaksi hienoa versiota traditionaalisesta Ain’t No More Canesta kuuluvat myös suosikkeihini tällä levyllä pienistä äänitysteknistä ongelmista huolimatta. Levyn avaava bluesrock‑versio Blowing in the Windistä ihastuttaa aluksi tuoreudellaan ja totaalisella erilaisuudellaan, mutta ei sittenkään kestä useita kuuntelukertoja yhtä hyvin kuin monet muut tämän levyn kappaleista. Sen sijaan It Ain’t Me Baben versio jota edes bootleggarit eivät ole saaneet käsiinsä on komea. Olen aina hirveästi pitänyt It Ain’t Me Babesta ja pidän sitä yhtenä Dylanin kauniimmista teksteistä ja sävellyksistä. Dylanhan soitti 1990‑luvun NET‑keikoilla todella pitkään juuri tätä kappaletta encoreissa. Ehdottamasti maininnan arvoinen on myös traditionaalinen 900 Miles, joka ei myöskään ole aikaisemmin ollut kierrossa.

Periaatteessa voisin luetella kaikki tämän levyn kappaleet, sillä jokaisella niistä on omat vahvuutensa. Kokonaisuutena nämä Witenberg Roadin nauhoitukset edustavat The Basement Tapes ‑sessioiden parhaimmistoa, vaikka vuonna 1975 julkaistavaksi päätyi aivan eri kappaleita. Ehkäpä näiden nauhoitusten maagisuus on juuri siinä ,että ne kuullaan vasta nyt. Siksi olen kuunnellut tämän viidennen CD:n nyt jo varmaan 8 kertaa. Olen halunnut tarkistaa onko ihastukseni näihin taltiointeihin pysyvää laatua vai onko kyse vain uuden materiaalin tuomasta viehätyksen tunteesta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ihastus on laadultaan pysyvää. Tällä levyllä Dylan ja The Band soittavat balladeja, folkkia, bluesia, bluesrokkia, countryä, rock’n’rollia ja jopa ragtimea. Koko amerikkalaisen juurimusiikin laaja kirjo on käytössä. Dylanin esityksiä ja The Bandin soittoa leimaa sellainen hyvänolontunnetta säteilevä rentous ja välittömyys. Lyhyesti sanoen: tällä levyllä on jälkipolville taltioituina monta maagista esitystä ja hetkeä.

Harri Huhtanen 2014