Lauantai 25.2.17 alkoi tuhdilla aamiaisella täpötäydessä Marski -hotellin lobby-baarissa. Sitten aamukävely sohjoisella Bulevardilla ja tutustuminen Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa olimme olleet ainakin kahdesti aikaisemminkin. Alakerroksen täytti upea ja ainutlaatuinen tilausnäyttely, joka esitteli valtaosan hollantilaisen 1600-luvulla eläneen mestarin Caesar van Everdingen tuotannosta. Paikalle oli varattu myös opas, joka kertoi tunnin ajan tuon ajan maalaustaiteesta sekä erityisesti Everdingenin taulujen ja tyyliin taustoista.
Sinebrychoffin museosta on vain muutama kortteli Hietaniemen kauppahalliin, jossa on useita mielenkiintoisia lounaspaikkoja. Valitsimme viihtyisän, aitoitalialaisen Trattoria Corretton. Risotto maksoi 19e, pizza 15e, ½ litraa talon punaviiniä 20e. Ai että oli hyvä pizza! Italialaiset pizzat ovat melkein aina paljon parempia kuin suomalaiset. Ilmeisesti paremman maun salaisuus on erilainen taikinapohja ja tuoreet lisukkeet.
Illalla oli vuorossa Kansallisteatterin uusi tulkinta Shakespearen klassikko -näytelmästä Richard III. En ollut koskaan vieraillut Willensaunassa ja täytyy sanoa että ensikokemus oli hieno! Katsomo oli yhdessä tasossa ja istumapaikkoja oli vain parisataa. Näyttämö oli matalalla ja kun meillä oli eturivin paikat tulivat näyttelijät välillä kirjaimellisesti iholle. Missään en ole nähnyt näyttämön katossa niin paljon valolaitteita kuin Willensaunassa, niitä oli varmaan parisataa eli valaistuksen sai pienellä näyttömällä fokusoitua ihan minne tahansa ja mistä kulmasta tahansa. Pääosan esittäjä Kristo Salminen tulkitsi hienosti vallanhimoista ja juonittelevaa Richard III:ta. Vanhanaikainen puvutus ja keskiaikainen musiikki loivat aidontuntuisen tunnelman näytökseen.
Näytelmän päätyttyä klo 21:15 olikin jo kiire takaisin Kampin ravintolakeskukseen. Illallinen nautittiin porukassa espanjalaista keittiötä edustavassa Bar Conissa, jossa oli tarjolla hyvä valikoima pintxo- sekä tapas -annoksia. Yhden annoksen hinnat vaihtelivat välillä 4- 15e ja ne sopivat hyvin porukalla jaettavaksi. Ruoka oli hyvää ja lähenteli sitä tasoa mitä saa esim. Barcelonan lounaspaikoissa, mutta muutoin miljöö oli aika ankea. Pöytä oli aivan liian pieni neljälle hengelle ja isolle määrälle ruokaa. Taustalla soi tolkuttomalla volyymilla tyhjänpäiväinen diskomusiikki. Lisäksi kaikki ruuat tuotiin pöytään yhdellä kertaa, vaikka tarkoitus oli että ne olisi tuotu sitä mukaan kuin lautaset tyhjenivät. No, onneksi pääasia eli ruoka oli kohtalaisen hyvää. Bar Con ei kuitenkaan päässyt lähellekään sitä mihin Coco Grill oli yltänyt edellisenä iltana.
Bar Conista suuntasimme vielä Vaakuna -hotellin uusittuun Casa Largoon. Hinnat siellä olivat aivan tolkuttomat: Irish Coffee 10e, Gin &Tonic 13e!, jäätelökin 7e. Muistuivat mieleen Zurichin ajat vuonna 2013. Mutta kun ei oltu Sveitsissä, vaan Helsingissä. Aika ihmeellistä, mutta viime vuosina olen ollut havaitsevanani että Helsingin ravintoloiden hintataso on noussut aivan eri tahtia kuin palkat ja elinkustannusindeksi. Ilmeisesti kauppa käy hyvin kun voidaan koko ajan nostaa hintoja!
Harri Huhtanen 2017
Illallista varten matkasimme ratikalla Vallilaan. Alun perin tarkoitus oli tutustua Mäkelänkadulla sijaitsevaan japanilaiseen ravintolaan, mutta sitten vastaan tulikin todella eksoottinen löytö: venezualainen ravintola, Coco Grill. Uskoakseni se on Suomen ainoa venezualainen ravintola. Ylipäätään en ole koskaan ollut venezualaisessa ravintolassa! Ravintolasali oli pienehkö, asiakaspaikkoja oli ehkä noin 30, sisutus oli hillittyä eikä kattoon ripustettuja tekopapukaijoja lukuunottamatta viittannut Etelä-Amerikkaan. Mutta se ruoka! Karitsan sisäfile oli herkullisen mureaa ja hienosti maustettua. Salaatti oli tuoretta ja kastike taivaallisen hyvää. Pitkän tauon jälkeen myös maniokit maistuivat upeilta. En ollut niitä saanut sen jälkeen kun Turussa pitkään toiminut brasilialainen ravintola lopetti toimintansa joitain vuosia sitten. Myös talon punaviini oli laadukasta. Ja lasku sitten? Coco Grill ei ole kallis, sillä jo 30 eurolla saa pääaterian ja lasin hyvää viiniä. Illan kruunasi käynti kadun toisella puolella sijaitsevassa Sturen Jazz Barissa. Samassa talossa on sijainnut ravintola jo 1920-luvulla ja jotenkin paikan pitkä historia oli aistittavissa sisällä viihtyisässä salissa.
The Beach Boysin johtohahmona ja yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä pop-säveltäjistä tunnettu Brian Wilson tuo Poriin ison yhteensä, joka esittää The Beach Boysin legendaarisen Pet Sounds -albumin kokonaisuudessaan. Brian Wilson vetäytyi kiertueilta jo vuonna 1964, minkä jälkeen hän keskittyi säveltämiseen ja studiotyöskentelyyn. Wilsonin sävellyskynästä syntyi ikonisen aseman myöhemmin saavuttanut Pet Sounds -albumi, joka julkaistiin keväällä 1966 – vain pari kuukautta ennen ensimmäistä Pori Jazz -festivaalia. Albumi oli 23-vuotiaalta Brian Wilsonilta mestarillinen taidonnäyte, jossa hänen upeat sävellyksensä yhdistyivät kokonaisvaltaiseen ja aikaansa edellä olleeseen musiikilliseen näkemykseen. Yhtenä pop-historian tärkeimmistä albumeista pidetty Pet Sounds tarjosi sellaisia klassikkoraitoja kuin Wouldn’t It Be Nice ja God Only Knows, jonka Paul McCartney on rankannut hienoimmaksi ikinä sävelletyksi kappaleeksi. Kun yhdysvaltalainen Rolling Stone -lehti listasi 500 kaikkien aikojen parasta albumia, löytyi Pet Sounds sijalta kaksi. Maineikkaan albumin nauhoitussessioissa syntyi myös muun muassa Good Vibrations -kappale, joka ei mahtunut mukaan Pet Soundsille, mutta josta tuli julkaisunsa jälkeen The Beach Boysin ehkäpä isoin hitti.
Itsenäisinä molemmat kappaleet ovat upeita, mutta ajatustavan, aiheen ja näkökulman äkillinen 360 asteen muutos tuntuu kuulijasta liian jyrkältä. Sama ongelma vaivaa kaikkia muitakin levyn kappaleita: ne tuntuvat irrallisilta. En tiedä, miten kauan The Futurea äänitettiin, mutta CD:n mukana tulevassa tekstivihkosessa on myös tiedot kappaleiden tuottajista, jotka ovat: Yoav Goren, Steve Lindsey, Rebecca Mornay ja Bill Ginn.
Legendaarinen amerikkalaisbändi Blondie on ollut taas studiossa ja julkaisee 11.studiolevynsä, nimeltään Pollinator, 5.5.2017. Alla lisätietoja:
Santana on pitkän linjan rockartisti, joka oli pakko lopulta ottaa mukaan näille listoille. Minulla on muistaakseni yli 20 Santanan vinyylilevyä. Eniten pidän nimenomaa näistä alkupään levyistä, joissa on hyvin intensiivinen ja täyteläinen soundi. Santana ei yksin olisi pystynyt tekemään Abraxasin tasoista levyä, vaan siihen tarvittiin joukko erittäin lahjakkaita soittajia, jotka kerääntyivät Santana-brändin alle levyttämään tämän levyn.
