THE BASEMENT TAPES (1967) REVISITED – Take 1

img_0241Dylanin Bootleg Series 11 julkaistiin marraskuussa 2014 useampana versiona. Laajin näistä käsitti kuusi CD:tä ja oli täydellisin koskaan virallisesti julkaistu Basement Tapes -kokoelma. Tässä kirjoitussarjassa arvostelen complete boksin kokonaisuudessaan…      

BOKSIN SISÄLTÖ

Tässä ennakkokatselmuksessa keskityn vain boksin ulkomusiikilliseen sisältöön. Kuuntelun perusteella tehdyn äänimateriaalin arvion aika tulee sitten paljon myöhemmin.Luettelen aluksi asioita, joiden olisin toivonut olevan toisin. Olin kuvitellut, että BS11 olisi LP‑kokoinen (33x 32cm) boksi, kuten BS10. Mutta eipä ollutkaan, vaan pikemminkin ”kuvakirjakokoa” (21,5 x22cm). Toinen pieni pettymys oli ,että vaikka boksissa on peräti kaksi kirjaa, on varsinaista tekstiä sivumäärään (42 + 122 sivua) suhteutettuna aika vähän. Kolmanneksi iso osa valokuvista on sellaisia, jotka olen eri yhteyksissä jo aikaisemmin nähnyt. Onneksi positiivisia asioita onkin sitten paljon enemmän. Alla alustavaa luetteloa niistä:

1. Boksin kotelo on vankkaa pahvia eli ei kyllä ihan tavallisessa käsittelyssä repeä liitoksistaan.

2. Lo & Behold ‑niminen 122 ‑sivuinen valokuvakirja on sidottu, kannet ovat paksut, sivujen paperilaatu erinomainen ja siksi pääasiassa mustavalkoiset valokuvat toistuvat niissä erittäin tarkkoina.

3. Sama pätee itse levykansioon, joka on siis samankokoinen 42 sivuinen kirja, jonka etu‑ ja takasivuille levyt on sijoitettu jännän näköisiin kelanauhakoteloita muistuttaviin taskukansioihin. Tämänkin kirjan paperilaatu ja painojälki on erittäin korkeatasoista

Tekstit

Ykköskirjassa eli albumikansiossa on Sid Griffinin (sivut 3‑18), Clinton Heylinin (sivut 23‑33) ja Jan Haustin (sivut 34‑36) 2014 kirjoitetut tuoreet artikkelit Basement Tapesin historiasta. Kakkoskirjassa nimeltään Lo And Behold on Ben Rollinsin johdantokirjoitus (sivu 1) sekä John Sheelen (sivu 107) selostus vuoden 1975 virallisen Basement Tapes 2LP:n valokuvaus‑sessioista.

1076476160Valokuvat

Valokuvia on sivumääräisesti paljon enemmän kuin tekstiä mikä onkin ymmärttävää kun tutkinnan alla on näin rajattu aihe. Ykköskirjan kuvien tekijä on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Elliott Landy . Hän vastaa myös kakkoskirjan ensimmäisen kappaleen kuvista (sivut 4‑ 37, 1968). Toisen kappaleen (sivut 40‑47, 1967) valokuvia en ole aikaisemmin nähnyt. Takakannen krediitti‑osiossa mainitaan vain että kuvat on saatu Arie De Reusilta . Kolmanteen kappaleeseen (sivut 49‑104) on kerätty sekalainen joukko kuvia muiden artistien Basement Tapes ‑kappaleiden levytyksistä, mukana on myös valokopioita vuosien 1967‑69 lehtiartikkeleista sekä levy‑yhtiön tiedotteista ja kirjeistä sekä muutamien BT ‑bootlegien, Dylan‑kirjojen ja Dylan‑aiheisten lehtijulkaisujen kansista. Kirjan viimeiseen eli neljänteen kappaleeseen (sivut 106‑119) on kerätty John Steelen virallisen vuoden 1975 BT‑albumin valokuvaus session kuvia.

Nämä tiedot nyt aluksi. Tutkimus jatkuu. Hienoa, että nämä ikivanhat nauhat on pelastettu ja julkaistaan vihdoinkin niiden historiallista arvoa kunnioittavassa kokonaisuudessa.

Harri Huhtanen 2014

Bob Dylanille kirjallisuuden Nobel -palkinto 2016! -Take 7

92471643_dylan1_paBob Dylan on lähettänyt Nobel -komitealle harvinaisen kirjeen, jossa hän ilmoittaa arvostavansa paljon saamaansa palkintoa, mutta ettei hän muiden sitoumuksien vuoksi voi valitettavasti saapua paikalle noutamaan sitä.   Nobel-”draama” siis jatkuu. Seuraavaksi saamme jännittää pitääkö Dylan puolen vuoden sisällä vaaditun luennon. Jos palkinnonsaaja ei pidä luentoa säädetyssä ajassa voi hän menettää palkintonsa.

Komitean lausunnossa todetaan: ”Odotamme luentoa, jonka Bob Dylan on velvollinen pitämään – se on ainoa vaatimus – kuuden kuukauden kuluessa palkintopäivämäärästä, joka on 10.joulukuuta 2016”

20161116hh

Leonard Cohen: Recent Songs 1979

bookletLevyn sisältö:The Guests /  Humbled In Love /  The Window /  I Came So Far For Beauty
Un Canadien Errant (The Lost Canadian) / The Traitor /  Our Lady Of Solitude / The Gypsy’s Wife /  The Smokey Life / Ballad Of The Absent Mare

Muusikot: Leonard Cohen – laulu ja akustinen kitara /  Mitch Watkins, Ricardo Gonzalez, Filipe Perez – kitarat /  Everado Sandoval – guitarrón  / Abraham Laboriel, Charles Roscoe Beck, John Miller – bassot / John Lissauer – piano ja sovitukset / Garth Hudson – Yamaha piano / Bill Ginn – sähköpiano / Randy Waldman – urut / Steve Meador – rummut / John Bilezikjian – oud  / Raffi Hakopian, Agostin Cervantes, Armando Quintero, Luiz Briseño, Miguel Sandoval – viulut / Paul Ostermayer – saksofoni / Edgar Lustgarten – sello / Jose Perez, Pablo Sandoval – trumpetti /  Earl Dumler – oboe / Jennifer Warnes, Jim Gilstrap, Julia Tillman Waters, Maxine Willard Waters, Roger St. Kenerly, Stephanie Spruill – taustalaulu / Jeremy Lubbock ja Luiz Briseño –jousisovitukset ja orkesterin johtaminen

Epäonnisen Spector-seikkailun jälkeen Cohen on kuudennella studiolevyllään, Recent Songs (1979) jälleen liikkeellä itsenäisenä taitelijana. Tämäkin levy on kokeilu. En tiedä mitä kaikkea Cohenille tapahtui vuosina 1977-79, mutta ainakin hänen äitinsä kuoli, kuten hän tämän levyn kansiteksteissä mainitsee. Cohen yrittää tälläkin levyllä epätoivoisesti löytää uutta suuntaa ja uutta ilmaisutyyliä. Muutamissa levyn kappaleissa hän onkin onnistunut erittäin hyvin uudistamaan laulutyyliään, mutta mitään mestariteosta tästä levystä ei valitettavasti kuitenkaan syntynyt, sillä musiikkityylien kirjo on liian laaja ja liian epämääräinen. Tällä levyllä kuullaan folkkia, yökerho-jazzia, mexicanaa, americanaa jne. Ei synny yhtenäistä linjaa. Muutamissa kappaleissa on hieno sanoitus, muutamissa taas varsin keskinkertainen. Soittajat ovat huippuluokkaa, mutta edustavat niin erilaisia tyylilajeja, että välillä yhdistelmät kuulostavat hieman oudoilta.

rnf1Ihailen eniten kakkospuolen avauskappaletta The Traitor , jossa Cohen on onnistunut uudistamaan ilmaisunsa täydellisesti. Hän laulaa tämän upean folk-balladin erittäin softisti ja myös fraseeraus on uudistunut. Tekstin rytmitys muistuttaa Dylan parhaita folk-teoksia. Toinen upea kappale on vanhoista persialaisista runoista innoituksensa saanut The Guests, joka avaa vinyylilevyn ykköspuolen. Sekä edellisellä että tällä kappaleella loistavat erityisesti levyn huippumuusikot Raffi Hakopian (viulu) sekä John Bilezikjian (kreikkalainen Oud-soitin).  Levyn muut kappaleet eivät pahemmin minua innosta, lukuunottamatta niitä, joilla soittavat Hakopian tai Bilezikjian, joita ilman tämä levy olisi paljon huonompi.

Parhaiden kappaleiden ansiosta kelpo levy   * * * * –

Harri Huhtanen 2007

Miksi kukaan enää julkaisee albumeja?

zombies-odessey-oracEräs tuttavani kysyi minulta ilkikurisesti tuhansien levyjen kokoelmaani katsellessaan: “miksi kukaan enää julkaisee albumeja?”. Hän tiesi että se oli minulle inhottava, mutta tarpeellinen kysymys. Heitin pallon hänelle takaisin ja kysyin: “Miksi kukaan enää julkaisee romaaneja?  Eikö olisi järkevämpää julkaista vain korkeintaan 10-sivuisia tarinoita ja nekin mieluummin vain sähköisinä versioina?”

Kulttuuri ja se mikä on arvokasta ei muutu teknologian “käskystä” tai trendien ikeessä.  1900-luvulla ennustettiin että ooppera kuolee äänilevyjen ja musikaalien vuoksi. Eipä vaan ooppera kuollut. 1960-luvulla väitettiin että TV tappaa elokuvateatterit ja hetken näyttikin siltä, mutta nykyään elokuvissa käydään enemmän kuin koskaan aikaisemmin.  2000-luvulla väitettiin että Internet tappaa TV:n, mutta niin vaan taas kävi että TV:n katsojaluvut putosivat vain hetkellisesti ja todellisuudessa TV-kanavien määrä on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan. Esimerkkejä siitä, miten uusi teknologia ei ole syrjäyttänyt vanhaa on loputtomiin. Viestini tässä on se, että Spotify ja vastaavat palvelut eivät loppupeleissä uhkaa albumeja. Kiireisimmät ihmiset tosin varmaan siirtyvät pelkkien irtobiisien kuunteluun, mutta ei siinä ole mitään uutta. Ainahan on ollut paljon ihmisiä, joita musiikki kiinnostaa vain satunnaiskuuntelussa.

Hyvä albumi on kuin romaani. Se on laajempi konaisuus. Siitä voi nauttia enemmän kuin yksittäisestä hittibiisistä. Elokuvakin kestää kaksi tuntia. Voiko kukaan kuvitella maailmaa, jossa esitettäisiin vain 3-6 minuutin elokuvia?!  Albumien formaatit vaihtuvat ajan myötä: ensin oli savikiekot, sitten LP:t, sitten CD ja DVD ja varmaan vielä ajan myötä tulee uusia formaatteja, mutta albumi käsitteenä ja kultturellisena tuotteena ei mihinkään häviä, koska aina löytyy ihmisiä jotka arvostavat ja haluavat kuulla kokonaisuuksia irtobiisien ja potpourien sijaan.

 Harri Huhtanen 2016   

Helsinki 10.-12.11.2016 – osa 3

83e56e9dc0a63847fefbd74087805565Lauantaina 12.11.16 vierailin heti aamutuimaan Kampin keskuksen vieressä sijaitsevassa levykauppa Äxssä Fredikinkadulla. Vaikka valtakunnallinen levykauppa Äx myy ensisijaisesti uusia levyjä ovat he viime vuosina panostaneet kiitettävästi myös käyttyihin levyihin. Helsingin Äxstä tarkempi kuvaus myöhemmin sarjassani kaikki Suomen vinyylidivarit.

Ennen Turkuun paluuta ruokailu oli uudessa japanilais-korealaisessa ravintola Helmessä, joka sijaitsee japanese-coursemyös Kampissa, Eerikinkatu 14:sta. Ravintola oli saanut hyviä arvosteluja lehdissä ja netissä. Alakerrassa oli korealainen puoli, jossa asiakkaat valmistavat itse ruokaa pöytiin upotetuilla pannuilla.  Yläkerrassa tarjoillaan sekä kylmiä että lämpimiä japanilaisia annoksia. Takapihan lähtökohtaisesti kolkko, pitkänomainen huoneisto oli saatu sisustettua yllättävän viihtyisäksi. Alkuannokset olivat herkullisia, pääruokien taso oli vaihtelevampi. Seurueemme loppulasku oli varsin kohtuullinen eli juomineen hinnaksi tuli 30e/ henkilö.

Harri Huhtanen 2016

Helsinki 10.-12.11.2016 – osa 2

km-renessanssi-784x294px

Perjantai 11.11.16 alkoi surkeissa merkeissä. Heräsin jo kahdeksalta siihen että kännykkääni tuli viesti Leonard Cohenin kuolemasta. Avasin heti TV:n  ja totesin ,että Donald Trump-mielenosoitusten ohella Cohenin kuolema oli pääuutinen myös kaikilla kaapelikanavilla. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa vierailu läheisessä Kansallismuseossa, jossa oli menossa harvinainen Pohjois-Italian renesanssitaidetta esittelevä näyttely. Bresciasta oli tuotu Suomeen peräti neljäkymmentä 1500-luvun renesanssimestarien öljyvärimaalausta ja mikä parasta: näyttelyssä kuvaaminen oli sallittua!  Italiassahan näin ei ole, mutta onneksi Suomessa ollaan vielä tässä asiassa turistiystävällisempiä.  Iltapäivän ruokailu oli Luklan lähellä sijaitsevassa välimerellisessä Bar Teo -ravintolassa, joka on erikoistunut edullisiin tapas-annoksiin. Valitettavasti tällä kertaa edullisuus ja laatu eivät kohdanneet, sillä 10 tapas-annoksen menussa lähes puolet annoksista oli varmaan suoraan marketin purkeista siirretty asiakkaan lautaselle. Esimerkiksi dolmadeseja ei oltu vaivauduttu edes mikrossa lämmittämään ja sama vaikutelma oli sienissä. Onneksi jälkiruuat olivat hieman parempia.12b67ee760d52a056e9d8f375df3c173

Illan kohokohta oli Procol Harumin konsertti Finlandia -talolla. Yleisö oli varsin varttunutta, keski-ikä oli tässäkin tapahtumassa (vrt. diary 4.9.16) selvästi yli 50v.  Valitettavasti konsertti ei ollut yhtä hieno kuin loppuvuoden 2015 konsertti Logomossa.

Harri Huhtanen 2016

Helsinki 10.-12.11.2016 – osa 1

21579_200x200Torstaina 10.11.16 matkustin Helsinkiin. Keskiviikkona oli varmistunut ,että Donald Trump on seuraava USA:n presidentti. Lunta oli tullut erityisesti pääkaupunkiseudulla yön ja päivän aikana melkoisesti ja koska aurauskalusto ei ollut vielä ehtinyt kaikkea kärrätä pois, olivat kadut ja tiet varsin loskaisia. Tuuli teki seitsemän asteen pakkasesta melko purevan. Onneksi aika läheltä Crowne Plazaa löytyi kodikas nepalilainen ravintola nimeltään Lukla. Annokset eivät olleet ylirasvaisia kuten monissa muissa Helsingin nepalilaisissa ravintoloissa ja mausteitakin oli käytetty hillitysti ja taidolla. Lisäksi annosten hinnat olivat varsin maltillisia. Niinpä tätä uutta Runeberginkadun ja Mannerheimin tien risteyksessä sijaitsevaa ravintolaa voin lämpimästi suositella. tart113

Illalla oli vuorossa Yrjönkadulla sijaitsevan Lilla Teaternin Molieren Tartuffe. Tämä oli ensimmäinen kerta kun vierailin Lilla Teaternissa.  Sovituksen, dramaturgian ja näytelijätyön osalta esitys ei vetänyt vertoja Kansallisteatterissa syyskuussa näkemälleni Luulosairaalle. Tosin Tartuffen pääroolissa esiintynyt Asko Sarkola oli ajoittain hyvinkin vakuuttava. Ehkäpä nautintoani vähensi se että näyttelijät puhuivat ruotsia ja että puvustus ja lavasteet olivat moderneja päinvastoin kuin Kansallisteatterin Luulosairaassa.

Harri Huhtanen 2016

 

Leonard Cohenin kuolema 7.11.2016

Päivitys 30.11.2020. Cohenin kuolemasta on kohta kulunut jo neljä vuotta. Kyllä aika kuluu nopeasti nykyään! Juuri äsken eli marraskuussa 2016 olin Helsingissä Crowne Plaza-hotellissa kun kaverini varhain perjantai-aamulla 11.11.16 lähetti minulle tekstiviestin Cohenin kuolemasta. Samoihin aikoihin CNN lähetti uutisia uudesta USA:n presidentistä, Donald Trumpista. Se oli siis kahdella tavalla surullinen päivä. Erikoista kyllä, vieläkään Cohenin lopullista kuolinsyytä ei ole ilmoitettu julkisuuteen. On kuitenkin varmistunut että viimeiset vuotensa maestro sairasti kroonista lymfaattista leukemiaa. Cohenin managerin mukaan kuolema ei kuitenkaan johtunut syövästä.

71884892_marianne-large_transgsao8o78rhmzrdxtlqbjdblzzuweiq4lwfh_svfcfxq

Leonard Cohenin piti olla rikas  mies ja hän olikin, kunnes manageri kavalsi kaikki hänen rahansa. Asia oli oikeudessa vuonna 2005 ja kuten tyypillistä tällaisissa tapauksissa,  asiaa puitiin vuosikausia. Lopulta manageri tuomittiin syylliseksi, mutta rahojaan Cohen ei koskaan saanut takaisin. Niinpä hän lähti vielä ikämiehenä kahdelle maailmankiertueelle, joista molemmat ulottuivat myös Suomeen. Kiertueet vuosina 2008-2010 ja 2012-2013 korjasivat Cohenin talouden, mutta ilmeisesti hänen terveytensä alkoi heiketä ja siksi hän ei konsertoinut enää joulukuun 2013 jälkeen.  Vuonna 2014 Cohen täytti 80 vuotta ja julkaisi merkkivuoden kunniaksi hienon uuden studioalbumin nimeltään Popular Problems.  Lokakuussa 2016 ilmestyi You Want It Darker. Levyn ilmestymisen aikoihin Cohen antoi epätavallisen synkän haastattelun, jossa totesi olevansa valmis kuolemaan ja toivoi vain että kuolema olisi kivuton.  Myöhemmin Cohen perui puheitaan ja sanoi liioitelleensa ja totesi, että hän on aina ollut taipuvainen suurentelemaan ja dramatisoimaan asioita. ”Aion elää ikuisesti”, totesi hän lopuksi.

Sitten perjantai yöllä 11.marraskuuta uutistoimistot ympäri maailmaa alkoivat välittää sensaatiouutista: Leonard Cohen oli kuollut!  Kuolinsyytä ei ilmoitettu,  mutta vähän myöhemmin selvisi että Cohen olikin kuollut jo maanantaina 7.marraskuuta 2016 ja hautajaiset oli järjestetty Montrealissa jo torstaina 10.11.2016. Mihin Cohen kuoli?  Ehkäpä tarkka tieto tästä saadaan lähiviikkoina?  Tähän mennessä lehdissä on vihjailtu syövästä sekä jostain ”onnettomuudesta”, johon Cohen joutui vähän ennen kuolemaansa. Joka tapauksessa Cohen oli lopulta oikeassa itseironisessa lausunnossaan: hän elää ikuisesti, siis laulujensa kautta.

Harri Huhtanen 2016

 

The Doors: Morrison Hotel 1970

doorsmorrison_1Levyn sisältö:   A-puoli: Hard Rock Cafe:  Roadhouse Blues  / Waiting for the Sun  / You Make Me Real / Peace Frog  / Blue Sunday  / Ship of Fools  /  B-puoli: Morrison Hotel:  Land Ho!  / The Spy  /  Queen of the Highway / Indian Summer /  Maggie McGill

Muusikot:  Jim Morrison – laulu  /   Robbie Krieger – kitara /   Ray Manzarek – piano, basso, urut /   John Densmore – rummut /  Ray Neopolitan – bassokitara /  Lonnie Mack – bassokitara kappaleissa ”Roadhouse Blues” ja ”Maggie M’Gill” /  G. Puglese – huuliharppu kappaleessa ”Roadhouse Blues

 

Epäonnisen Soft Parade (1969) -kokeilun jälkeen Doorsin miehet löysivät taas yhteisen sävelen loppuvuoden 1969 sessioissa, joiden tuloksena seuraavana vuonna julkaistiin erinomainen Morrison Hotel -albumi. Vaikka Morrison Hotel on vain hajanainen kokoelma monia eri teemoja käsitteleviä lauluja, on se musiikillisesti mannaa jokaisen Doors -fanin korville. Erityisesti uusi 40-vuotisjuhlajulkaisu tuo hienosti esille levyn suurimman vahvuuden, joka on tasapainoinen bändisoundi. Musiikin selkärankana toimii morrison_hotel_by_xchemikillx-d34hkc6Densmoren tiukan svengaava ja ennen kaikkea tarkka rumputyöskentely, joka uudella julkaisulla on kuultavissa koko komeudessaan. Kriegerin taidokas kitararointi tukee hienosti Morrisonin laulua ja kokonaisuuden kruunaavat Manzarekin kosketinsoitinosuudet, joiden skaala ulottuu Roadhouse Bluesin bluesrockista Blue Sundayn meditatiiviseen tunnelmointiin. Tällä levyllä myös Morrison osoittaa versaliteettinsa, sillä luulenpa, että harvassa ovat laulajat jotka pystyvät esittämään vakuuttavasti sekä melankolisen Indian Summerin että räjähtävän Maggie M’Gillin.

Vuoden 2007 juhlajulkaisulla soundi on erittäin tarkka ja erotteleva, paljon lämpimämpi ja nyanssirikkaampi kuin vuoden 1997 remasterilla. Lisäksi juhlajulkaisulla on peräti 40 minuuttia bonus-materiaalia, tosin suurin osa pelkkiä Roadhouse Blues -outtakesia (otot 1-3, 6 ja 13-15). Morrison on kuitenkin niin karismaattinen esiintyjä, että jopa nämä ylijäämänauhat kuuntelee innostuneena. Ja tuleehan sieltä muutamia aforismeja. Mieleenpainuvin on ”Money beats soul every time” jota Morrison hokee uudestaan ja uudestaan Roadhouse Bluesin ottojen välillä. Mukana on myös itseironista huumoria, sillä yhdessä kohtaa (humalainen?) Morrison valittelee muille bändin jäsenille, ettei nauhoituksista tule mitään, koska ”te kaverit kuulostatte humalaisilta rammoilta hoipertelemassa portaissa”.

HIENO LEVY!   * * * * ½

Harri Huhtanen 2007