Päivitys 2016:
Adele Laurie Blue Adkins on syntynyt 5.5.1988. Tähän mennessä hän on julkaissut kolme albumia, jotka hän on nimennyt ikänsä mukaan. Adelen uusimman, loppuvuodesta 2015 ilmestyneen levyn nimi on 25. Ilmeisesti levyn julkaisu viivästyi, ainakaan numero ei enää täsmää Adelen ikään, sillä toukokuussa 2015 Adele juhli jo 27.syntymäpäiväänsä. Alla olevat kirjoitukset on poimittu vanhasta Winterludesta, jossa julkaisin ne vuonna 2012.
Joulukuussa 2011
Vuoden 2011 kuuma nimi artistirintamalla on ollut 21-vuotias ADELE, joka julkaisi debyyttialbuminsa Adele 19 vuonna 2008. Debyytillään Adele menestyi Iso-Britanniassa, mutta tänä vuonna julkaistu kakkosalbumi, Adele 21 oli varsinainen pankinräjäyttäjä, sillä se ja menestyksellinen USA:n kiertue nostivat Adelen koko maailman tietoisuuteen. Vuoden 2012 Grammy-gaalassa Adele on ehdolla peräti kuudessa eri kategoriassa. Syyskuussa Adele esiintyi Lontoossa kuuluisassa Albert Hallissa. Konsertti kuvattiin ja siitä on jo julkaistu laadukkaat DVD- ja Blu-Ray -tallenteet. TV2 lähettää kyseisen konsertin TÄNÄÄN (31.12.11) klo 23.35.
Maaliskuussa 2012
Adele puhdisti pöydän Grammyistä eli hän voitti kaikki sarjat, joissa oli ehdolla. Viime vuonna ilmestynyttä ADELE 21 levyä on nyt myyty jo 18 miljoonaa kappaletta ja tämä siis aikana, jolloin yleisesti valitetaan että levymyynti on vähentynyt! Hiipii mieleen sellainen kerettiläinen ajatus, että olisikohan osasyynä 2000-luvun levymyynnin vähentymiseen tähän saakka ollut tarpeeksi lahjakkaiden artistien puute?
YLE lähetti 2012 Grammy gaalan parhaat palat joitain päiviä sitten ja Adelen esityksessä kiinnitti huomiota se, miten hienosti hän täyttää lavan pelkällä äänellään. Rhianna ja Kate Perry olivat myös hyviä, mutta he tarvitsivat tuekseen valtavan määrän tanssijoita sekä yleisiä gimmikkejä. En tiedä onko Adele yksittäinen ilmiö vai onko hän alku uudelle trendille, jossa lavashown jatkuvasti lisääntyneestä ulkomusiikillisista painotuksesta ollaan vähitellen taas palaamassa kohti aidompaa, riisutumpaa musiikillista ilmaisua.
Harri Huhtanen 2011-2012
On korkea aika antaa kunniaa tälle persoonalliselle, omaleimaiselle ja ainutlaatuiselle 1970-luvun suomirockin/folkin/singer-songwriter- musiikin pioneeriryhmälle. Kasevaa on vaikea verrata mihinkään ulkomaalaiseen bändiin, koska heidän tyylinsä oli niin uniikki. Joitain yhtymäkohtia ehkä löytyy Eagelsien varhaistuotannosta, lähinnä nuo stemmalaulut ja kauniit melodiat. Tuore 35v-juhlajulkaisu on komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa! Arkistoista on kaivettu esiin noin 40min 1970-luvun TV-taltiointeja. Niissä bändi on parhaimmillaan! Myös vuosien 1982 ja 1983 taltioinnit ovat mielenkiintoisia, mutta ehdottomasti eniten mieltäni lämmittivät juuri nuo 1970-luvun pätkät, jotka muistan nähneeni TV:stä jo silloin kun ne ensimmäisen kerran näytettiin.
VIHDOINKIN…pääsin Kasevan keikalle! Eilen Porin Teatterissa näin ja kuulin bändiä ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti LIVENÄ. Istuin neljännessä rivissä, teatteri oli loppuunmyyty. Hieno tunnelma ja hieno konsertti josta yritän jossain vaiheessa saada tänne jonkinlaisen kokonaisarvion. Tämä viesti nyt kuitenkin alkajaisiksi Twitter-tyyppisenä pikatiedotteena siitä, että minä tein sen! En mennyt katsomaan Helsinkiin megasuosittua U2:ta, vaan pieneen porilaisteatteriin Kasevan intiimiä ja nostalgista konserttia! Satakunnan Kansan (23.8.2010) mukaan Kaseva soitti Porissa alla olevan setin:
En päivällä sua nää – Meidän huoneessa 1982
Eilinen keikka Barhovissa, Raumalla ei vetänyt vertoja elokuiselle Porin Teatterin keikalle, syy ei kuitenkaan ollut bändin, vaan örveltävän yleisön. Vaikutti siltä ,että suurin osa oli tullut vain viettämään tavallista lauantain tanssi-iltaa ja alkoholinkulutus oli sen mukaista. Parhaimmillaan Kasevan omaperäinen musiikki on konserttitiloissa, tästä taannoinen Porin teatterin konsertti oli hyvä esimerkki. Hienoa oli kuitenkin nähdä taas Kaseva livenä, se on pääasia 
että ”pojat” jaksavat jatkaa keikkailua eivätkä anna Kaseva-musiikin jäädä pölyttymään radion arkistoihin. Minulla oli muuten molemmat Kaseva älppärini mukana, mutta tilaisuutta nimmarien pyytämiseen ei tullut. No, ehkä sitten ensi kerralla. Koska saavuin kaupunkiin jo perjantaina, tuli myös turismia harrastettua eli kyllä on Rauman vanha kaupunki komea! Ei se turhaan ole päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Ottakaapa siitä oppia porilaiset!
Olen aina pitänyt hirveästi JJ Calesta ja minulla on kaikki hänen vinyyliajan levynsä. Kolme vuotta sitten JJ Cale ryhtyi yhteistyöhön hyvän ystävänsä Eric Claptonin kanssa ja tuloksena on rento, mutta erittäin hieno ja musiikillisesti raffinoitu levy! JJ Calen tavaramerkki on aina ollut sama kuin parhailla bluesmiehillä eli minimalismi, vähäeleinen soitto jolla hän kuitenkin pystyy ilmaisemaan enemmän kuin monet suureelliset muusikot. JJ Calen tapauksessa vähän on aina enemmän! Tällä levyllä tosin iso joukko erittäin lahjakkaita soittajia (mm. edesmennyt Billy Preston) pitävät huolta siitä, että vähän on ”kuorrutettu paljolla” . 
Syyskuussa 1962 Lontoon Regent Streetin Polyteknisessä koulussa Cambridgestä tullut Roger Waters tapasi Nick Masonin ja Richard Wrightin. Amerikkalainen rhythm’n’blues sekä moderni jazz kiinnostivat heitä. Niinpä kaverukset soittivat vuosina 1962-64, ennen Pink Floydin syntyä yhdessä useammassa eri kokoonpanoissa, joissa oli heidän lisäkseen vaihtuvia muusikoita. Näitä etsikkovaiheen bändejä olivat mm. Sigma 6, The Meggadeaths ja The (Architectural) Abdabs. Abdabissa olivat mukana Keith Noble (laulu), Juliette Gale (laulu) sekä Clive Metcalfe (basso), Waters (kitara), Wright (rytmikitara) ja Mason (rummut).
Syyskuussa 1963, Waters ja Mason muuttivat vuokralle taloon osoitteessa 39 Stanhope Gardens. Talon omistaja Mike Leonard toimi myös opettajana Regent Streetin polyteknisessä koulussa. Loppuvuodesta 1963 Pink Floyd kaverukset joutuivat taas vaihtamaan bändin nimeä, koska Noble ja Metcalfe erosivat bändistä.
64 kun Watersin Cambridgen aikojen kaveri Syd Barrett muutti Lontooseen. Tässä vaiheessa uusi kuusimiehinen bändi alkoi esiintyä nimillä The Tea Set sekä Leonard’s Lodgers. Syd Barrettin ehdotuksesta bändin nimi muutettiin vuonna 1965 The Pink Floyd Soundiksi, joka myöhemmin lyhennettiin nykyiseen muotoonsa Pink Floyd. Valitettavasti näiltä kolmelta Pro-Pink Floyd vuodelta (1962-1964) ei ole säilynyt filmi- tai audiomateriaalia tai jos on, niin sitä ei julkaistu edes tällä uudella The Early Years megaboksilla.
pursuava tulkinta Tysonin* Four Strong Windista on jotenkin helyttävän kaunis ja jää suorastaan soimaan päässä pitkäksi aikaa. Upeat sanat!
Pink Floydin The Early Yearsin ykkösboksin (PFREY1) kakkos-CD:llä on Tukholman konsertin (10.9.67) lisäksi harvinainen De Lane Lea studioilla 20.10.67 äänitetty soundtrack, joka oli tarkoitettu John Lathamin animaatiofilmiin nimeltään Speak. Yllättävää kyllä, Latham ei hyväksynyt lyhytelokuvansa soundtrackiksi Pink Floydin äänitteitä ja ehkäpä siksi nauhoitukset jäivät 50 vuodeksi pölyttymään EMI:n arkistoihin. Nyt kun olen katsonut Lathamin lyhytfilmin olen sitä mieltä että lokakuussa 1967 äänitetyt kappaleet John Latham Version 1-9 olisivat maniosti sopineet Lathamin elokuvan ääniraidaksi. Tosin PFREY1:llä julkaistut otot ovat kestoltaan yhteensä lähes 30 minuuttia, joten Lathamille ilmeisesti lähetettiin niitä lyhennetty, editoitu versio, koska Speak-elokuva on kestoltaan vain 11 minuuttia. Valitettavasti PFREY:llä ei ole tätä editoitua versiota, joten ei ole tiedossa minkälainen soundtrack Lathamille lähetettiin.
viimeisellä sivulla on kuitenkin seuraavanlainen maininta: ”Stockholm Material: Anders Lind, Peter Adamsson”. Muista lähteistä sain selville että nimenomaa Anders Lind olisi äänitteen omistaja. EMI:n kanssa oli jo aikaisempina vuosina ollut neuvotteluja äänitteen julkaisemisesta, mutta vasta nyt eli vuonna 2016 Lindin äänite ilmestyi virallisesti. Pieni joukko faneja pääsi kuitenkin kuulemaan tämän historiallisen nauhoituksen kokonaan jo vuonna 2011 kun Tukholmassa lehdet mainostivat kahta tapahtumaa (3. ja 7.5.2011), jossa alkuperäinen nauha soitettaisiin uudestaan alkuperäisessä paikassa Sveavägen 41 talossa. Tässä 
reproduktiossa Pink Floydin soittajat oli korvattu aidon näköisillä mallinukeilla! Ylempänä kuva tästä hyvin eriskummallisesta konsertista, joka lehtien mukaan oli loppuunmyyty!
Lopuksi hieman taustatietoja Gyllene Cirkeln jazzklubista, joka toimi vain noin viisi vuotta (1962-67) Sveavägen 41:ssä vuonna 1961 valmistuneessa ABF-talossa. Hyvin lähellä sitä on monta historiallista paikkaa: mm. komea Grand elokuvateatteri, jonka edessä Olof Palme murhattiin. Hänet on haudattu talon vieressä sijaitsevalle 
Ykkös CD:n ehdottomia huippuja ovat vanhat suosikkini I’m a Fool for You sekä aina yhtä upea, lähes 6‑minuuttinen irlantilaisen runoilijan Brendan Francis Aidan Behanin* teksti The Auld Triangle (viereisessä kuvassa Behanin patsas). Pidän kovasti myös Beatles‑henkisestä Mr. Bluesta sekä jo aikaisemmin julkaistusta Spanish is the Loving Tonguesta. Levyn avaava Edge of the Ocean, jota en ole aikaisemmin koskaan kuullut, on varsin mielenkiintoinen. Bells Of Rhymney on niin kaunis, että sekin nousee levyn kärkibiiseihin.
Muistan kun vuosia sitten haukuin Neil Youngin Archives -boksia hankalan kokoiseksi ja muotoiseksi. Pink Floyd laittoi paremmaksi ja pakkasi vuosien 1965-1972 harvinaisen materiaalin hulppeaan, lähinnä isoa kenkälaatikkoa muistuttavaan boksiin, jonka sisällä on paljon tyhjää. Pääboksin sisältä löytyvät yksittäiset mini-boksit (7 kpl) sekä painomateriaali -boksi (1kpl). Painomateriaali on pakattu matalaan, mutta muutoin isoon boksiin. Levybokseja on peräti 7 kappaletta ja ne on pakattu vähän turhankin tiukasti emokoteloon. Jokainen yksittäinen boksi sisältää 1-2 CD’tä, 1-2 DVD’tä sekä 1-2 Blu-Ray’tä sekä erillisen taskun jossa on kopioita konserttilipuista, konserttiohjelmista, mainoksista jne. Aikaisemmin julkaisemattomia kuvia löytyy tekstivihosta, joka on liimattu kunkin miniboksin keskiosaan. Yhteensä levyjä on näissä seitsemässä mini -boksissa seuraavasti: CD’t 10 kpl / DVD’t 9 kpl / Blu-Rayt 8 kpl. Lähtökohtaisesti DVD- ja BD-levyjen sisältö on sama, joten en tiedä miksi niitä on
julkaissut uusia kokoelmia vanhoista levyistään ilman kunnollisia lisukkeita. Olen koko ajan tietänyt että julkaisematonta materiaalia heillä on paljon ja ihmetellyt miten pitkään he oikein sitä panttaavat. En usko että tässäkään boksissa on kaikki julkaisukelpoinen audiomateriaali, mutta kuvamateriaalin osalta tämä saattaa olla jopa lopullinen kokoelma, sillä kuvamateriaalia tuolta ajalta on kuitenkin säilynyt vähemmän kuin nauhoituksia. Boksissa on mm. kokonaisuudessaan nyttemmin harvinaiseksi käyneet More– ja La Vallee -elokuvat.
WINTERLUDE FINLAND 