Päivitys 10.1.2026. Tänään tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä kun suosikkiartistini David Bowie kuoli. Hänen hienon uransa ja levytuotannon kunniaksi nostan tämän vanhan kirjoitukseni Winterluden etusivulle.
17. Tammikuu 2016, Su 18:11
Brittiläinen artisti David Bowie on kuollut (10.1.16). Hän oli 69-vuotias. Bowie menehtyi puolitoista vuotta kestäneeseen syöpään. Bowien virallisen kotisivun mukaan hän kuoli rauhallisesti kotonaan perheensä ympäröimänä. Bowien vaiheikas ja värikäs ura alkoi 1960-luvulla, kun hän 15-vuotiaana perusti ensimmäisen bändinsä. Läpimurtohitti Space Oddity ilmestyi vuonna 1969, viimeinen albumi Blackstar viime viikolla, Bowien syntymäpäivänä ja vain kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa.
20. Tammikuu 2016, Ke 21:46
YLE TEEMA lähettää Bowien muiston kunniaksi lauantaina 23.tammikuuta 2016 lähes nelituntisen ohjelmapaketin, jossa on mm. kaksi uunituoretta videota, kaksi konserttitaltiointia ja yksi elämänkertadokumentti. Alla tarkemmat ohjelmatiedot:
”David Bowielle (8.1.1947–10.1.2016) omistetussa Teemalauantaissa esitetään kolme ohjelmaa: vuonna 2013 valmistunut hieno dokumentti David Bowien viisi vuotta sekä kaksi komeaa konserttitaltiointia, joiden välillä on 30 vuotta: A Reality Tour -kiertueelta Dublinista 2003 sekä Ziggy Stardust -hahmon jäähyväiskeikalta Lontoosta 1973. Illan aluksi ja lopuksi nähdään Bowien uusimmat – viimeisiksi jääneet – musiikkivideot Lazarus ja Blackstar”.
22. Tammikuu 2016, Pe 00:27
Eläissään David Bowie ei koskaan noussut Billboardin listaykköseksi, ei edes 1970-luvun ”kultaisina vuosina”. Nyt kuitenkin uusi albumi, BLACKSTAR on noussut Billboardin ykköseksi ja Best Of -kokoelma nelossijalle! Lisäksi peräti kuusi muuta Bowien levyä on noussut viikolla 30.1.2016 TOP 200 – listalle.
23. Tammikuu 2016, La 14:17
Vaikka Bowie 1980-luvulla sortui joidenkin mielestä liialliseen kaupallisuuteen, oli hän suurimman osan urastaan kuitenkin oman tiensä kulkija. Tämän voi havaita jo hänen levottomasta suhteestaan levy-yhtiöihin, joita hän vaihtoi yllättävänkin tiuhaan. Tämä tosin uudempien levyjen kohdalla aiheutti sen, että yhtiöt eivät enää satsanneet Bowien levyjen markkinointiin ja tämä vaikutti myyntiin. Alla Bowien levy-yhtiökiinnitysten historia:
Deram Records (1967)
Decca Records (1970)
Mercury Records (1970–1971)
RCA Records (1971–1982 ja 1995–1997)
EMI (1983–1987)
Arista Records (1993)
Virgin Records (1999)
Columbia Records (2003)
29. Tammikuu 2016, Pe 22:32
Bowien viimeinen studioalbumi BLACKSTAR nousi ykköseksi yli 20 maassa! Komea lopetus hienolle uralle!
20. Helmikuu 2016 , La 16:41
Englantilainen musiikkilehdistö (UNCUT, MOJO, Q, CLASSIC ROCK ym.) on helmikuun 2016 numeroissaan huomioinut varsin näyttävästi David Bowien ja myös useita Bowien tuotantoa käsitteleviä erikoisnumeroita on julkaistu.
(nämä alkuperäiset tekstit julkaistiin vanhassa Winterludessa…)
Harri Huhtanen 2016
Dylanin elämä muuttui kesällä 1966, jolloin hän joutui vakavaan moottoripyörä-onnettomuuteen. Dylanin maailmankiertueen piti jatkua syksyllä 1966, mutta kaikkien suureksi yllätykseksi maestro lopetti kiertueet peräti kahdeksan vuoden ajaksi. Musiikillisesti Dylan siirtyi rokista amerikkalaisen balladi- ja countrymusiikin suuntaan. Pitkän keikkataukonsa aikana Dylan keskittyi enemmän perhe-elämään ja ehkä juuri seesteinen elämä Woodstockissa innosti häntä kirjoittamaan tekstejä, joita hallitsivat rakkauden ja onnen kuvaukset. Kriitikkoja ja vuosien 1965-66 faneja nuo laulut hämmensivät melkoisesti, sillä ne poikkesivat niin rajusti kaikesta siitä mitä Dylan oli aikaisemmin kirjoittanut. Vaikutti siltä kuin Dylan olisi kokonaan jättänyt taakseen vakavat protestilaulut ja kapinallisen rokin. Niinpä jotkut epäilivät, että esimerkiksi omakuvaksi tarkoitettu Self Portrait (1970) oli pelkkä suuri vitsi, niin täydellisesti tuon albumin laulut erosivat sekä musiikkillisesti että hengeltään Dylanin aikaisempien levyjen materiaalista. Dylan oli kuitenkin jälleen kerran uutta etsimässä ja tavallaan tuo etsintä huipentui New Morning – albumiin, joka julkaistiin samana vuonna kuin Self Portrait.
Olen aina pitänyt New Morning-levystä. Miksi? Syitä on monia. Tällä levyllä Dylan tapailee uutta musiikillista maastoa ja ajoittain jälki on aika hienoa. Kokonaisuus ei ole aivan saumaton ja joissain esityksissä on laulun osalta rosoisuutta enemmän kuin kotitarpeiksi, mutta Self Portraitin ajoittaisilta ylitulkinnoilta ja siirappisuudelta vältytään. Sanoituksissakin on viehättäviä Dylanmaisia koukkuja.
Levyn yleishenki on positiivinen. Kaikki levylle valitut otokset eivät suinkaan olleet parhaita sessioissa äänitettyjä, mutta valituissa ”B”-otoissa viimeistelyn korvaa tulkinnan sponttaani ja aito tunnelma.
1960-luvulla Englannissa näki seinissä graffiteja, joissa luki: ”Clapton on Jumala”! Eric Clapton aloitti valkoisena blues-muusikkona, mutta päätyi 1960-luvun lopussa superbändiin nimeltä CREAM. Bändissä soittivat Claptonin lisäksi rumpali Ginger Baker ja basisti Jack Bruce. Kaikki kolme olivat siihen aikaan alansa ehdottomia huippuja. Suurten egojen törmäilystä ja salamoinnista syntyi muutaman vuoden ajan intohimoista Cream -musiikkia, jossa jokainen kolmesta soittajasta yritti olla suurin ja paras. Claptonin Creamin keikoilla soittamat huikeat soolot tekivät hänestä 1960-luvun nuorison silmissä ja korvissa Hendrixin veroisen rock-jumalan.
konserttitalossa eli Albert Hallissa. Viime vuonna (2016) tämä juhlakonsertti nähtiin myös Suomen TV:ssä. Äänitin sen Topfieldilläni. Katselin puolihuolimattomasti ja unohdin eli konsertti ei pintapuolisessa kuuntelussa aluksi tehnyt minuun mitään vaikutusta. Sitten kuuntelin konsertin parin kuukauden kuluttua uudestaan ja aloin innostua. Seuraavalla viikolla kuuntelin jälleen konsertin ja sitä seuraavalla viikolla ja niin edespäin. Koko ajan löysin uusia hienoja juttuja. Aloin ymmärtää että Clapton ”Really Is God”! Hänen suuruutensa on nykyään minimalismissa, siinä on samanlaista voimaa kuin mitä oli hänen edesmenneen sydänystävänsä J.J.Calen soitossa.
Leonard Cohenin kahdeksas studiolevy, I’m Your Man (1988) nosti hänet hetkeksi parrasvaloihin, sillä avauskappaleen First We Take Manhattan videota näytettiin ahkerasti jopa taivaskanavilla, jossa Leonardin ikäisiä artisteja ei yleensä näytetä. Syykin oli selvä. Folk-artisti oli luonut nahkansa ja hänestä oli tullut oikea ”disko-hirmu”. Cohenin kappaleen moniulotteisuus on nerokasta. Ne, jotka eivät tietäneet mitään Cohenin urasta ja sanomasta saattoivat huolettomasti diggailla kappaletta diskoissa ja ne, jotka tiesivät mistä oli kyse, ymmärsivät sen pirullisen sarkasmin, joka kappaleen lyriikoihin oli kätketty.
Sanoitukset paljastavat, että vaikka Cohen on ”myynyt sielunsa pirulle” eli lähtenyt mukaan trendikkään konemusiikin vaatimuksiin, ei 1960-luvun runoilija ole luovuttanut, vaan trendikäs tuotanto on pelkkää pintakiiltoa, joka sokeroi sanoman, joka on yhtä pessimistinen ja artistinen kuin aikaisemminkin.
Pink Floydin neljäs studiolevy Atom Heart Mother (1970) on bändin psykedeelisen kauden ehdoton huipentuma, todellinen klassikko! Kuulin levyn ensimmäisen kerran Porissa kaverini luona joskus 1973/74 ja olen siitä saakka pitänyt valtavasti tästä levystä. Parasta levyssä on se, ettei siihen kyllästy yli sadan kuuntelukerran jälkeenkään. Omituisinta levyssä on se, ettei bändi itse tunnu enää arvostavan sitä lainkaan! Esimerkiksi Gilmour on antanut haastatteluja, joissa hän on ilmoittanut, että jos hän saisi elää elämänsä uudelleen ei hän enää julkaisisi Atom Heart Motheria, ei ainakaan siinä muodossa, jossa se julkaistiin. Ilmeisesti Gilmouria on jäänyt vaivaamaan nimikappaleen ”epäonnistunut” orkestraatio. Ilmeisesti Gilmour uskoi Leonard Bernsteinia, joka totesi bändin miehille, että hän piti heidän rock-kappaleistaan kovasti, muttei albumin nimikappaleesta.
Minusta Atom Heart Mother on kuitenkin Pink Floydia parhaimmillaan. Se on kokeellinen, siinä yhdistellään hienosti rockin ja klassisen musiikin elementtejä. Tämän noin 20 minuuttia pitkän sävelteoksen melodia on toisaalta ”helppo” ja siinä on mukava sävelkoukku, jonka ympärille rakennetaan monimutkaisia, varsin yllättäviä ja mielenkiintoisia musiikillisia sivupolkuja. Minusta kokonaisuus on vaikuttava ja tyylikäs.
Näitä nauhoituksia ei tehty Big Pinkin kellarissa, vaan Levon Helmin ja Rick Dankon vuokraamassa talossa Wittenberg Roadilla. Bob Dylan comin arvostelija mainitsee, ettei soundi näissä nauhoissa olisi yhtä hyvä kuin Big Pinkin nauhoissa. CD:tä kuunnellessa tämän huomaa vain muutamalla kappaleella eli kyllä soundit ovat minusta pääsääntöisesti tällä levyllä kunnossa.
Viime vuonna syöpään menehtynyt David Bowie (1947-2016) on niin merkittävä tekijä rockmusiikin kentässä, että hän jos kuka ansaitsee myös oman ”lokeronsa” tässä uudessa Winterludessa. Lähestymistapani on kuitenkin nyt aluksi vähän poikkeuksellinen eli en kirjoita tavanomaista muistokirjoitusta, vaan peilaan Bowien merkitystä 2000-luvulla omakohtaisen muiston kautta. Vanhaan Winterludeen (2005-2016) kirjoitin aika vähän Bowiesta ja miehen toiseksi viimeisen soololevynkin ostin vasta noin vuoden kuluttua sen ilmestymisestä. Joulu 2013 menikin sitten tätä aika yllätyksellistä Next Day albumia (2013) kuunnellessa. Alla teksti, jotka siitä kirjoitin vanhaan Winterludeen:
Ti 24. Joulukuu 2013 
Ti 31. Joulukuu 2013 
