Bob Dylan: The 1966 Live Recordings – Take 4

dylannewport1965aVuoden 2018 perspektiivistä tavallisen kuluttajan on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää mitä vallankumouksellista Dylanin vuoden 1966 kiertueessa oikein oli. Nykyään on ehkä tavallisempaa että artisti vaihtaa tyyliä ja toisaalta kuluttajat ovat jo nähneet ja kuulleet kaiken eli oikeastaan mikään ei enää hätkähdytä. Toisin oli 1960-luvulla, aikana ennen Internettiä. Kaikissa kodeissa ei ollut edes televisiota. Uutiset Amerikasta eivät saavuttaneet Eurooppaa salamannopeasti, kuten nykyään, vaan pahimmillaan uutisviive saattoi olla päiviä ja kulttuuritapahtumien kohdalla jopa viikkoja. Dylan oli konsertoinut Iso Britanniassa keväällä 1965 sooloartistina seitsemässä kaupungissa ja tuon lyhyen kiertueen ja sekä aikaisempien levyjen perusteella Dylan tunnettiin folkartistina. Dylan muutti kuitenkin suuntaansa elokuussa 1965 esiintymällä Amerikassa Newportin Folk -festivaalilla  rockmuusikkojen dylannewport1965bkanssa. Tämä aiheutti suurta kohua Amerikassa. Folkpiirit tunsivat että Dylan oli pettänyt heidät.  Dylan ihmetteli tätä ja kertoi että oli jo nuorena soittanut rokkia ja että hänen innottajiaan olivat alun perin olleet 1950-luvun rocktähdet, mukaan lukien Elvis Presley.  Dylan lähti toteuttamaan uutta tyyliään kanadalaisen The Band -yhtyeen kanssa pitkälle Amerikan kiertueelle syksyllä 1965. Vuoden lopussa hän oli soittanut uutta musiikkiaan uudella tyylillään jo 40:ssä konsertissa eri puolilla Amerikkaa. Dylanin saapuessa Australiaan ja Eurooppaan huhtikuussa 1966 hän siis omasta mielestään vain jatkoi siitä mihin oli jäänyt Amerikassa. Tieto Dylanin uudesta, rajusta ja äänekkäästä rocktyylistä ei kuitenkaan ollut vielä kunnolla tavoittanut eurooppalaista yleisöä ja lisäksi lehdistö ruokki potentiaalista “sensaatiota” väittämällä että vuoden 1966 keikoilla suuri osa yleisöstä buuasi Dylanille ja jopa poistui paikalta kesken konserttien.  Niinpä lehdistön kautta yleisö nopeasti omaksui ennakkoasenteita ja erikoista konserttikäyttäytymistä joka levisi kaupungista ja maasta toiseen.

Harri Huhtanen 2018

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s