Tabula Rasa: Tabula Rasa 1975

Päivitys 14.2.2026. Tilasto-ohjelmasta huomaan että tätä 20 vuotta sitten vanhaan Winterludeen (2006) kirjoittamaani artikkelia on luettu viime päivinä todella ahkerasti ja syykin on selvä: Tabula Rasa on aktivoitunut lähes 50 vuoden tauon jälkeen ja lähtenyt kiertueelle! Kokoonpano on muuttunut melkoisesti, mutta siitä tarkemmin myöhemmissä artikkeleissani. Hienoa, että tämä bändi jatkaa! Olen iloinen ja ostin lipun Turun keikalle, joka tapahtuu huhtikuussa 2026! Tulevan keikan tiimoilta olen myös ottanut bändin molemmat albumit (hehän julkaisvat vain kaksi studioalbumia) tehokuunteluun ja nyt täytyy todeta että 20 vuodessa näkemykseni bändin debyyttilevystä on muuttunut melkoisesti. Siksi katsoin aiheellisesksi kirjoittaa tämän päivityksen. En kuitenkaan poista alkuperäistä artikkelia, koska se kuvastaa hyvin sitä miten kuulijan näkemys jostain levystä voi vuosien kuluessa muuttua paljonkin. Olen kuunnellut viimeisen 40 vuoden aikana satoja, voisi sanoa jopa tuhansia keskinkertaisia rocklevyjä enkä niistä ole yleensä kirjoittanut koska en ole pitänyt sitä mielekkäänä ajankäyttönä. Onneksi kirjoitin Tabula Rasan debyytistä, vaikken vielä vuonna 2006 ymmärtänytkään sen arvoa. Nyt voin vuoden 2026 syvällä rintaäänellä todeta, että tämä on HYVÄ levy! Ei siis missään tapauksessa keskinkertainen. Mikä on muuttunut alkuperäisestä arviostani? Monikin asia. Alunperin en arvostanut Alatalon tekstityksiä, mutta nyt arvostan. Uusi suosikkini on Tuho -kappale, joka on mm. Ukrainan neljä vuotta jatkuneen sodan vuoksi hyvinkin ajankohtainen. Toinen uusi suosikkini on Gryf: hieno melodia ja mainio sanoitus! Eli jos 8 kappaleen levyllä on peräti 4 erinomaista biisiä ei voida enää puhua keskinkertaisesta levystä, vaan suomalaisessa mittakaavassa pienestä proge-klassikosta!

Levyn sisältö:

  1. 260px-tabula_rasaLähtö – 3.51 (säv. Heikki Silvennoinen, san. Mikko Alatalo)
  2. Miks’ ette vastaa vanhat puut – 3.01 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
  3. Tuho – 6.32 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
  4. Gryf – 6.17 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)
  5. Tyhjä on taulu – 4.04 (säv. Silvennoinen/Tapio Suominen, san. Alatalo)
  6. Nyt maalaan elämää… – 4.00 (säv. Silvennoinen/Jarmo Sormunen, san. (instrumentaali))
  7. Vuorellaistuja – 8.10 (säv. Silvennoinen, san. Tapio Keskitalo)
  8. Prinssi – 3.10 (säv. Silvennoinen, san. Alatalo)

Soittajat: Heikki Silvennoinen – kitara /  Jukka Leppilampi – laulu / Tapio Suominen – bassokitara / Asko Pakkanen – rummut / Jarmo Sormunen – huilu

cover_58452522014_rParinkymmenen vuoden tauon jälkeen minun ja Tabula Rasan tiet kohtasivat syksyllä 2005 kun käsiini osui Free Record Shopin ale-laarissa bändin debyyttilevy TABULA RASA (1975). Ostin samalla kertaa niin paljon levyjä, että kuunteluun levy pääsi vasta nyt tammikuussa 2006.  Levyarvostelun lähtökohdat ovat siinä mielessä neitseelliset, etten tiedä paljon mitään bändistä. Muistan olleeni joskus 1974/75 heidän keikallaan Porissa. Jossain vaiheessa 1980-luvulla ostin eräältä tutultani bändin singlen. Lisäksi muistelen nähneeni TV:ssä heistä tehdyn dokumentin joskus 1990-luvulla. Harmittaa kun en silloin saanut ohjelmaa videolle. Dokumentti oli tehty tyyliin: missä he ovat nyt? Siinä oli muutamia kivoja arkistopätkiä. Bändi muistaakseni hajosi punkin valtaannousun myötä. Silvennoinen taisi dokumentissa valitella, ettei Suomessa 1980-luvulla ollut enää paikkoja, joissa olisi voinut soittaa proge-musiikkia ja aivan varmaan Love Recordsin konkurssi vaikutti myös bändin katoamiseen.

Bändin soittajista ainoa, jonka ennestään tunsin nimeltä oli Kummeli-mies Heikki Silvennoinen. Tosin ennen tätä päivää, en tietänyt juuri mitään hänen osuudestaan bändin tuotannossa. Tiesin vain, että hän soitti kitaraa bändissä.

Tabula Rasa on jännä ilmiö suomalaisen rockmusiikin lyhyessä historiassa. Bändi on näköjään saanut valtavasti vaikutteita englantilaisesta proge-musiikista. Soitossa on paljon dramatiikkaa ja sanoitukset ovat kovin mahtipontisia ja (teko)taiteellisia.

Olen tänään kuunnellut levyn putkeen neljästi ja täytyy sanoa, että hirveän ristiriitaisia tunteita tämä taidepläjäys minussa aiheuttaa. Parasta levyssä on MUSIIKKI. Vasta tekstivihkosta lukiessa minulle paljastui, että KAIKKI kappaleet ovat Silvennoisen säveltämiä. Tosin Jarmo Sormunen (huilu) ja Tapio Suominen (basso) on merkitty muutamassa kappaleessa säveltäjäpareiksi. Eniten minua hämmentävät tällä levyllä sanoitukset, jotka kuulostavat pahimmillaan kovin tekotaiteellisilta ja vanhentuneilta. Tekstivihkosta tekijäksi paljastui Mikko Alatalo! Oho. No, aika oli silloin toinen. Myöhemminhän Mikko on tehnyt kovin toisenlaisia sanoituksia.

Elämää Tabula Rasan jälkeen. Kuvassa 3. vasemmalta Jukka Leppilampi 2000-luvun keikalla. 

ohjelmakristalli_jukka_leppilampi_bandi_slider

Levyn kolme ensimmäistä kappaletta kuulostavat minusta pahasti vanhentuneilta ja ajoittain sanoitukset tökkivät pahasti. Kappaleet 4.-6. kuulostavat jo siedettäviltä, Gryfissä on jo aika hienoa jammailua. Ja…oneksi lopussa kiitos seisoo, sillä loppua kohden arkistopölyn alta kuoriutuu myös ELÄVÄÄ proge-musiikkia. Tämän lyhyen levyn sisällöstä huomattavan osan (ja aiheellisesti) on saanut Sivennoisen yli 8 minuuttinen mestariteos Vuorellaistuja, joka myös on levyn ainoa kappale jota Alatalo EI ole sanoittanut. Hieno kappale! Parasta suomalaista progea sitten Wigun ja Pressan!  Myös levyn päätöskappale Prinssi ansaitsee erityismaininnan.  Ilman kappaleita 7. ja 8. tämä suomalaisen progen unohdettu klassikko olisi minusta saanutkin jäädä unohduksiin, mutta nämä levyn päätöskappaleet ovat niin hyviä, että päätin tehdä kunniaa lähes unohdetulle bändille ja kirjoittaa levystä arvostelun. Heikki Silvennoinen on selvästi erittäin lahjakas mies!
Kokonaisuutena edes nostalgia-arvo ei kuitenkaan riitä nostamaan tätä levyä mestarisarjaan.

Parhaiden kappaleiden ansiosta hieman keskinkertaista parempi levy  * * * +

Harri Huhtanen 2006

Juice Leskinen (1950-2006)

hqdefaultMikä on minun suhteeni Juice Leskiseen taiteilijana? Tätä kysymystä olen joutunut pohtimaan siitä lähtien kun tieto maestron kuolemasta tuli. Minulla on kymmenkunta Juicen albumia, mutta en koskaan henkilökohtaisesti ollut hänen konserteissaan tai tavannut häntä. Voimakkain live-muisto Juicesta minulla on vuodelta 1987, jolloin hän monen muun julkkiksen kanssa tuli Jäähalliin ”kumartamaan” Dylania. Hänen seurassaan oli ainoastaan huikaisevan kaunis  avovaimo. Tyypilliseen tapaansa suomalaiset jättivät maestron rauhaan. Muistan, että ainoastaan muutama innokkain fani kävi kättelemässä häntä. Muutoin mies sai olla aivan rauhassa, anonyyminä 10 000 muun Dylan- ”fanin” seurassa. Tuolloin myös muistin hämärästi mitä Juice oli kirjoittanut Soundiin vuoden 1978 Nurenbergin konsertista (jossa yleisöä oli n. 100.000). En voi siteerata sanatarkasti, mutta Juicen tekstin ajatus oli kuitenkin tämä:

Dylan ei ole Jumala, mutta jos meillä on Dylan, niin tarvitsemmeko enää Jumalaa?

juicemikkocoitus-yo-talo-1974Tänään YLE lähetti taas yhden muisto-ohjelman Juicesta. Se oli toistaiseksi paras näistä Juice -ohjelmista, sillä siihen ei ollut ympätty tuoreita toverihaastatteluja, vaan nähty materiaali oli 100%:sti arkistoista esiin kaivettua Juice -materiaalia. Vanhin nauhoitus oli vuodelta 1974 ja vaikka olen seurannut YLEn ohjelmia TV:stä ainakin vuodesta 1965 lähtien, niin suuri osa tänään näytetystä materiaalista oli sellaista, joka on aikanaan mennyt minulta ohi ja siksi oli todella hienoa, että näin nämä uutisfilmit nyt ja pääsin tallentamaan ne kiintolevylle, jotta lapsenlapsenikin voivat tutkia miestä nimeltä Juice.

Eli takaisin alussa esittämääni kysymykseen: mikä on suhteeni Juiceen taiteilijana? Varsinkin tänään nähdyn erinomaisen arkistodokumentin jälkeen voin todeta, että kaipaan hänen AJATUKSIAAN. Tuomari Nurmion ohella Juice oli maamme älykkäimpiä rokkareita. Hänen lausunnoistaan heijastuu samanlainen ylivertainen älykkyys kuin Pentti Saarikosken lausunnoista. Juice on samanaikaisesti terävä ajattelija ja humoristi, hän ironisoi ja parodioi kaikkea. Hauskin on filmi, jossa hän on Linnan juhlissa kravatti solmittuna pään ympärille. Lordi ei tullut Linnaan, mutta Juice tuli. Samalla hän keksi kaikkien aikojen parhaan Linna-tsoukin. Kun protokollassa luki, että solmio on pakollinen ja kun siinä toisaalta EI lukenut missä sen  pitää olla, niin Juice keksi kietaista sen inkkari-tyylisesti otsalleen!

Harri Huhtanen 2006

juice_leskisen_hauta_kesc3a4kuussa_2008

Leonard Cohen: Death Of A Ladies’ Man 1977

r-688913-1150324078-jpegMitä saadaan aikaiseksi kun laitetaan tuottajanero Phil Spector, yli 50 huippumuusikkoa ja Leonard Cohen muutamaksi viikoksi levyttämään los angelesilaiseen huippustudioon. Mestariteos? Totaalinen floppi?

Cohenin viides studiolevy, Death Of A Ladies’ Man (1977) on totaalinen irtiotto legendaartisesta ykköslevystä sekä koko aikaisemmasta Cohen -perinteestä. Cohen on laittanut kaiken yhden kortin varaan. Sen kortin nimi on PHIL SPECTOR. Cohen on luottanut Spectorin Midaksen kosketukseen, siihen että kaikki mitä Spector tekee on määrätty onnistumaan ja määrätty olemaan upeaa ja suurenmoista. En tiedä onko Cohen ajatellut ollenkaan sitä, että kun antaa taiteensa avaimet tuottajalle, jää samalla tuottajan vangiksi. Ehkä se on unohtunut Cohenilta sessioissa, joissa on varmaan ollut ylettömän hauskaa, onhan paikalla ollut koko kaupungin parhaat soittajat ja bilettäjät. Paljon kauniita naisia, paljon juotavaa ja paljon ”savukkeita”. Jopa Bob Dylan ja Allen Ginsberg ovat mukana sessioissa.

Minusta tämän levyn suurin ongelma on se, ettei tämä oikeastaan edes ole Cohenin levy, vaan Phil Spectorin. Cohen on vain mukana laulamassa keskinkertaisia rakkauslauluja, jotka toistuvasti hukkuvat Spectorin ylenpalttisten äänivallien alle. Myös lyriikat jäävät selvästi Cohenin parhaista teksteistä. Äänitys on mahtipontinen, ainakin vinyylillä monissa kohtaa puuroutuva, taustat ajoittain tuskattuvan siirappisia ja viihteellisiä. Spectorin musiikin tunnistaa sellainenkin, joka ei musiikista mitään tiedä, niin dominoivia ja läpitunkevia ovat hänen musiikilliset koukeronsa. Spector on maineensa veroinen, tavallaan hän on pop-musiikin nero. Hänen tapansa luoda kuorrutettuja ja vaikuttavia äänivalleja on erittäin omaleimainen ja toimii erinomaisesti monien artistien levyillä, esimerkiksi John Lennon hyötyi paljon Spectorin studioteknisistä ratkaisuista. Niinpä tällä ns. Leonard Cohen -levyllä useissa kappaleissa kuulen takautumia Spectorin aikaisemmin tuottamista levyistä.

Minusta Cohen on tehnyt pahan virheen palkkaamalla Spectorin levynsä tuottajaksi. Cohenin musiikin syvin ja aidoin elementti on melankolia. Cohen on yleensä parhaimmillaan yksinkertaisissa puitteissa: mies ja kitara ja loistavat lyriikat, muuta ei yleensä tarvita. Spector taas on barokki-taiteilija: kaiken pitää olla iloista, suureellista ja välillä jopa yliampuvan mahtipontista. Minusta näiden miesten musiikilliset maailmat ovat yhteensovittamattomat ja siksi yhteistyön tulos on niin onneton. Varmaan moni Spector -fani pitää tästä levystä, tottakai, onhan tämä sitä Philiä itseään. Luultavasti jotkut Cohen -fanitkin pitävät tästä levystä. Minusta tämä levy on kuitenkin täysin epäonnistunut kokeilu.  Annan kuitenkin ylimääräisen plussan hienosta kansitaiteesta. Tyylikkäässä kansikuvassa Playboy Cohen on polynesialaisessa baarissa kahden erittäin viehättävän neitosen kanssa ja huomatkaa!…se toinen heistä, jumalaisen ja mystisen kaunis, on…legendaarinen…. SUZANNE!

Upean artistin epäonnistunut kokeilu !    * * *

Harri Huhtanen 2007

Neil Young: Comes A Time 1978

81btz2ds6ll-_sl1425_Comes a Time on täysin epätrendikäs levy. Punkin ja Uuden Aallon jyrätessä yli maailman Neil Young teki tällaisen levyn! Levy voisi olla tehty 1960, 1970, 1980, 1990, 2000, 2010, 2020 jne. Julkaisuvuodella ei ole mitään merkitystä, koska levy on täysin AJATON.
Toinen levyn vahvuus on sen AINUTLAATUISUUS. Kun mietin, mihin musiikkilokeroon sijoittaisin tämän levyn, huomasin ettei sellaista lokeroa ole. Levy ei ole rokkia, eikä folkia, eikä americanaa, eikä countryä, eikä folkrokkia, eikä…vaan MAAGISTA Neil Youngia!  Kolmas levyn vahvuus on LAADUKKUUS ja YHTENÄISYYS. Aloituskappale, sanoitukseltaan hieman mystinen Goin’ Back ja lopetuskappale Four Strong Winds ovat täydellisiä.

If all the good times are all gone
Then I’m bound for movin’ on

Mietin valtavan pitkään, miten ilmaisin Comes A Timen hallitsevan teeman yhdellä sanalla ja mitä enemmän olen kuunnellut levyä sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että tuo sana on MUUTOS.  Young pohtii tällä levyllä menneisyyttä ja tulevaisuutta, mennyttä ja tulevaa rakkautta. Human Highwayssa Young tekee tiliä menneestä seuraavaan tapaan:

I come down from the misty mountain
I got lost on the human highway
Take my head refreshing fountain
Take my eyes from what they’ve seen
Take my head and change my mind
How could people get so unkind

Comes A Timessa Young laulaa rakkaudesta (ja maailmasta ja hippiliikkeestä?):

You and I we were captured
Comes a time when you settle down
We were right we were giving
That’s how we kept what we gave away

Loistavassa avauskappaleessa Goin’ Back on rauhallinen, seesteinen tunnelma, mutta silti maailmanloppu on koko ajan läsnä:

Driven to the mountains high
They were sunken in the cities deep
Livin’ in my sleep
I feel like goin’ back
Back where there’s nowhere to stay
When fire fill the sky
I’ll still remember that day
These rocks I’m climbing down
Have already left the ground
Careening through space

Loistavia sanoituksia! Erinomaisia laulusuorituksia Youngilta!  Hienoja teemoja. Upeita melodioita!

lp-vinil-neil-young-comes-a-time-d_nq_np_310-mlb4683169755_072013-f

KLASSIKKO!    K  K  K  K  K !

Harri Huhtanen 2006

Top 10 Kesäkuu 2009

Alla kesäkuun 2009 TOP10 albumilistani:
cover_404762112008

ALBUMILISTA 18

01. (–) GENESIS: Selling England By The Pound (LP) (1973) (RE,2kk )
02. (02) JOY DIVISION: Heart And Soul. (4CD) (recordings 1978-81, prod. 1997/2008) (2kk)
03. (-) PETER GABRIEL: So. (1986) (UUSI)
04. (04) YES: Yessongs (3LP)(1973) (3kk)
05. (-) YES: The Yes Album (1971) (RE 2kk)
06. (09) YES: Tales From Topographic Oceans (2LP) (1973) (3kk)
07. (-) BOB DYLAN: Together Through Life (2009) (UUSI)
08. (10) NEIL YOUNG: Fork In The Road (2009) (2kk)
09. (-) BLIND FAITH: Blind Faith (1969) (LP) (UUSI)
10. (-) NICO: The End (1974) (UUSI)

Alun perin ajattelin nostaa Joy Divisionin loistavan Heart and Soul boksin ykköseksi, mutta sitten Genesis tulikin väliin. Olen aina pitänyt Selling England By The Poundista(1973), mutta kun nyt hetken mielenjohteesta vuosien tauon jälkeen kuuntelin levyn uudestaan huomasin, että se on vielä paljon parempi kuin olin muistanutkaan! On upeaa miten jotkut näistä vanhoista klassikoista edelleen yllättävät positiivisesti. On myös aika antaa kunniaa Peter Gabrielille, jonka loistava So(1986)-albumi on yksi parhaita 1980-luvulla tehtyjä foto-3levyjä. Blind Faith saattaa olla tuiki tuntematon suurelle osalle Winterluden lukijoista. Kyseessä on Eric Claptonin ja Steve Windwoodin erittäin lyhytikäinen superbändi, joka perustettiin legendaarisen Cream-yhtyeen hajoamisen jälkeen. Bändi teki ainoastaan yhden albumin. Nico, oikealta nimeltään Christa Päffgen (1938-88) oli saksalainen malli, jonka laulajaura käynnistyi jo 1960-luvun puolivälissä. Nico julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 1967 ja samoin aikoihin alkoi yhteistyö legendaarisen Velvet Undergroundin kanssa. Nico julkaisi 20 vuotta kestäneen uransa aikana yhden levyn Velvet Undergroundin kanssa sekä kuusi soololevyä.

Leonard Cohen: New Skin For The Old Ceremony (1974)

118001403Levyn sisältö: Is This What You Wanted / Chelsea Hotel #2 /  Lover Lover Lover /  Field Commander Cohen / Why Don’t You Try   ///   There Is a War / A Singer Must Die / I Tried to Leave You / Who by Fire / Take This Longing / Leaving Green Sleeves

Muusikot: Leonard Cohen –  kitara ja laulu / John Lissauer – kosketinsoittimet ja taustalaulu /  Emily Bindiger – taustalaulu / Gerald Chamberlain – trumpetti / Erin Dickins – taustalaulu  / Lewis Furey – viulu /   Ralph Gibson – kitara /  Armen Halburian – lyömäsoittimet  /  Janis Ian – laulu / Gail Kantor – taustalaulu / Jeff Layton – banjo, mandoliini, kitara ja  trumpetti / Barry Lazarowitz – lyömäsoittimet / Roy Markowitz –rummut / John Miller – basso /  Don Payne – basso

Neljäs kerta toden sanoo? Cohenin neljännen levyn nimi, New Skin For The Old Ceremony (1974), kertoo jo paljon sen sisällöstä: vanhoja rakkauslauluja uudessa kuosissa. Viimeinkin kuulostaa siltä, ettei Cohen enää pelkästään varioi ykköslevyn musiikillisia teemoja, vaan on tyylillisesti päässyt eteenpäin. Tällä levyllä on paljon jazz-sävyjä ja myös instrumentaatio jousitaustoineen ja eksoottisine lyömäsoittimineen on askel eteenpäin. Erityisen hienolta kuulostaa äänitys, joka erottelee hyvin soittimet ja kuulostaa jopa yli 30 vuotta vanhalta vinyyliltä kuunneltuna todella tuoreelta. Odotan suurella mielenkiinnolla toivottavasti keväällä 2007 julkaistavaa CD-remasteria.

img_5296-f10315Parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla hieman petyin tähänkin levyyn, koska sekä albumin avaus- että päätöskappaleella Cohen laulaa väärin. Myöhemmät kuuntelukerrat avasivat kuitenkin kokonaisuuden ja aloin pitää myös noista kappaleista. Niissä on samaa rosoisuutta ja aitoa rock-henkeä kuin muutamissa Neil Youngin Zuma albumin kappaleissa.

Tällä kertaa upeat lyriikat ja musiikki on toistuvasti saatu saumattomaan yhteispeliin. Klassikko-kappaleita on tälläkin levyllä vain kaksi eli Janis Joplinin kanssa vietetystä yöstä kertova, kaihoisa Chelsea Hotel #2 sekä konserteissa majesteettinen, mutta levyllä ehkä turhankin lyhyeksi editoitu, Who By Fire . Kakkos- ja kolmoslevyyn nähden tämä albumi eroaa edukseen kuitenkin kappaleiden tasaisemmalla laadulla. Pidän kaikista B-puolen kappaleista ja lähes kaikista A-puolen kappaleita.  Kokonaisuutena ja musiikillisesti tämä on parempi levy kuin toinen ja kolmas albumi.

Hieno levy!   *  *  *  *  +

Harri Huhtanen 2007

Kate Bush: Before the Dawn 2016 – Take 2

7e57d261cda52ef2f1239fe0afbb5a1eAlla julkaistavan 4LP:n sisältö sekä linkki artikkeliin, jossa on kerrottu tarkemmin tästä uudesta Kate Bush levystä:

LP 1
Side 1
Lily /  Hounds of Love /   Joanni /  Top of the City

Side 2
Never Be Mine / Running Up that Hill / King of the Mountain

LP 2
Side 1
Astronomer’s Call  /  And Dream of Sheep /  Under Ice  /  Waking the Witch /  Watching Them Without Her / Watching You Without Me

Side 2
Little Light / Jig of Life /  Hello Earth /  The Morning Fog

LP 3
Side 1
Prelude /  Prologue /  An Architect’s Dream  /   The Painter’s Link

Side 2
Sunset  /  Aerial Tal /  Somewhere In Between /  Tawny Moon

LP 4
Side 1
Nocturn /  Aerial

Side 2
Among Angels  /  Cloudbusting

http://www.superdeluxeedition.com/news/kate-bushs-before-the-dawn-live-performance-to-be-released-in-november/

Harri Huhtanen 2016

Kate Bush: Before the Dawn 2016 – Take 1

98a6d2fdf50077980bff30ec1cc01dd4Arvostuksella, tunnettavuudella  ja levymyynnillä mitaten Kate Bush on supertähti. Samalla hän on kuitenkin yksi rockhistorian vähiten keikkailleista artisteista. Hän teki suosionsa alkuaikoina vuonna 1979 huhtikuusta toukokuuhun lyhyen Euroopan kiertueen, jonka 29 konsertista vain 11 järjestettiin Iso Britannian ulkopuolella. Sen jälkeen pitkä hiljaisuus. 1980-, 1990- ja 2000-luvulla häntä nähtiin vain satunnaisesti hyväntekeväisyystapahtumissa, levypromojen yhteydessä tai yllätysvierailijana toisten artistien konserteissa esittämässä yksittäisiä kappaleita. Niinpä Kate Bush pääsi jopa Suomen pääuutisiin maaliskuussa 2014 kun ilmoitettiin että hän järjestää 35 vuoden tauon jälkeen konserttisarjan Lontoossa. Kiertuetta siitä ei koskaan tullut, koska kaikki konsertit  olivat Lontoon Eventim Apollossa elo-lokakuussa 2014. Konsertteja oli 22 ja ne kaikki loppuunmyytiin. Tästä huolimatta kiertueelle Kate ei suostunut lähtemään, vaan vetäytyi jälleen keikkojen jälkeen julkisuudesta.

Kahden vuoden odotuksen jälkeen Kate Bush on nyt lokakuussa 2016 ilmoittanut että keikoista koottu live albumi Before The Dawn julkaistaan 3CD:n ja 4LP:n paketteina.Alla marraskuussa ilmestyvien levyjen sisältö:

CD 1
1. Lily
2. Hounds of Love
3. Joanni
4. Top of the City
5. Never Be Mine
6. Running Up that Hill
7. King of the Mountain

CD 2
1. Astronomer’s Call
2. And Dream of Sheep
3. Under Ice
4. Waking the Witch
5. Watching Them Without Her
6. Watching You Without Me
7. Little Light
8. Jig of Life
9. Hello Earth
10. The Morning Fog

CD 3
1. Prelude
2. Prologue
3. An Architect’s Dream
4. The Painter’s Link
5. Sunset
6. Aerial Tal
7. Somewhere In Between
8. Tawny Moon
9. Nocturn
10. Aerial
11. Among Angels
12. Cloudbusting

Harri Huhtanen 2016

Rolling Stones: Blue & Lonesome 2016

stonesbluedeluxe

Lopultakin rollarit julkaisevat uuden studiolevyn! Uuden albumin nimi on Blue & Lonesome ja se ilmestyy joulukuussa 2016. Kyseessä on rollareiden ensimmäinen studiolevy vuoden 2005 Bigger Bangin jälkeen.  Uusia Jagger & Richards -sävellyksiä ei kuulla, vaan kyseessä on cover-levy. Alla levyn sisältö:

  1.  Just Your Fool” – Buddy Johnson
  2.  Commit a Crime” – Howlin’ Wolf
  3.  Blue and Lonesome” – Memphis Slim
  4.  All of Your Love” –   Magic Sam
  5.  I Gotta Go”  –  Little Walter
  6.  Everybody Knows About My Good Thing” – Grayson & Horton
  7.  Ride ’Em On Down” – Eddie Taylor
  8.  Hate to See You Go” –  Little Walter
  9.  Hoo Doo Blues” – Otis Hicks and Jerry West
  10.  Little Rain” – Ewart G. Abner Jr. and Jimmy Reed
  11.  Just Like I Treat You” –   Willie Dixon
  12.   I Can’t Quit You Baby” – Dixon

Katso myös:  https://winterlude.fi/category/rolling-stones/

20161025hh